Pilaaako menestys Rock Hunterin? (1957) — Frank Tashlinin komedia
Koominen klassikko vuodelta 1957: Frank Tashlinin Rock Hunter — Jayne Mansfield, Tony Randall ja Groucho Marx tähdittävät satiirista menestyskomediaa.
Menestys pilaa Rock Hunterin? on komediaelokuva vuodelta 1957, jonka ohjasi ja tuotti Frank Tashlin. Elokuvan keskeisissä rooleissa nähdään Jayne Mansfield, Tony Randall ja Mickey Hargitay, ja siinä on myös cameo-esiintyminen Groucho Marxilta. Tashlin kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen itse, mutta käytti George Axelrodin samannimisestä Broadway-näytelmästä vain otsikkoa ja Rita Marlowen hahmoa; näytelmä oli esityksissä vuosina 1955–1956, ja siinä näytteli myös Mansfield. Elokuvasta tuli tuolloin suuri yleisömenestys.
Juoni lyhyesti
Elokuva on satiirinen kertomus menestyksen, julkisuuden ja mainonnan maailmasta. Päähenkilö — tavallisesti toimittaja tai mainosalan työntekijä (elokuvassa Tony Randallin esittämä hahmo) — ajautuu mukaan suuren tähden, Rita Marlowen, ympärille pyörivään julkisuusmyrskyyn ja huomaa pian, miten julkisuus ja kaupallisuus muuttavat ihmisten käytöstä ja arvoja. Elokuva pilkkaa television, fanijulkaisujen ja mainosmaailman pintapuolisuutta ja absurdiutta.
Tyylilliset piirteet ja tuotanto
Frank Tashlinin tausta animaattina näkyy elokuvan visuaalisessa ilmeessä: vauhdikkaat leikkaukset, karikatyyrihenkinen komedia ja pop-taiteesta ammentava esteettisyys. Kuvakerronta käyttää liioittelua ja piirretyille tyypillisiä kikkoja, mikä erottaa elokuvan tavanomaisista komedioista. Jayne Mansfieldin rooli vahvisti hänen julkisuuskuvaansa 1950-luvun seksisymbolina; elokuvassa käytetty kilpailu- ja mediakriittinen sävy hyödyntää hänen tähteyttään ironisella tavalla. Myös Mickey Hargitay (Mansfieldin oikeassa elämässä oleva aviomies) on mukana pienemmässä roolissa, mikä lisäsi elokuvan julkisuusarvoa.
Vastaanotto ja vaikutus
Elokuvan vastaanotto oli kaksijakoinen: arvostelijoiden mielipiteet vaihtelivat, mutta yleisöön teos iski ja se menestyi lipputuloissa. Tashlinin omaperäinen komedianäkemys ja Mansfieldin karisma toivat elokuvalle laajan huomion. Elokuva on sittemmin saanut kulttiklassikon aseman, erityisesti elokuvahistorioitsijoiden ja popkulttuurin tutkijoiden keskuudessa, jotka pitävät sitä varhaisena ja terävänä kommenttina median ja mainonnan vallasta.
Palkinnot ja arvostus
Teos sai tunnustusta myös alan organisaatioilta: se toi Tony Randallille Golden Globe -ehdokkuuden parhaasta elokuvanäyttelijästä – musikaali/komedia (maininta näkyy arkistoissa Golden Globe -ehdokkuutena). Frank Tashlin sai ehdokkuuden Writers Guild of America -palkinnon parhaasta amerikkalaisesta komediasta. Lisäksi elokuvan merkitys ymmärrettiin myöhemmin kulttuurihistoriallisesti: vuonna 2000 kongressin kirjasto valitsi elokuvan säilytettäväksi Yhdysvaltain kansalliseen elokuvarekisteriin "kulttuurisesti, historiallisesti tai esteettisesti merkittävänä".
Perintö
Nykyään elokuva tunnetaan sekä esimerkkinä 1950-luvun Hollywoodin julkisuuskoneistosta että Tashlinin omaleimaisesta elokuvakerronnasta, joka yhdisti animaation ja elävän kuvan keinoja. Se on ollut esillä retrospektiiveissä ja elokuvatutkimuksessa, ja sitä pidetään tärkeänä teoksena, joka osoittaa, miten populaarikulttuuri ja kaupallinen media pystyvät sekä viihdyttämään että kritisoimaan toisiaan samaan aikaan.
Lisätietoja elokuvan henkilökunnasta, tuotantotiedoista ja tarkemmasta juonenkulusta löytyy elokuva-alan arkistoista ja erikoisjulkaisuista.
Etsiä