Muinainen Kaakkois-Aasia
Viime vuosituhannen alussa kauppalaivat purjehtivat läntisen Intian ja itäisen Kiinan välillä Bengalinlahden yli ja Malakan salmen kautta. Matkan varrella kauppiaat levittivät intialaista kulttuuria - erityisesti hindulaisuutta ja buddhalaisuutta, mutta myös tieteen ja taiteen edistystä, sanskritin kirjoitusjärjestelmää ja kehittyneitä valtiomalleja - Kaakkois-Aasian mantereelle, aina Vietnamin eteläosaan asti ja Indonesian saarten kautta itään.
Seuraavien vuosisatojen aikana alueelle syntyneet valtakunnat omaksuivat monia (ja vaihtelevia) elementtejä tästä uudesta kulttuurista ja muokkasivat sitä paikallisiin tapoihin ja uskomuksiin sopivaksi. Vaikuttavin valtakunta oli khmerien valtakunta, joka kehittyi 800-luvulla. Huippuvuosinaan se kattoi suurimman osan nykyisestä Kambodžasta, Laosista ja Thaimaasta. Khmerit rakensivat Angkorin temppelit jumalakuninkailleen (devaraja) ja loivat myös hienostuneen kastelujärjestelmän laajoille Tonlé Sapin (suuri järvi) ympärillä oleville maa-alueille. Kaakkois-Aasian merialueilla Kaakkois-Sumatralla sijaitseva Srivijayan mahtava kuningaskunta hallitsi Jaavanmeren kautta kulkevaa laivaliikennettä 7.-12. vuosisadalla. Srivijayan pääkaupunki Palembang oli tärkeä kosmopoliittinen kaupankäynnin ja buddhalaisten opintojen keskus.
Klassinen aikakausi
Noin 1300-luvulta lähtien alkoivat kiteytyä alueelliset identiteetit, jotka vastaavat suurin piirtein nykyistä Kaakkois-Aasian karttaa. Khmerien valtakunta mureni lännessä sijaitsevien thaimaalaisten kaupunkikuningaskuntien paineessa. Ayutthaya (myös Siam; 1300-1800-luvuilla), vahvin thaimaalaisista hallintoalueista, laajeni kattamaan suurimman osan nykyisestä Thaimaasta ja osan Myanmarista. Majapahit-valtakunta (1200-1500-luvuilla) yhdisti Indonesian Sumatralta Uuteen-Guineaan ja hallitsi tehokkaasti meriä. Dai Vietin valtakunta, jota pohjoisen kiinalaiset olivat pitkään vastustaneet, pääsi omilleen myöhemmän Le-dynastian aikana (1400-1800-luvuilla) ja laajensi rajojaan etelään muodostaen valtion, joka muistutti nykyistä Vietnamia.
Jo 10. vuosisadalla kauppatuulet toivat mukanaan uutta kulttuurivoimaa Intiasta ja Lähi-idästä: Islam. Se levisi hitaasti ja suhteellisen rauhanomaisesti: islamiin kääntyminen merkitsi pääsyä laajaan kauppaverkostoon koko muslimimaailmassa ja pakoa hindubuddhalaisen Srivijayan jäykästä kastijärjestelmästä. 1600-luvulle tultaessa uusi uskonto oli vakiintunut Malesiaan, Indonesiaan, Etelä-Thaimaahan ja Filippiineillä sijaitsevalle Mindanaon saarelle. Tälle ajanjaksolle on ominaista myös hindulaisuuden vaikutuksen väheneminen. Vaikka muinainen uskonto kaikui edelleen taiteissa, Sri Lankasta levinnyt theravada-buddhalaisuus oli tullut hallitsevaksi uskoksi useimmissa Kaakkois-Aasian mantereen valtakunnissa.
