Shakkiluokitusjärjestelmät: Elo, historia ja pelaajan tason mittaaminen

Tutustu shakkiluokituksiin: Elo-järjestelmä, sen historia ja miten pelaajan taso mitataan — selkeä opas shakin pelaajille, valmentajille ja harrastajille.

Shakkiluokitusjärjestelmä on tapa arvioida pelaajan vahvuutta pelitulosten perusteella muita pelaajia vastaan. Klubin, maan ja kansainvälisellä tasolla luokituksia käyttävät esimerkiksi kaikki kansalliset shakkiorganisaatiot sekä Kansainvälinen shakkiliitto FIDE. Näissä järjestelmissä korkeampi luku tarkoittaa yleensä vahvempaa pelaajaa: pelaajan luokitus nousee, jos hän suoriutuu odotettua paremmin, ja laskee, jos suoriutuu odotettua heikommin. Nykyisin monet järjestöt, FIDE mukaan lukien, käyttävät perusperiaatteiltaan Elo-mallia (Elo-luokitusjärjestelmä), vaikka eri liitoilla voi olla omia säätöjään.

Lyhyt historia

Ensimmäisiä systemaattisia ja moderniksi luokiteltavia pisteytysjärjestelmiä kokeiltiin jo 1930–40-luvuilla. Esimerkiksi Correspondence Chess League of America otti oman järjestelmänsä käyttöön vuonna 1939. 1940-luvun loppupuolella useissa maissa kehitettiin omia menetelmiä pelaajien vertaamiseen: vuonna 1948 Saksassa otettiin käyttöön niin kutsuttu Ingo-järjestelmä, ja eri maissa testattiin Harknessin ja muiden järjestelmien muunnelmia. USCF (United States Chess Federation) alkoi käyttää Harknessin järjestelmää vuonna 1950. Sittemmin tilastotieteen ja pelitilastojen kehitys johti standardoidumpiin malleihin: arpad Elo kehitti nykyisen Elo-idean, ja USCF siirtyi Elo-järjestelmään vuonna 1960. FIDE hyväksyi Elo-pohjaisen järjestelmän viralliseksi luokituksekseen vuonna 1970.

Elo-järjestelmän perusperiaatteet

Elo-malli perustuu odotettuun tulokseen kahden pelaajan kohtaamisessa. Karkeasti sanottuna pelaajan uusi luokitus lasketaan vanhan luokituksen ja todellisen pistekertymän (voitot, tasapelit ja tappiot) erotuksen mukaan verrattuna odotettuun pistekertymään. Odotettu tulos lasketaan luokitusten erotuksesta; yleinen kaava odotetulle pisteelle A:n ja B:n kohtaamisessa on:

E(A) = 1 / (1 + 10^{(R(B)-R(A))/400})

Tämän jälkeen pelaajan luokitus päivitetään kaavalla:

R_new = R_old + K × (S - E)

Missä S on pelistä saatu todellinen piste (1 voitosta, 0,5 tasapelistä, 0 tappiosta) ja K on niin sanottu K-kerroin, joka määrää, kuinka herkästi luokitus muuttuu.

K-kerroin ja käytännön säädöt

K-kerroin vaihtelee liittojen ja pelaajaryhmien mukaan. Tyypillisiä käytäntöjä ovat esimerkiksi:

• K ≈ 40 — suurempi herkkyys, usein uusilla tai nuorilla pelaajilla
• K ≈ 20 — yleinen arvo aktiivisille aikuispelaajille
• K ≈ 10 — pienempi herkkyys, käytetään usein huippupelaajilla, jotta arvojen muutokset pysyvät maltillisina

Lisäksi käytössä on provisoriaika (provisional), jolloin uuden pelaajan luokitusta säädetään nopeasti alkupeleissä ja sen jälkeen muutokset hidastuvat. FIDE ja kansalliset liitot määrittelevät omat täsmälliset K-arvonsa ja provisiorajat.

Muita järjestelmiä ja kehityssuuntia

Elo on yksinkertainen ja laajasti käytetty, mutta sen rajoituksista syntyi uusia malleja. Tunnetuimmat vaihtoehdot ovat:

• Glicko ja Glicko-2 — järjestelmiä, joissa otetaan huomioon myös pelaajan luokituksen epävarmuus (rating deviation), mikä antaa dynaamisemman kuvan luokituksen luotettavuudesta
• TrueSkill — Microsoftin kehittämä järjestelmä monen pelaajan peleihin

Miksi luokitus on tärkeä?

Luokitus antaa pelaajille ja järjestäjille objektiivisen tavan vertailla tasoja, asettaa parituksia turnauksissa, määrittää sarjatasoja ja auttaa titteleiden (esim. FIDE-normit) saavuttamisessa. Esimerkiksi FIDE-vaatimuksissa kansainvälisten tittelinormien lisäksi tietyt pistemäärät (IM, GM) ovat osa vaatimuksia: yleisesti GM-tasolle vaaditaan 2500 FIDE-luokitus ja IM-tasolle 2400, mutta myös tittelin saavuttamiseen tarvitaan toistuvia normisuorituksia hyväksytyissä tapahtumissa.

Rajoitukset ja kritiikki

Elo-mallin tunnettuja rajoituksia ovat muun muassa sen oletus, että pelaajien suoritustaso on vakio ajan kuluessa ja että luokitusmuutokset riippuvat vain viimeisistä peleistä. Tämä voi johtaa tilanteisiin, joissa luokitukset ovat hitaasti reagoivia tai muodostavat inflaatiota/deflaatiota ajan mittaan. Siksi monet liitot päivittävät sääntöjään ja käyttävät parannettuja malleja tai säätävät K-kerrointa tilanteen mukaan.

Yhteenveto

Shakkiluokitusjärjestelmät ovat olennainen osa kilpailullista shakkia: ne kuvaavat pelaajien suhteellista vahvuutta, auttavat turnausjärjestelyissä ja ovat osa tittelikäytäntöjä. Vaikka Elo-malli on ollut laajasti käytössä ja toimiva perusta, järjestelmiä kehitetään jatkuvasti vastaamaan paremmin pelin ja pelaajien dynamiikkaa.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on shakkiluokitusjärjestelmä?

K: Mitkä organisaatiot käyttävät shakkiluokitusjärjestelmiä?

K: Mitä korkeampi numero tarkoittaa shakkiluokitusjärjestelmässä?

K: Miten pelaajan luokitus muuttuu shakkiluokitusjärjestelmässä?

K: Mikä on Elo-luokitusjärjestelmä?

K: Kuka ehdotti nykyistä shakkiluokitusjärjestelmää vastaavaa järjestelmää vuonna 1946?

K: Milloin FIDE otti käyttöön Elo-luokitusjärjestelmän?

Hae kirjaimella