Wolfen (1981) – Michael Wadleighin rikoskauhuelokuva
Michael Wadleighin Wolfen (1981) yhdistää rikoksen ja kauhun: urbaania mytologiaa, tiivistä jännitystä ja yhteiskuntakritiikkiä. Perustuu Whitley Strieberin romaaniin.
Wolfen on Michael Wadleighin ohjaama yhdysvaltalainen rikoskauhuelokuva vuodelta 1981, joka perustuu Whitley Strieberin romaaniin vuodelta 1978. Sen pääosissa nähdään Albert Finney, Diane Venora, Gregory Hines, Edward James Olmos, Tom Waits, Tom Noonan ja sen levityksestä vastasi Warner Bros.
Juoni
New Yorkissa sarja raakoja, lähes eläimen tekeminä vaikuttavia murhia hämmentää viranomaisia. Tapauksia ryhtyy tutkimaan kokenut poliisietsivä Dewey Wilson (Albert Finney), jonka pariksi annetaan kriminalipsykologi Rebecca Neff (Diane Venora). Oikeuslääketieteellisessä työssä heitä auttaa terävän sarkastinen forensikko (Gregory Hines). Aluksi epäilyt kohdistuvat poliittiseen terroriin, sillä ensimmäinen uhri on vaikutusvaltainen kiinteistökehittäjä henkivartijoineen. Vihjeet eivät kuitenkaan sovi ihmistekijään: puremajäljet, tappavan tarkan metsästyksen merkit ja eläimelliset hajujäljet viittaavat johonkin muuhun.
Wilson kietoutuu mysteeriin, joka vie hänet autioituneisiin kortteleihin Etelä-Bronxissa, hylättyihin kirkkoihin ja kaupungin siltojen alusiin. Esiin nousee alkuperäiskansojen uskomuksia ja vanhoja tarinoita muodonmuutoksesta, joita kehollaan ja kielellään haastaa arvoituksellinen teräsmies Eddie Holt (Edward James Olmos). Vähitellen käy ilmi, ettei kyse ole perinteisistä ihmissusista, vaan älykkäästä, varjoissa elävästä petokannasta – “wolfeneista” – jotka ovat sopeutuneet metsästämään suurkaupungin katveissa ja puolustavat reviiriään ihmisen laajentumista vastaan.
Kun Wilson ymmärtää, että uhrit liittyvät kaupunkia mullistaviin rakennushankkeisiin, hän joutuu valitsemaan, ottaako yhteen näkymättömän huippupedon kanssa vai antaako totuuden hautautua viranomaisselitysten alle. Huipennuksessa, raunioituneen kirkon hiljaisuudessa, hän kohtaa olennot silmästä silmään ja oppii, ettei kaikelle uhkaavalle voi eikä pidä julistaa sotaa.
Näyttelijät ja hahmot
- Albert Finney – Dewey Wilson, kokenut NYPD-etsivä
- Diane Venora – Rebecca Neff, kriminalipsykologi
- Gregory Hines – oikeuslääketieteilijä, Wilsonin yhteistyökumppani
- Edward James Olmos – Eddie Holt, siltojen huipulla liikuskeleva arvoituksellinen mies
- Tom Noonan – sivurooli kaupungin laitamilta löytyvien eläinten parissa
- Tom Waits – lyhyt esiintyminen urbaanissa yömaisemassa
Tuotanto ja tyyli
Ohjaaja Michael Wadleigh (tunnettu dokumentista Woodstock) rakentaa tarinan rikosjännärin ja kauhun välimaastoon. Elokuva kuvattiin laajasti New Yorkin todellisissa ympäristöissä – erityisesti Etelä-Bronxin raunioituneissa kortteleissa – mikä luo dokumentaarisen, lähes rappeuman arkeologiaa tavoittelevan tunnelman. Visuaalista kerrontaa rytmittää kuuluisa “saalistajan katse” -pistekuva, jossa kamera lipuu lähelle kohdettaan ja kuva käsitellään hehkuvaksi, aistimellista ylivoimaa korostavaksi. Tyyli tekee metsästyksestä kokemuksellista ja vaikuttaa myöhempien vuosien kauhun ja toimintatrillereiden visuaaliseen kieleen.
Äänisuunnittelu hyödyntää kuiskauksia, hengitystä ja kaupunkiekologiaa – tuulen huminaa teräsrakenteissa, kaukaista liikennettä, sirpaleisia kaikuja – korostaen näkymättömän uhan läsnäoloa. Musiikki rakentaa jännitettä vähitellen ja tukee teemoja, joissa luonnon rytmi kohtaa urbaanin sykkeen. Kokonaisuus on hillitty ja aikuiseen sävyyn kerrottu: näyttävät muodonmuutos-efektit on korvattu aavistuksilla, eläinten liikkeellä ja inhimillisen pelon fysiologialla.
Julkaisu ja vastaanotto
Elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1981. Arviot painottivat vahvaa tunnelmaa, aidontuntuista kaupunkikuvaa ja Albert Finneyn vetävää roolisuoritusta. Osa kriitikoista piti tarinaa kunnianhimoisena ja ajatuksia herättävänä, osa taas kaipasi selkeämpiä vastauksia ja tiukempaa kerrontarytmiä. Lipputuloissa teos jäi vaatimattomammaksi kuin saman vuoden toiset “susielokuvat”, kuten The Howling ja An American Werewolf in London, mutta on sittemmin saanut kantavan kulttimaineen juuri omaleimaisesta, ekologiseen kauhuun kallellaan olevasta näkökulmastaan.
Teemat ja tulkinnat
- Ekologinen kauhu ja kaupunkiekologia: “Wolfenit” nähdään kaupunkitilan huippupetoina, jotka hyödyntävät ekologisia tyhjiöitä, jätteitä ja ihmisyhteisöjen katveita. Ihminen on niille sekä uhka että resurssi.
- Gentrifikaatio ja vallan rakenteet: Murhat kietoutuvat eturistiriitoihin, joissa vauraus tunkeutuu köyhiin naapurustoihin. Elokuva kysyy, kenen kaupunkia rakennetaan ja mitä tuhoja näkymätön “edistys” aiheuttaa.
- Myytit ja identiteetti: Eddie Holtin tarinassa alkuperäiskansojen myyttinen muodonmuutos asettuu moderneja selitysmalleja vasten. Yliluonnollinen jää tarkoituksella tulkinnanvaraiseksi.
- Valvonta ja tieto: Viranomaisten halu selittää kaikki terrorismilla tai rikollisuudella peittää luonnon – ja historian – syvempiä voimia. Totuus ja selitys ovat elokuvassa eri asioita.
Kotijulkaisut ja perintö
Wolfen on julkaistu useissa formaateissa, ja se on sittemmin löyt änyt yleisönsä kotiteatterissa ja suoratoistossa. Teosta arvostetaan nykyisin erityisesti sen ajattomista teemoista, fyysisistä tehosteista, urbaanin maiseman käytöstä ja äänikerronnasta. Se nähdään usein 1980-luvun alun kauhugenren rinnalla omana polkunaan: ei ihmissusitarinana, vaan modernin kaupungin saalistussuhteiden, pelon ja vallan allegoriana.
Etsiä