Muhammad Habibur Rahman

Syntymä ja varhaiselämä

Hän syntyi vuonna 1930 Murshidabadissa silloisella jakamattomalla Intian niemimaalla (nykyisessä Länsi-Bengalissa) ja suoritti keskiasteen opinnot Kolkata Presidency Collegessa. Myöhemmin hän muutti perheensä kanssa Rajshahiin.

Valmistuttuaan Rajshahi Collegesta hän pääsi Dhakan yliopistoon ja suoritti siellä historian kandidaatin (1949) ja maisterin (1951) tutkinnot Dhakan yliopistossa. Hän suoritti myös oikeustieteen kandidaatin tutkinnon DU:ssa ja myöhemmin BA Honours (1958) ja MA (1962) modernin historian oppiaineessa Oxfordin yliopistossa.

Habibur Rahman aloitti uransa Dhakan yliopiston historian lehtorina 1. toukokuuta 1952. Hän joutui kuitenkin eroamaan tehtävästään neljä päivää myöhemmin osallistuttuaan kieliliikkeeseen. Hän opetti historiaa myös Sirajganj Collegessa, Jagannathin yliopistossa (entinen Jagannath College) ja myöhemmin Rajshahin yliopistossa, jossa hän toimi myöhemmin oikeustieteellisen tiedekunnan dekaanina (1961) ja historian lehtorina (1962-64).

Oikeudellinen areena

Habibur Rahman vaihtoi ammattia vuonna 1964, kun hän ryhtyi lakimieheksi ja liittyi Dhakan korkeimman oikeuden asianajajaksi. Lakimiesurallaan hän toimi apulaisoikeusasiamiehenä (1969), korkeimman oikeuden asianajajayhdistyksen (1972) (nykyisin korkeimman oikeuden asianajajayhdistys) varapuheenjohtajana ja Bangladeshin asianajajaneuvoston jäsenenä (1972).

Hän toimi korkeimman oikeuden jaoston tuomarina (1976-85), Bangladeshin korkeimman oikeuden muutoksenhakujaoston tuomarina (1985-95), vt. päällikkötuomarina (1990-91) ja Bangladeshin korkeimman oikeuden päällikkötuomarina (1995). Tuomari Habibur Rahman jäi eläkkeelle Bangladeshin korkeimman tuomarin virasta vuonna 1995.

Hänen juridinen pätevyytensä käy ilmi hänen lausunnoistaan ja tulkinnoistaan, joita hän on esittänyt monissa Bangladeshin korkeimman oikeuden päätöksissä, jotka koskevat elintärkeitä kysymyksiä, kuten merioikeuden toimivaltaa, perustuslain muuttamista, kansalaisuutta, habeas corpus -oikeutta, hallintotuomioistuimia ja tuomioistuinten toimivaltuuksia. Vuonna 1994 hän kuitenkin antoi kiistanalaisen tuomion Ghulam Azamin hyväksi, joka palautti Jamaat-e-Islamin entisen johtajan kansalaisuuden. Hän osallistui moniin kansainvälisiin lakimiesten ja juristien konferensseihin, kuten Aasian ja Tyynenmeren alueen tuomaripäälliköiden konferenssiin Perthissä Australiassa (1991), neljänteen Kansainyhteisön tuomaripäälliköiden konferenssiin Abuzassa Nigeriassa (1992) ja ensimmäiseen SAARC:n tuomaripäälliköiden konferenssiin Kathmandussa Nepalissa (1995). 

Tieteellinen elämä

Tutkija ja kirjailija Habibur Rahmanilla on merkittävä panos kirjallisuudessa ja erilaisilla älyllisillä areenoilla. Tunnettu tutkija on kirjoittanut noin 70 kirjaa laista, kielestä, kirjallisuudesta, Rabindranath Tagoresta, antropologiasta ja uskonnosta. Hänen kirjallisista ja muista merkittävistä julkaisuistaan mainittakoon seuraavat: Law of Requisition (1966), রবীন্দ্র প্রবন্ধেসঞ্জনা ও পার্থক্য বিচার (Rabindra Prabandhey Sanjna O Parthakya Bichar) (1968), যথা-শব্দ (Jatha-sabda) (1974), মাতৃভাষার স্বপক্ষেরবীন্দ্রনাথ (Matri-bhashar Sapakshey Rabindranath) (1983), কোরআন সূত্র (Qoran-sutra) (1984), বচন ও প্রবাচন (Bachan O Prabachan) (1985), গঙ্গারিদ্ধী থেকে বাংলাদেশ (Gangariddhi thekey Bangladesh) (1985), রবীন্দ্র রচনার রবীন্দ্র ব্যাখ্যা (Rabindra Rachanar Rabindra-byaksha) (1986), রবীন্দ্র কাব্যে, শীল্পে, সঙ্গীত ও সাহিত্যে(Rabindra- kabyey Art, Sangeet O Sahitya) (1986), Oikeuksista ja oikeussuojakeinoista, আমরা কি যাবো না তাদের কাছে যারা শুধু বাঙলায় কথা বলে (Amara ki Jabo-na Tader Kachhey Jara Shudhu Banglai Katha Baley) (1996). 

Justice Rahmanille myönnettiin Bangla-akatemian palkinto hänen panoksestaan kirjallisuuden hyväksi vuonna 1984 ja Ekushey Padak -palkinto vuonna 2007. Hän on Bangladeshin aasialaisen seuran jäsen, Bangla-akatemian jäsen ja Lincoln's Innin kunniapuheenjohtaja.  

Poliittinen elämä

DU:ssa opiskeluaikanaan hän oli ollut Fazlul Huq Muslim Hall Students' Councilin varapuheenjohtaja vuonna 1951 ja hänellä oli keskeinen rooli vuoden 1952 kieliliikkeessä. Hänet pidätettiin 21. helmikuuta 1952 monien muiden kanssa kulkueesta, joka oli lähtenyt uhmaamaan Pakistanin hallitsijan määräämää 144 §:ää.

Viimeisenä eläkkeelle jäävänä ylituomarina ja tuolloin uuden perustuslain väliaikaishallitusta koskevan säännöksen mukaisesti hän vannoi valan Bangladeshin väliaikaishallituksen ensimmäisenä pääneuvonantajana, joka johti Jatiya Sangsadin (kansallinen parlamentti) vaaleja 31. maaliskuuta - 23. kesäkuuta 1996. 

Kuolema

Tammikuun 11. päivänä 2014 lääkärit julistivat hänet kuolleeksi 84-vuotiaana Dhakan United Hospitalissa.