135-kalvo (35 mm) – määritelmä ja historia suosituimmasta valokuvafilmi

135-kalvo (35 mm) – määritelmä ja historia: sen synty, tekniset mitat ja suosio valokuvauksessa — miksi 35 mm on edelleen kuvaajien ykkösvalinta.

135-kalvo on nykyisin eniten käytetyn valokuvausfilmin virallinen nimi. Se on määritelty ISO-standardissa 1007. Kodak toi sen markkinoille vuonna 1934. Se kehitettiin nimenomaan valokuvien ottamista varten, ei elokuvien valmistukseen. Filmin leveys on 35 mm, minkä vuoksi sitä kutsutaan usein myös 35 mm:n filmiksi.

Määritelmä ja rakenne

135-filmi toimitetaan yksikelaisissa, valotiiviissä metallikaseteissa (kapseleissa). Kasetin ansiosta kamerat voidaan ladata ja purkaa päivänvalossa ilman valon pääsyä filmirullaan. Filmin alareunassa on johtoreuna eli leader, joka leikataan ja muotoillaan siten, että se voidaan työnnettää kameran kelan aukkoon. Kun filmi on kelassa, se suojataan kasetin sisällä liikkuvan metallitulpan ja ulosvedettävän pään muodossa. Kasetin mitat ja rei'itysvälit ovat samat kuin 35 mm:n elokuvakopiofilmin, joten perforeeraus ja ruutujen sijoittelu ovat yhteensopivia elokuvastandardeihin nähden.

Tekniset tiedot ja tavalliset ominaisuudet

• Kuva-alue: Tavallinen negatiivi- tai diaruudun koko on 24 × 36 mm, mikä antaa kuvasuhteen 3:2.
• Rei'itys: Filmin rei'itysväli ja -koko vastaavat 35 mm elokuvafilmiä.
• Rullapituudet: Yleisimmät valmiit rullakoot ovat 12, 20, 24 ja 36 kuvakehystä, joista 24 ja 36 ovat yleisimmät harrastajien ja ammattilaisten keskuudessa.
• Filmin tyypit: Saatavilla on värinegatiivi (C-41), dia/positiivi (E-6) ja mustavalkoinen (erityiset B/W-prosessit). Myös erikoisfilmit (korkean herkkyyden, laaja dynamiikka, erityiset emulsiot) ovat yleisiä.
• DX-koodaus: 1980-luvulta lähtien useimmat 135-kasetit on varustettu DX-koodauksella, jonka avulla automaattiset kamerat ja kehittimet tunnistavat filmin herkkyyden (ISO/ASA) ja joskus myös kehitysohjeet.

Historia ja suosio

135-filmin suosio kasvoi nopeasti julkaisun jälkeen. 1960-luvun lopulla se oli jo suositumpi kuin keskiformaatin 120-elokuva, ja siitä lähtien 135 on säilyttänyt asemansa suosituimpana valokuvausfilmina. Kilpailevia pikkukokoisia formaatteja ovat olleet mm. 828-, 126- ja 110-filmit sekä myöhemmin APS-formaatti (APS), mutta mikään ei saavuttanut 135:n laajaa yhteensopivuutta ja saatavuutta.

Käyttö ja yhteensopivuus

135-filmiä voidaan käyttää hyvin monenlaisissa kameroissa: yksinkertaisista pokkareista ja järjestelmäkameroista aina edistyneisiin peilitön- ja SLR-rakenteisiin. Standardisoitu kasetti tekee filmistä helposti vaihdettavan eri laitteiden välillä. Useat kameramallit käyttävät filmin automaattista kelautumista ja ikkunattomia takakansia, mutta myös perinteiset käsikelauskamerat ovat yleisiä.

Nykytila ja saatavuus

Digitaalisen valokuvauksen yleistyttyä 135-filmin kulutus väheni huomattavasti 2000-luvulla, mutta formaatti on säilyttänyt vahvan aseman harrastajien, taiteilijoiden ja joidenkin ammattiryhmien keskuudessa. Monet valmistajat, kuten Kodak, Fujifilm, Ilford ja muut, valmistavat edelleen 135-filmiä eri herkkyyksillä ja emulsiotyypeillä. Filmikuvauksen suosio on myös osittain elpynyt retro- ja analogiliikkeen myötä, ja kehityspalvelut sekä laboratoriot tarjoavat edelleen C-41, E-6 ja mustavalkoista kehitystä.

Yhteenveto

135-kalvo eli 35 mm -filmi on vakiintunut, standardoitu valokuvausformaatti, joka yhdistää helpon kasettimuotoisen käsittelyn, laajan saatavuuden ja monipuolisen materiaalivalikoiman. Sen tekniset mitat, käyttöominaisuudet ja pitkä historia tekevät siitä edelleen tärkeän osan valokuvauksen perinnettä, vaikka digitaaliset menetelmät hallitsevatkin nykyisin markkinaa.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on 135-kalvoinen filmi?

K: Milloin 135-filmi otettiin käyttöön?

K: Mihin 135-filmiä valmistettiin?

K: Miksi 135-filmiä kutsutaan usein 35 mm:n filmiksi?

K: Milloin 135-filmistä tuli suositumpi kuin 120-filmistä?

K: Mihin yksittäiset 135-filmirullat on suljettu?

K: Miten filmi ladataan päivänvalossa?

Hae kirjaimella