Levykkeet (tai 3 1/2 -levykkeet nykypäivän standardien mukaan) ovat irrotettavia magneettisia tallennusvälineitä. Levykkeitä käytetään tietojen siirtämiseen tietokoneiden, kannettavien tietokoneiden tai muiden laitteiden välillä. Joissakin varhaisissa digitaalikameroissa, elektronisissa musiikkisoittimissa ja vanhemmissa tietokonepelikonsoleissa käytettiin levykkeitä. Levykkeet asetetaan levykeasemaan, jotta tietoja voidaan lukea tai tallentaa.
Levykkeille tallennetaan paljon vähemmän tietoa kuin CD-ROM-levyille tai USB-muistitikuille. Tavallinen 3½ tuuman levyke voi tallentaa 1,44 megatavua tietoa (tätä kutsutaan usein high density -levykkeeksi). Aiemmin käytettiin myös 720 kt:n (double density) 3,5 tuuman levyjä ja erilaisia kapasiteetteja 5¼- ja 8-tuuman levykeille. Tämä tallennustila riittää yleensä yksinkertaisille tekstiasiakirjoille ja pienille ohjelmille.
Erikoistyyppinen levyke valmistettiin 1980-luvun lopulla. Se pystyi tallentamaan 2,88 megatavua tietoa. Niistä ei tullut suosittuja. Suuremmat levykkeet tulivat saataville 1990-luvulla. Kaksi suosituinta olivat Zip-levyke ja Jaz-levyke, molemmat Iomegan valmistamia.
Levyketeknologia on ollut käytössä 1970-luvun alusta lähtien (8-tuumainen levyketju oli ensimmäinen). Nykyään levykkeet on korvattu muilla tallennusvälineillä, kuten USB-muistitikuilla. Levykkeitä ja asemia ei enää valmisteta laajamittaisesti, mutta niitä on yhä saatavilla uusina vanhana varastona ja käytettynä retro- tai korjaustarkoituksiin.
Määritelmä ja rakenne
Levyke on ohut, magneettisesti herkkä levy, joka on sijoitettu suojaavaan kuoreen. 3,5 tuuman levyke koostuu jäykästä muovikuoresta, jonka etupuolella on liukuva metallinen tai muovinen lukitusluukku (shutter). Kuoren sisällä oleva joustava magneettilevy (disk) pyörii aseman mekaniikassa, ja lukupää koskettaa tai etääntyy siitä tallentaakseen tai lukeakseen tietoa. Tiedot tallennetaan radoille (tracks) ja sektoreihin, ja asema lukee/ kirjoittaa magnetisoimalla pieniä alueita levypinnalla.
Koko ja kapasiteetti
- 8-tuumaiset levykkeet: ensimmäiset kaupalliset mallit; kapasiteetit vaihtelivat useista kymmenistä kilotavuista satoihin kilotavuihin tai enemmän riippuen formaatista ja tiivistyksestä.
- 5¼-tuumaiset levykkeet: yleisiä 1970–1980-luvuilla; tunnettuja kapasiteetteja olivat esimerkiksi 360 kt (pienempi tiheys) ja myöhemmin 1,2 Mt (high density).
- 3½-tuumaiset levykkeet: vakiintunut standardi 1980-luvun lopulta 1990-luvulle; tyypillisiä olivat 720 kt (double density) ja 1,44 Mt (high density). Erikoismuotoisina tehtiin myös 2,88 Mt -levykkeitä, mutta ne eivät saavuttaneet laajaa suosiota.
Historia ja kehitys
Levyke kehitettiin 1960–1970-lukujen vaihteessa, ja ensimmäiset 8-tuumaiset levykkeet tulivat käyttöön kaupallisesti 1970-luvun alussa. Teknologia kehittyi nopeassa tahdissa: 1970-luvulla yleistyivät 5¼-tuumaiset levykkeet, ja 1980-luvulla Sony ja muut yritykset toivat markkinoille 3½-tuuman jäykempiin kuoriin pakatut levykkeet, jotka tarjosivat paremman suojan ja kätevän muodon. Levyke oli pitkään tärkeä ohjelmistojen jakelukanava, käyttöjärjestelmän käynnistysväline ja tapa siirtää tiedostoja laitteesta toiseen ennen laajakaistan ja USB-muistien yleistymistä.
Käyttötarkoitukset ja käytön loppuminen
Levykkeitä käytettiin laajalti ohjelmistojen jakeluun, järjestelmän palautukseen, pienten tiedostojen siirtoon ja varmuuskopiointiin. Ne toimivat myös käynnistyslevyinä (boot disks) monissa tietokoneissa. 1990-luvun loppua kohden suurempi kapasiteetti ja alhaisempi hinta tekivät CD-ROM-levyistä ja myöhemmin USB-muisteista miellyttävämmän vaihtoehdon. Internetin kautta tapahtuva ohjelmistojen lataaminen ja pilvipalvelut syrjäyttivät levykkeet lähes kokonaan 2000-luvulla.
Teknisiä yksityiskohtia
Levykkeillä käytetyt tiedostojärjestelmät vaihtelevat alustuksen ja käyttöjärjestelmän mukaan; PC-maailmassa tavallinen formaatti oli FAT12. Levykkeen toiminta perustuu mekaaniseen asemaan (levykeasema tai floppy drive), jossa on pyörivä alusta, askelmoottori tai servo radan valintaan ja lukupää tallennusmagnetisoinnin lukemiseen/kirjoittamiseen. Monet pöytätietokoneiden emolevyt sisälsivät pitkään floppy controllerin eli levykeohjaimen.
Säilytys, luotettavuus ja rajoitteet
Levykkeet ovat herkkiä magneettikentille, kuumuudelle, kosteudelle, pölylle ja fyysisille vaurioille (taivutus, naarmut). Niiden käyttöikä on rajallinen verrattuna moderniin flash-muistiin; pitkään säilytettyjen levykkeiden datan eheys voi heikentyä. Siksi tärkeät tiedot siirretään nykyisin kestävämmille medioille.
Perintö ja nykytilanne
Vaikka levykkeet eivät enää ole yleinen tallennusmuoto, niillä on tärkeä rooli tietotekniikan historiassa. Monet vanhat järjestelmät ja laitteet käyttävät edelleen levykkeisiin perustuvia formaatteja, ja retro- ja korjausyhteisöt säilyttävät sekä laitteita että ohjelmistoja luettavassa muodossa (esimerkiksi levykuvina). Ulkoisia USB-pohjaisia levykeasemia on yhä saatavilla, ja monissa arkistoissa ja museoissa säilytetään levykemateriaalia historiallisista syistä.