Kolonialismi
Eurooppalaiset kauppiaat alkoivat ilmestyä Kaakkois-Aasian merille 1500-luvulla etsiessään legendaarisia "maustesaaria" (Maluka-saaret Itä-Indonesiassa). Portugalilaiset saapuivat ensimmäisinä, ja heitä seurasivat hollantilaiset. Aluksi he eivät herättäneet juurikaan huolta: alue oli jo pitkään tottunut käymään kauppaa erilaisten kansojen kanssa. Eurooppalaisilla oli kuitenkin yksi asia puolellaan, ja se oli ajoitus: klassisen ajan valtakunnat olivat venyneet ja haurastuneet. Hollantilaiset tavoittelivat aggressiivisesti kauppamonopoleja, ja heidän pyrkimyksensä sotkivat heidät Indonesian politiikkaan; lopulta hollantilaiset saivat hallintaansa Jaavan ja 1800-luvun alkuun mennessä koko Indonesian (jota kutsuttiin Alankomaiden Itä-Intiaksi).
Teollinen vallankumous nosti panoksia ja lisäsi Euroopan kysyntää raaka-aineille (kuten kumille, öljylle ja tinalle) ja hyödykkeille (kuten kahville, sokerille ja tupakalle), joita Kaakkois-Aasia pystyi toimittamaan. 1800-luvulla britit taistelivat tiensä valtaan Malaijin niemimaalla ja Myanmarissa, ja ranskalaiset valtasivat Vietnamin, Kambodžan ja Laosin (yhteisnimeltään Ranskan Indokiina) tykkivenediplomatian avulla. Espanjalaiset olivat puolestaan asettaneet tähtäimiinsä Filippiinit, joka oli tuolloin moninainen kokoelma saaria, joilla ei ollut juurikaan poliittisia tai kulttuurisia yhteyksiä toisiinsa. Kun he saapuivat 1500-luvulla, he pystyivät asettamaan vallan - ja katolilaisuuden - nopeasti peräkkäin.
Vaikka Thaimaan vaikutusvalta pieneni, se oli ainoa Kaakkois-Aasian valtio, joka pysyi itsenäisenä. Kiitosta annetaan usein thaimaalaisille kuninkaille, jotka muokkasivat maansa länsimaisen kuvan mukaiseksi ja pelasivat kilpailevia eurooppalaisia valtoja toisiaan vastaan.
1900-luku: War, Revolution & Independence
Toisen maailmansodan puhkeamisen kynnyksellä Kaakkois-Aasiassa kuohui kolonialismin vastainen mieliala. Sodan aikana Japanin keisarillinen armeija pyyhkäisi reippaasti alueen läpi. Vaikka jotkut paikalliset saattoivat aluksi suhtautua toiveikkaasti eurooppalaisten imperialistien syrjäyttämiseen, japanilaiset osoittautuivat raaoiksi hallitsijoiksi, ja miljoonat joutuivat pakkotyöhön. Yrittäessään saada paikallista yhteistyötä japanilaiset lietsoivat länsimaiden kaunaa; tahattomana seurauksena sodan lopussa, kun japanilaiset vetäytyivät ja eurooppalaiset palasivat, kansallismieliset tunteet olivat paitsi korkealla, myös organisoituneet.
Entiset siirtomaat voittivat tai saivat itsenäisyyden yksi toisensa jälkeen, mutta joutuivat kohtaamaan uusia haasteita: siviilimellakat, vähemmistökapinalliset ja kommunistiset sissit - jotka toimivat usein kylmän sodan suurvaltojen Kiinan, Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen aloitteesta - horjuttivat usein vakautta.
Vietnam jaettiin alun perin kahtia sen jälkeen, kun se oli vapautettu Ranskasta, ja pohjoinen jaettiin vastarintajohtaja ja marxilainen Ho Chi Minhille ja eteläinen kommunisminvastaiselle Ngo Dinh Diemille. Yhdysvallat pelkäsi kommunistista Vietnamia ja puuttui asiaan - ensin salaa ja sitten täysimittaisessa sodassa - estääkseen pohjoisen pyrkimykset yhdistää maa kommunistisen vallan alle. Pohjoinen voitti, mutta vasta sen jälkeen, kun molemmat osapuolet olivat kärsineet katastrofaalisia tappioita.
Samaan aikaan Kambodžassa ja Laosissa käytiin varjosotaa, kun amerikkalaiset pommikoneet yrittivät kitkeä vietnamilaiset kommunistisissit Vietnamin naapurimaiden kautta. Kambodža ajautui sisällissotaan, ja punaiset khmerit kaappasivat vallan. Pol Potin johtama uusi hallinto pyrki etnisesti khmerien muodostamaan khmerien agraarikommunistisen yhteiskunnan. Suuri osa väestöstä - arviolta 1,5 miljoonaa kambodzhalaista (20 prosenttia väestöstä) - tapettiin puhdistuksissa, ennen kuin Vietnamin joukot lopettivat punaisten khmerien julman ja kauhistuttavan nelivuotisen valtakauden vuonna 1979.
