Videonauhuri

Elokuvien katselu

1980-luvun puolivälissä videonauhureista tuli erittäin suosittu tapa katsella elokuvia ja muita tallennettuja ohjelmia kotitelevisiosta. 2000-luvulle asti videovuokraamot tarjosivat laajan valikoiman VHS-kaseteille tallennettuja elokuvia, joita asiakkaat saattoivat vuokrata. 1980-luvulla jotkut videovuokraamot tarjosivat myös pienemmän määrän Beta-kaseteille tallennettuja elokuvia.

VHS vs Betamax

1980-luvulla VHS oli mukana formaattisodassa Sonyn Betamaxin kanssa. VHS voitti formaattisodan. Betacam, Betamaxin muunnos, joka oli suunniteltu erityisesti ammattikäyttöön tarkoitettuja videokameroita varten, tuli suosituksi televisiostudioissa, mutta kuluttajat käyttivät kotona VHS:ää.

Vuonna 1974 Japanin hallituksen kansainvälisen kaupan ja teollisuuden ministeriö (MITI) yritti pakottaa Japanin videoteollisuuden sopimaan vain yhdestä kotivideotallennusformaatista, jotta kuluttajat eivät joutuisi sekaisin. Myöhemmin Sony rakensi Betamax-videonauhurin prototyypin. Sony esitteli prototyypin MITI:lle ja vakuutti sen käyttämään Betamaxia teknisenä standardina. Tämän jälkeen Sony sai luvan periä muilta yrityksiltä lisenssimaksuja Betamaxin teknisen standardin käytöstä, jotta ne voisivat myös rakentaa ja myydä Betamax-laitteita.

JVC uskoi, että VHS:n kaltainen avoin standardi (tekninen standardi, joka on avoin ja vapaasti kaikkien käytettävissä) oli kuluttajan kannalta parempi, joten se taisteli MITI:tä ja Sonya vastaan. JVC yritti saada muut yritykset, kuten Matsushitan, käyttämään VHS:ää Betamaxin sijaan. Matsushita suostui JVC:n kanssa, koska Matsushita pelkäsi, että Sonysta voisi tulla videonauhoitusteollisuuden vaikutusvaltaisin yritys, jos MITI sallisi sen myydä vain Betamax-formaattia. Matsushita ei myöskään pitänyt siitä, että Betamax-järjestelmiin pystyi tallentamaan vain yhden tunnin videokuvaa.

Koska Matsushita sopi asiasta JVC:n kanssa, Hitachi, Mitsubishi ja Sharp alkoivat tukea VHS-standardia. Kun Sony julkaisi Betamax-koneensa Japanissa vuonna 1975, se painosti MITI:tä tukemaan Sonya entistä enemmän. JVC:n ja muiden yritysten yhdistelmä oli kuitenkin paljon vahvempi, ja lopulta MITI lopetti pyrkimyksen luoda yksi ainoa tekninen standardi koko teollisuudelle. JVC julkaisi ensimmäiset VHS-laitteet Japanissa vuoden 1976 lopulla ja Yhdysvalloissa vuoden 1977 alussa. Sony jatkoi Betamax-koneiden myyntiä, ja ne kilpailivat VHS:n kanssa koko 1970-luvun lopun ja 1980-luvun ajan.

Niissä maissa, joissa käytetään NTSC-televisiolähetysten teknistä standardia, Betamaxin Beta I -versio pystyi tallentamaan tunnin videon nauhanopeudella 1,5 tuumaa sekunnissa (ips), mikä vastasi VHS:n standardipelattavaa tilaa (SP). Alun perin VHS-tallennin nauhoitti kaksi tuntia videota 1,31 ips:n nopeudella. Betamaxin pienempiin kasetteihin ei mahtunut yhtä paljon magneettinauhaa kuin VHS-kasetteihin. Kasetteihin ei voitu mahduttaa pidempiä nauhoja, jotta ne olisivat vastanneet VHS:n kahden tunnin tallennusaikaa. Sen sijaan Sony joutui hidastamaan nauhan nopeuden 0,787 ips:iin (Beta II), jotta samankokoiseen kasettiin saatiin tallennettua kaksi tuntia videokuvaa. Tämä tarkoitti sitä, että Betamax-nauhan tuottama televisiokuva oli huonompi kuin VHS:n, kun verrattiin kahden tunnin tallennuksia.^[] Sony julkaisi lopulta pidemmän Betamax-kasetin nimeltä Beta III, jonka avulla NTSC Betamaxilla voitiin tallentaa yli kaksi tuntia, mutta siihen mennessä VHS oli jo voittanut formaattisodan.

VHS-koneissa käytettiin myös yksinkertaisempia mekanismeja magneettinauhan lukemiseen kuin Betamaxissa, ja VHS-koneet olivat nopeampia kelaus- ja pikakelauslaitteita kuin Betamax-koneet.

Maissa, jotka käyttävät televisiolähetyksissään PAL- ja SECAM-standardeja, Betamaxin tallennusaika oli samankaltainen kuin VHS:n, ja televisiossa näkyvä kuva oli vähintään yhtä hyvä kuin VHS:n.

DVD:t korvasivat videonauhurit

1990-luvun lopulla ja koko 2000-luvun ajan DVD-soitin korvasi videonauhurin yleisimpänä tapana katsella elokuvia kotitelevisiosta. Videonauhurin myynti laski myöhemmin, minkä vuoksi ihmiset käyttivät videonauhuria vähemmän. Videonauhureita on edelleen saatavilla, mutta yhä harvemmat kaupat tarjoavat niitä, koska yhä harvempi haluaa niitä.