Bossa nova on brasilialaista musiikkia. Bossa nova tarkoittaa kirjaimellisesti "uutta suuntausta". Antonio Carlos Jobim ja João Gilberto kehittivät bossa novan tyylilajiksi. Ensimmäinen bossa nova -single, joka saavutti kansainvälisen suosion, oli "The Girl From Ipanema" (portug. "Garota de Ipanema"), jonka sävelsi Jobim ja josta tuli laajalti tunnettu versio levyltä Getz/Gilberto.
Historia
Bossa nova syntyi 1950‑luvun lopun Rio de Janeirossa ja liitetään usein kaupungin eteläosiin ja rannikkoalueisiin kuten Ipanemaan ja Copacabanalle. Tyylin juuret ovat sambassa, mutta sitä kehittivät nuoret muusikot, jotka yhdistivät samban rytmin ja brasilialaisen lauluperinteen vaikutteita länsimaisen jazzin harmonioista ja pienimuotoisesta, intiimistä esitystyylistä. Jo 1950‑luvun lopulla ilmestynyt João Gilbertón albumi "Chega de Saudade" (1959) ja Jobimin sävellykset nostivat lajin tunnettuutta Brasiliassa. 1960‑luvun alussa kansainvälinen läpimurto tapahtui erityisesti Stan Getzin kanssa tehdyllä yhteistyöllä, joka toi bossa novan laajemman yleisön tietoisuuteen.
Tyylin piirteet
- Soittotapa ja rytmi: Bossa nova tunnetaan nylon‑kielisen klassisen kitaran rytmisestä, pehmeästi synkopoidusta otteesta (port. "batida"), joka jäljittelee samban perkussioita mutta äänenvoimakkuudeltaan ja voimakkuudeltaan hillitymmin.
- Harmoninen kieli: Harmonioissa käytetään usein jazzista tuttuja laajennettuja sointuja (maj7,9,11, erilaiset kulmikkaat ja kromattiset siirtymät), mikä tekee sointukulkuista moniulotteisempia kuin perinteisessä sambassa.
- Vokalisaatio: Laulu on yleensä hillittyä, intiimiä ja lähes kuiskamaista; äänenilmaisu korostaa melodian hienovaraisuutta ja sanoitusten tunnepitoisuutta.
- Soittimet: Bossa novaa soitetaan tyypillisesti pianolla, klassisella kitaralla, kontrabassolla tai sähköbassolla, ja pienillä lyömäsoittimilla (esim. pandeiro, shaker, tambourine). Rumpusetti käytetään usein harvoin tai vain sivuroolissa, usein luudilla tai pensseleillä soittaen.
- Sanoma ja tekstit: Laulujen tekstit käsittelevät usein rakkautta, kaupunkielämää, luontoa ja melankolista kaipuuta (saudade). Usein sanoitukset ovat runollisia ja hienovaraisia.
- Esitysympäristö: Bossa nova suosii pieniä, intiimejä tiloja—kamari‑, kahvila‑ ja klubiesityksiä—eikä pääasiassa tanssimusiikkina kuten sambatanssit.
Keskeiset artistit ja merkittävät levytykset
Keskeisiä nimiä lajin kehityksessä ovat muun muassa Antonio Carlos Jobim, João Gilberto, säveltäjä‑runoilija Vinicius de Moraes, laulusolistit kuten Astrud Gilberto, Nara Leão sekä laulaja‑kitaristit Carlos Lyra ja Baden Powell. Kansainvälisen läpimurron teki Stan Getzin ja João Gilbertón yhteistyölevy Getz/Gilberto (1964), jolla myös Astrud Gilbertón tulkinta "The Girl From Ipanema" tuli maailmankuuluksi. Jobimin sävellyksiä kuten "Águas de Março" (Waters of March), "Desafinado" ja "Wave" kuullaan laajalti bossa nova -repertoaariossa.
Vaikutus ja perintö
Bossa nova on vaikuttanut paitsi brasilialaiseen populaarimusiikkiin myös kansainväliseen jazziin, popiin ja eri fusion‑tyyleihin. Sen harmoninen rikkaus ja lyyrinen pehmeys ovat innoittaneet lukuisia jazzmuusikoita ja säveltäjiä ympäri maailmaa. Bossa novasta on kehittynyt sekä klassinen kanoninen tyyli että lukuisia uudelleenlöytöjä ja fuusioita, ja se elää edelleen nykysävellyksissä ja esityksissä.
Kuinka tunnistaa bossa novan?
Yleensä tunnistat bossa novan pehmeästä, rytmisesti synkopoidusta kitarapatterista, hillitystä laulumelodiasta, jazz‑vaikutteisista soinnuista ja intiimistä tunnelmasta. Monet kuuntelijat mainitsevat myös "viileän herkän" estetiikan, jonka kriitikot ovat yhdistäneet cool jazzin vaikutuksiin.
Yhteenvetona: bossa nova on omaleimainen, brasilialaisjuurinen tyylilaji, joka yhdistää samban rytmisyyden ja brasilialaisen lauluperinteen jazzin harmoniseen kieleen, luoden pehmeän, melodisen ja harmonisesti rikkaan ilmaisun.