Kommunistien vastaiset puhdistukset Indonesiassa 1960-luvulla johtivat satojen tuhansien ihmisten kuolemaan ja Suharton kolme vuosikymmentä kestäneeseen diktatuuriin. Vuoden 1962 vallankaappaus aloitti Myanmarissa puolen vuosisadan mittaisen, enimmäkseen katkeamattoman sotilashallinnon. Thaimaassa on ollut kymmenkunta sotilasvallankaappausta vuodesta 1932 lähtien. Malesiaa ja erityisesti Singaporea pidetään alueen sodanjälkeisinä menestystarinoina, vaikka järjestystä on usein ylläpidetty kansalaisvapauksien kustannuksella maastamuuton vastaisilla laeilla ja lehdistönvapauden rajoituksilla.
1990-luku ja sen jälkeen
Kaiken kaikkiaan 1990-luvulle tultaessa alueen tilanne oli paranemaan päin. Thaimaan, Malesian, Indonesian ja Filippiinien kohtalona näytti olevan seurata "Aasian tiikereiden" - Singaporen, Hongkongin, Taiwanin ja Etelä-Korean - jalanjälkiä, joiden taloudet olivat nousseet viime vuosikymmeninä. Aiemmin suljetut Vietnamin ja Kambodžan maat alkoivat avautua markkinahenkisten uudistusten ansiosta. Noususuhdanne kuitenkin pysähtyi vuonna 1997, kun Thaimaan bahtin romahdus aiheutti rahoituskriisin koko Aasiassa. Indonesian rupian arvo romahti, mikä tuhosi Indonesian siinä määrin, että pitkäaikainen diktaattori Sukarno luopui vallasta. Yli kaksi vuosikymmentä myöhemmin kansainvälisen rahoitusyhteisön väliintulon jälkeen alue on paremmassa tilanteessa kuin ennen kriisiä, vaikka korruptio, tehottomuus ja poliittiset jännitteet aiheuttavat edelleen ongelmia.
Kun 20. vuosisataa hallitsivat pitkäaikaiset johtajat, 21. vuosisadan alkuun mennessä suurin osa heistä oli luopunut tehtävästään tai heidät oli korvattu. Tämä vahdin vaihtuminen on luonut epävarmuutta mutta myös optimismia - että ehkä todellinen demokratia voisi kukoistaa.
Tällä vuosisadalla on toistaiseksi vältytty lopulliselta sodalta, mutta verta on kuitenkin vuodatettu. Thaimaan eteläisissä rajaprovinteissa, joissa väestö on enimmäkseen etnisiä malaijimuslimeja, separatistiryhmät ovat pommittaneet ostoskeskuksia ja kauppapaikkoja. Myanmarissa, jossa etnisten vähemmistöjen osuus alueen väestöstä on suurin (30 prosenttia), aseelliset konfliktit jatkuvat autonomiaa tavoittelevien vähemmistökapinallisten ja heitä tukahduttavan kansallisen armeijan välillä. Indonesiassa, erityisesti Jakartassa ja Balilla, tapahtuneet terroriteot on yhdistetty kansainvälisiin järjestöihin, kuten Al-Qaidaan, Jemaah Islamiyahiin ja Islamilaiseen valtioon.
Vakaus voi joskus tuntua epätoivoisesti aivan tavoittamattomissa. Filippiinien Mindanaon saarella vuosikymmeniä jatkuneet väkivaltaisuudet näyttivät vihdoin päättyvän, kun vuonna 2014 allekirjoitettiin rauhansopimus, jossa luvattiin perustaa muslimien autonominen alue, Bangsamoro. Vuonna 2017 Islamilaiselle valtiolle uskollisuuttaan tunnustavat militantit piirittivät kuitenkin Mindanaon Marawin kaupunkia, ja koko saari asetettiin sotilashallinnon alaisuuteen.
