Tämä artikkeli käsittelee Edoa. Lisätietoja on kohdassa Tokio (disambiguointi).
Edo (江戸) on Japanin pääkaupungin Tokion entinen nimi, ja se oli Japania vuosina 1603-1868 hallinneen Tokugawa-sogunaatin valtakeskus. Tänä aikana se kasvoi yhdeksi maailman suurimmista kaupungeista.
Historia
Edo syntyi kalastajakylänä ja satamana nykyisen Tokion lahden rannalla. Paikka sai merkityksensä, kun Tokugawa Ieyasu valitsi sen tukikohdakseen ja muodosti 1603 Tokugawa-sogunaatin hallinnon keskuksen. Vaikka keisari säilytti seremoniallisen asemansa Kioton hovissa, Edo toimi käytännössä Japanin poliittisena keskuksena.
Tokugawa-kaudella (1603–1868) Edo kasvoi nopeasti. Järjestelmä, jossa daimyo-alueiden herroja velvoitettiin pitämään vuorottelua Edoissa (sankin-kōtai), sekä pitkään kestänyt rauhanaika loivat edellytykset kaupungin laajalle kehitykselle. Edo oli 1700–1800-luvuilla maailman suurimpia kaupunkeja; väestöä arvioidaan ajoittain olleen yli miljoona.
Kaupunkirakenne ja infrastruktuuri
Kaupunki rakentui Edo-linnasta (江戸城) käsin. Linnasta säteili verkosto kaupunkialueita: samuraiden asuinalueet lähellä linnaa, kauppiaiden ja käsityöläisten korttelit (ns. chōnin) kuten Nihonbashi sekä uskonnolliset ja viihdealueet, esimerkiksi Asakusa. Edo tunnettiin lukuisten kanavien ja siltojen verkostosta sekä puisista rakennuksistaan, mikä teki siitä erityisen alttiin tulipaloille. Tunnettu katastrofi oli Meireki-tuli vuonna 1657, joka tuhosi suuren osan kaupungista ja vaati arviolta kymmeniä tuhansia uhreja.
Kaupungin läpi kulki tärkeimpiä yhteysreittejä, kuten Tōkaidō, ja sodanajan jälkeinen rauha sekä sääntely (mm. ulkomaankaupan rajoitukset eli sakoku) muokkasivat sen taloutta ja yhteiskuntaa. Vaikka ulkomaankauppa oli rajattua (pääosin Nagasaki ja Dejima), Edo oli kotimaisen kaupan ja käsityön keskus.
Talouselämä ja yhteiskunta
Edo oli taloudellinen keskus, jossa kauppiaat, käsityöläiset ja markkinat loivat vilkasta kaupunkitaloutta. Säännöt, kuten sankin-kōtai, kehottivat mahtavilta herroilta kuluttamaan Edoissa (kustannukset pitivät heidät poliittisesti kurissa), mikä toi kaupungeille jatkuvaa kysyntää. Samalla kaupunkilaisilla eli chōnin luokalla oli kasvava vaikutus kaupunkikulttuuriin ja elämäntapaan.
Kulttuuri ja arki
Edo-kaudella syntyi monia laajoja kaupunkikulttuurin muotoja: ukiyo-e-painokuvat, kabuki-teatteri, kertomakirjallisuus ja viihtyisät viihdekorttelit. Näitä piirteitä kutsutaan usein "Edo-kulttuuriksi" — se oli kaupungin keskiluokan luoma, iloinen ja kaupallinen kulttuuri, joka vaikutti pitkään koko Japaniin. Myös festivaalit, sumo ja paikalliset käsityöt kukoistivat kaupungissa.
Lopunvaihe ja jälki
1850-luvun puolivälin jälkeen Japanin avautuminen lännelle, sisäpoliittinen paine ja taloudelliset ongelmat johtivat Tokugawa-järjestelmän heikkenemiseen. Vuonna 1868 Meiji-restauraation myötä Tokugawa-sogunaatti kukistettiin, ja Edo nimitettiin uudelleen Tokioksi (東 京, "itäinen pääkaupunki"). Edo-linnasta tuli Keisarillinen palatsi (nykyinen Chiyodan alue). Monet Edo-kauden kaupunkirakenteen ja kulttuurin piirteet säilyivät ja muokkasivat uuden Tokion kasvua.
Perintö
Nyky-Tokio rakentuu pitkälti Edo-kauden pohjalle: monet vanhat kaupunginosat, kuten Nihonbashi, Asakusa ja osa Chiyodaa ja Chūōa, seuraavat edelleen Edo-kauden katuverkostoa ja käytäntöjä. Edo-kauden kaupunkikulttuuri vaikuttaa edelleen japanilaiseen taiteeseen, teatteriin ja festivaaleihin, ja Edo on keskeinen osa Japanin historiallista ja kulttuurista muistia.
