Samarialainen Pentateukki eli samarialainen Toora on samarialaisten käyttämä oma tekstiperintö Mooseksen viidestä kirjasta. Se kattaa saman kanonisen aineiston kuin juutalainen Pentateukki, mutta teksti poikkeaa tietyissä kohdissa masoreettisesta tekstistä ja kreikkalaisesta Septuagintasta. Samarialaiset pitävät juuri tätä tekstimuotoa ainoana virallisena Toorana, ja sen liturginen käyttö on keskeistä yhteisön uskonnollisessa elämässä.
Historia ja ajoitus
Tekstiperintö eriytyi todennäköisesti varhain, ja samarialaisten ja juutalaisten seurakuntien välinen erkaantuminen vakiintui hellenistisellä ajalla. Samarialaisten pyhä paikka oli Nablusin lähellä sijaitseva Gerisimin vuori, jota he pitävät oikeana palvonnan paikkana vastakohtana Jerusalemin temppelille. Gerisimin temppeli tuhottiin noin vuonna 128 eaa., kun Hasmoneusten hallitsija Johannes Hyrkanos piiritti ja hävitti sen; tämä tapahtuma vahvisti eron osapuolten välillä. Tekstin haarautuminen oli käytössä vähintään 2. vuosisadalla eaa., mutta tietyt piirteet voivat olla paljonkin vanhempia.
Manuskriptit ja Abisha-käärö
Yksi tunnetuimmista käsikirjoituksista on Abisha-käärö, jota käytetään Nablusin samarialaissynagogassa. Samarialaiset perimätiedot väittävät sen olevan peräisin Abishua-nimiseltä papilta, joka olisi elänyt pian Joosuan ajan jälkeen. Moderni tekstintutkimus kuitenkin osoittaa, että nykyinen käsikirjoitus sisältää useiden vuosisatojen käsikirjoitustyötä ja että käsikirjoitusten fyysinen materiaali ja kirjoitustyyli viittaavat myöhäiskeskiaikaiseen tai uudempaan peräyhteyteen — vanhimmat säilyneet käsikirjoitusosat ajoittuvat useimmiten keskiajalle (esim. 1200-luku jKr. tai myöhemmin), vaikka tekstin sisältämät lukuisat vanhat leesiot voivat edustaa paljon aiempaa perinnettä.
Kirjoitusjärjestelmä ja tekstin ominaisuudet
Samarialaisten tekstikäsikirjoitukset on usein kirjoitettu niin kutsutulla samarialaisella kirjaimella, joka polveutuu paleoheprealaisesta aakkostosta ja poikkeaa juutalaisesta neliökirjoituksesta, jonka pohjalta myöhempi masoreettinen teksti on tallennettu. Tekstin vertailu masoreettiseen ja Septuagintaan paljastaa sekä pieniä että suurempia eroavaisuuksia:
- pieniä kielellisiä eroavaisuuksia, kuten sukuluettelojen iät ja sanamuodot;
- laajempia teologisia tai lakiin liittyviä eroja, jotka voivat vaikuttaa tulkintoihin ja käytäntöihin — esimerkiksi joissain kohdissa korostuu Gerisimin asema tai määräyksissä on poikkeavia sanamuotoja (vrt. 3. Moos 18:18);
- joissain jakeissa sanamuoto voi muistuttaa enemmän Septuagintan tai muiden antiikin tekstiperinteiden lukemia, mikä osoittaa ettei yksi yhtenäinen "alkuperäinen" tekstimuoto ollut ainoa käytössä.
Merkitys raamatuntutkimukselle
Tutkijat käyttävät samarialaista Pentateukkia tärkeänä lähteenä, kun pyritään rekonstruoimaan vanhoja tekstimuotoja ja ymmärtämään, miten heprealainen teksti muotoutui ennen masoreettisen tekstin standardisoitumista. Samarialaista perinnettä vertailemalla voidaan paikantaa todennäköisiä tekstikorrektioita, vaihtoehtoisia luentoja ja paikallisia teologisia painotuksia. Lisäksi osa Kuolleenmeren kääröjen löydöistä sisältää leesiota, jotka ovat lähempänä samarialaista tai muita varhaisia lukutapoja kuin myöhempää masoreettista tekstiä; tämä vahvistaa sitä, että varhaisessa toisessa temppelin perinteessä oli useita rinnakkaisia tekstimuotoja.
Säilytys ja nykylähtötilanne
Samarialaisten yhteisö on edelleen pieni mutta elinvoimainen: keskuksia on erityisesti Nablusin lähellä Gerisimin alueella ja myös Israelissa Haifan seudulla. Tärkeitä käsikirjoituksia on säilytetty synagogissa ja arkistoissa, ja useita on kopioitu ja tutkittu tieteellisesti. Samarialainen Pentateukki on edelleen aktiivinen teksti yhteisön rukous- ja juhlakäytössä.
Yhteenveto: Samarialainen Pentateukki on itsenäinen tekstiperinne, jolla on sekä uskonnollista että tieteellistä arvoa. Se kertoo, miten Tooran teksti voi muovautua eri yhteisöissä, ja tarjoaa tutkimukselle arvokkaan vertailuaineiston, jonka avulla voidaan syventää ymmärrystä heprealaisen Raamatun varhaisesta historiasta ja moninaisuudesta.
