Kahden kansakunnan teoria (urdu: دو قومی نظریہ do qaumī nazariya) oli keskeinen ajatusrami Pakistanin perustamisen taustalla. Teoria väitti, että hindut ja muslimit muodostivat Intian niemimaalla kaksi erilaista kansallista yhteisöä, joiden kulttuuriset, uskonnolliset, poliittiset ja sosiaaliset erot tekivät yhteiselon yhdellä valtiolla ongelmalliseksi. Tämän ajattelun mukaan muslimien intressit ja identiteetti vaativat oman poliittisen ja institutionaalisen edustuksensa, mikä lopulta johti muslimikansallisvaltion, Pakistanin, syntyyn vuonna 1947.

Tausta ja kehitys

Kahden kansakunnan teorian juuret ulottuvat 1800–1900-luvun vaihteen yhteiskunnallisiin muutoksiin ja kolonialismiin. Useat tekijät vaikuttivat teorian muotoutumiseen:

  • myöhäiskoloniaalinen politiikka ja Britannian hallinnon etnoreligiöösien ryhmien huomio (esim. erilliset vaaliärjestelyt);
  • eräiden muslimijohtajien kuten Sir Syed Ahmad Khanin (1800-luvun loppu) pyrkimykset vahvistaa muslimien sosiaalista ja koulutuksellista asemaa;
  • kasvava poliittinen kilpailu Intian kansalliskongressin ja All-India Muslim Leaguen välillä; sekä
  • 1900-luvun alun ja puolivälin kommunaaliset jännitteet ja väkivaltaiset yhteenotot eri yhteisöjen välillä.

Muhammad Ali Jinnah ja Muslimiliikkeen rooli

Muhammad Ali Jinnahista tuli All-India Muslim Leaguen johtava hahmo ja myöhemmin Pakistanin perustaja (häntä kutsutaan usein nimellä Quaid-e-Azam, "suuri johtaja"). Alun perin Jinnah toimi myös Indian National Congressin piirissä ja kannatti alun perin yhteisen intialaisen politiikan ideaa, mutta 1930-luvulta lähtien hän siirtyi korostamaan muslimien erillistä poliittista asemaa, kun muslimien huoli edustuksesta ja turvasta kasvoi.

Keskeinen merkkipaalu oli vuoden 1940 Lahoren kokouksessa hyväksytty Lahoren resoluutio (tunnetaan myös Pakistan-resoluutiona), jossa vaadittiin muslimienemmistöisille alueille itsenäisiä ja oman hallinnon alaisia alueita. Termiä "Pakistan" oli aiemmin käyttänyt Choudhry Rahmat Ali vuonna 1933 julkaistussa pamfletissa.

Tulkinnat ja käytännön seuraukset

Kahden kansakunnan teoriasta on olemassa useita tulkintoja, joiden käytännön seuraukset vaihtelevat:

  • pehmeämpi tulkinta piti mahdollisena eriyttämistä poliittisina autonomia‑ratkaisuina ilman väestönsiirtoja, jolloin yhteisöt voisivat yhä asua sekaisin tietyillä alueilla;
  • äärimmäisempi tulkinta piti muslimeja ja hinduja keskinäisesti liian erilaisina elämänkatsomukseltaan ja instituutiotavoiltaan, jotta ne voisivat menestyä samassa kansallisvaltiossa, ja johti ajatukseen täydellisestä erottamisesta, mukaan lukien väestönsiirrot.

Jakautuminen 1947 ja sen seuraukset

Brittiläisen Intian jakaminen vuonna 1947 oli suora seuraus politiikasta, jossa kahden kansakunnan teoria sai valtiollisen muodon. Intia ja Pakistan syntyivät kahdeksi erilliseksi valtioksi elokuussa 1947 (Pakistanin itsenäisyyspäivä 14.8. ja Intian 15.8.). Jakoon liittyi laajamittaisia väkivaltaisuuksia, massiivisia väestönsiirtoja ja humanitaarinen kriisi: arviolta satojatuhansia tai jopa yli miljoona ihmistä kuoli ja kymmeniä miljoonia joutuivat lähtemään kodeistaan.

Lisäksi jaon seurauksena syntyi pitkäkestoisia konfliktipesäkkeitä, muun muassa kysymys Jammu ja Kashmirista, mikä johti sotiin vuosien varrella. Itä-Pakistanista kehittyi myöhemmin itsenäinen Bangladesh vuonna 1971 sotilaallisen ja poliittisen kriisin jälkeen — tapahtuma, joka haastoi yksiselitteisesti ajatuksen muslimien yhtenäisestä kansallisvaltiosta.

Vastustus, kritiikki ja perintö

Teoriaa vastustettiin usealta taholta:

  • monet intialaiset nationalistit, mukaan lukien Nehru ja Gandhi, korostivat yhtenäistä intialaista kansakuntaa, jossa eri uskonnolliset yhteisöt voisivat elää yhdessä tasa‑arvoisina kansalaisina;
  • toiset puolestaan katsoivat, etteivät alueet muodostu pelkästään uskonnollisten ryhmien mukaan, vaan paikalliset ja alueelliset erot (kieli, kulttuuri, talous) olivat merkityksellisempiä ja ansaitsivat oman itsenäisyytensä; sekä
  • myöhemmät historioitsijat ja tutkijat ovat kritisoineet teorian essentialisoivaa luonnetta, jossa uskonto nähdään ainoana kansallisen identiteetin määrittäjänä, ja ovat korostaneet myös poliittisia, taloudellisia ja kolonialistisia tekijöitä.

Kahden kansakunnan teorialla on ollut pitkäaikaisia vaikutuksia: se määritteli Pakistanin perustuksen ja sen perusidentiteetin, mutta myös synnytti kiistoja kansallisen yhtenäisyyden, vähemmistöjen aseman ja alueellisen vakauden ympärille. Itse teoria ja sen historiallinen tulkinta pysyvät Intiassa, Pakistanissa ja akateemisissa piireissä laajassa ja kiistellyssä keskustelussa.