Trickle-down-taloustiede (tarjontatalous): selitys ja kritiikki
Tutustu trickle-down-taloustieteeseen ja tarjontatalouden selitykseen sekä kritiikkiin — vaikutukset veroihin, investointeihin ja eriarvoisuuteen.
Trickle-down-taloustiede on talousteoria, joka väittää että kun yrityksiä ja varakkaita verotetaan vähemmän, heidän olisi helpompi investoida, laajentaa liiketoimintaansa ja palkata työntekijöitä. Tämä hyödyttäisi teoriassa myös alemman tulotason ihmisiä, koska vaurauden ja investointien oletetaan "valuvan alas" yhteiskunnan muille tasoille — siitä nimitys trickle-down eli "tippuminen alas".
Termiä käytetään usein kuvaamaan erityisesti politiikkaa, jossa rikkaiden veroja alennetaan odotuksella, että siitä seuraa laajempaa talouskasvua. Kyseessä ei kuitenkaan aina ole sama asia kuin laajempi tarjontapuolen taloustiede, vaikka ne liittyvät toisiinsa; tarjontapuolen teorioissa korostetaan kokonaisverotuksen keventämistä, työ- ja pääomakustannusten alentamista sekä markkinan toiminnan helpottamista yleisemmin. Trickle-downissa painopiste on erityisesti varakkaiden ja suuryritysten verotuksen alentamisessa — esimerkiksi käytetään termiä usein viitaten 1980-luvun politiikkaan nimeltä Reaganomiikka.
Miten teoria oletettavasti toimii
- Sijoitukset ja tuotanto: Veronalennusten ajatellaan jäädyttävän enemmän pääomaa käytettäväksi investointeihin, mikä kasvattaa tuotantokapasiteettia.
- Työllisyys ja palkat: Lisääntyneen investoinnin oletetaan synnyttävän työpaikkoja, mikä voi parantaa työllisyyttä ja vähitellen nostaa palkkoja.
- Tarjontakäyrän liike: Tarjontapuolella uskotaan, että verojen ja sääntelyn keventyminen siirtää tarjontakäyrää oikealle, alentaa hintoja ja lisää taloudellista toimintaa.
- Laffer-käyrä: Joissain muodoissa vedotaan myös Laffer-käyrään: hyvin korkeat verot voivat vähentää verotuloja, joten veronkevennys voi teoriassa lisätä verotuloja pitkällä aikavälillä jos se kasvattaa veropohjaa.
Tutkimus ja empiirinen näyttö
Empiirinen näyttö on monipuolinen ja usein ristiriitainen. Joissain aineistoissa veronalennukset ja deregulaatio ovat yhdistyneet talouskasvuun — mutta ei aina eikä yhdenmukaisesti. Useat taloustutkijat ovat todenneet, että veronalennusten vaikutukset riippuvat ajankohdasta, talouden rakenteesta, raha- ja finanssipolitiikasta sekä siitä, mihin veronalennukset kohdistetaan (esim. pienituloiset vs. suurituloiset, yritykset vs. yksityishenkilöt).
Lisäksi tutkimuksissa on toistuvasti havaittu, että veronalennukset ja muut tarjontapuolen politiikat ovat usein lisänneet tuloeroja. Vaurauden kasaantuminen ylimpiin tuloluokkiin on selkeä trendi monissa maissa viime vuosikymmenten aikana, ja tästä ovat kirjoittaneet mm. taloustieteilijät kuten Thomas Piketty ja kumppanit. Samalla monet analyysit osoittavat, että veronalennuksilla varakkaille ei välttämättä ole ollut merkittävää tai pysyvää vaikutusta palkkojen nousuun tai laaja-alaiseen köyhyyden laskuun.
Kritiikkiä ja ongelmakohtia
- Rinnevaikutuksen puute: Rikkaiden varat voivat jäädä säästöön tai sijoituskohteisiin, jotka eivät luo uusia kotimaisia työpaikkoja — esimerkiksi osakkeisiin, ulkomaisiin sijoituksiin tai yrityksen voittojen maksuihin omistajille (osinkojen ja osakeosto-ohjelmien muodossa).
- Kasvattavat tuloerot: Kun hyödyt kohdistuvat pääosin ylimpään tulokseen, tulo- ja varallisuuserot kasvavat, mikä voi heikentää sosiaalista tasa-arvoa ja pitkän aikavälin talouskasvua.
- Julkiset tulot ja velka: Merkittävät veronalennukset voivat pienentää julkisia tuloja, mikä johtaa joko menojen leikkauksiin (esim. koulutus, terveydenhuolto, infrainvestoinnit) tai julkisen velan kasvuun. Molemmat voivat haitata talouskasvua.
- Kulutusvaste: Alempituloisilla on yleensä korkeampi rajakulutus, joten heidän veronkevennyksensä tai tulonsiirtonsa lisäävät kotimaista kysyntää tehokkaammin kuin varakkaiden vastaavat helpotukset.
- Instituutioiden ja politiikan konteksti: Tulokset vaihtelevat maittain; toimivat instituutiot, kilpailuolosuhteet ja sääntely vaikuttavat siihen, miten paljon veronalennukset muuttavat käyttäytymistä.
Esimerkkejä ja historiallisia kommentteja
Usein mainitut esimerkit ovat 1980-luvun Yhdysvallat ja Iso-Britannia, joissa veronalennukset ja deregulaatiot yhdistettiin markkinasuuntaiseen politiikkaan. Näiden kausien jälkeen talouskasvu ei ollut yksiselitteisesti parempaa kuin muilla ajanjaksoilla, mutta tuloerot kasvoivat monissa maissa. Tämä on tehnyt "trickle-down"-käsitteestä poliittisesti latautuneen: sen kannattajat korostavat dynaamisen kasvuvaikutuksen mahdollisuutta, kriitikot puolestaan osoittavat, että hyödyt usein kasaantuvat ylhäältä eivätkä "tipahda alas".
Vaihtoehtoisia politiikkavaihtoehtoja
Monet taloustieteilijät ja politiikantekijät ehdottavat vaihtoehtoja tai täydennyksiä, jos tavoitteena on laaja-alainen hyvinvoinnin nousu:
- Verotuksen progressiivisuuden säilyttäminen tai vahvistaminen yhdistettynä kohdennettuun tukeen pienituloisille
- Julkiset investoinnit koulutukseen, infrastruktuuriin ja tutkimukseen, jotka voivat parantaa pitkän aikavälin tuottavuutta
- Työmarkkinapolitiikka ja toimeentulotuki, jotka lisäävät kotimaista kysyntää ja vähentävät köyhyyttä
- Politiikat, jotka kannustavat yritysinvestointeja kotimaahan ja työpaikkojen luomiseen (esim. investointiverokannustimet, koulutusyhteistyö)
Yhteenveto: Trickle-down-idea on yksinkertainen ja intuitiivinen, mutta sen empiirinen tuki on rajallista ja tulokset riippuvat voimakkaasti kontekstista ja politiikan yksityiskohdista. Monet taloudelliset analyysit osoittavat, että veronalennukset varakkaille eivät automaattisesti tuota laaja-alaista hyvinvoinnin kasvua, ja politiikkavalinnat kannattaa suunnitella ottaen huomioon tavoitteet, jakautumisen vaikutukset ja julkisen talouden kestävyys. Tätä keskustelua voi verrata laajempaan tarjontapuolen taloustieteeseen ja sen eri sovelluksiin, kuten Reaganomiikkaan, sekä huomioida vaikutukset eri kohdissa taloudellisen spektrin ääripäitä.
Etsiä