Vierastyöläinen määritelmä, historia ja oikeudet kansainvälisesti

Vierastyöläiset ovat ihmisiä, jotka tuodaan maahan työskentelemään eri toimialoilla. Termi kattaa sekä tilapäisesti maassa työskentelevät että pysyväisluonteisemmin muuttavat työntekijät; kansainvälisessä keskustelussa käytetään myös termejä migrant worker, guest worker ja paikallisia vastineita kuten vierastyöläinen tai maahanmuuttajatyöntekijä. Vierastyöläisten tarkoituksena on usein täyttää työvoimapulaa aloilla, joilla paikallista työvoimaa ei ole riittävästi tai se on liian kallista.

Määritelmä

Vierastyöläisellä tarkoitetaan yleensä henkilöä, joka työskentelee toisessa maassa kuin missä hänellä on pysyvä asuinpaikka tai kansalaisuus. Työsuhde voi olla lyhyt- tai pitkäkestoinen, määräaikainen tai toistaiseksi voimassa oleva. Oikeudellisessa mielessä määritelmä ja työntekijän oikeudet vaihtelevat paljon maiden lainsäädännön ja viisumi- tai työluokitusjärjestelmien mukaan.

Historia

Vierastyövoiman liikettä on ollut kautta historian: sodan, talouskasvun ja siirtomaakauden seurauksena ihmiset ovat muuttaneet töiden perässä yli rajojen.

• Toisen maailmansodan jälkeisessä Euroopassa monet maat, erityisesti Saksa, kutsuivat ulkomaisia työntekijöitä nopean jälleenrakennuksen ja talouskasvun tarpeisiin. Tästä esimerkkinä ovat niin kutsutut Gastarbeiterit 1950–1970-luvuilta.
• Monet korealaiset tulivat Japaniin vierastyöläisinä 1900-luvun alussa ja ovat muodostaneet pitkiä, paikalliseen yhteiskuntaan kiinteästi kietoutuneita yhteisöjä.
• Vuosisadan loppupuolella ja 2000-luvulla arabimaihin, erityisesti Persianlahden öljyvaltioihin, saapui suuri määrä siirtotyöläisiä rakentamiseen, kotitalouksien palvelukseen ja muihin aloihin.

Oikeudet ja kansainvälinen lainsäädäntö

Vierastyöläisten oikeudet määräytyvät ensisijaisesti vastaanottajamaan lainsäädännön ja mahdollisten kahdenvälisten sopimusten perusteella. Kansainvälisellä tasolla on olemassa useita suosituksia ja sopimuksia, joiden tavoitteena on suojella siirtotyöläisiä:

• Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimus siirtotyöläisten ja heidän perheidensä suojelusta (1990) pyrkii turvaamaan perusoikeudet ja estämään hyväksikäytön. (Suomi ei ole ratifioinut tätä kaikkialla.)
• ILO:n (Kansainvälinen työjärjestö) konventiot, kuten pakkotyön vastainen sopimus ja tasa-arvoa sekä sosiaaliturvaa käsittelevät säännökset, tarjoavat normaattisia suuntaviivoja.
• EU:ssa ja monissa muissa alueellisissa järjestelyissä on omia sääntöjä ja direktiivejä, jotka koskevat työvoiman liikkuvuutta, työehtoja ja sosiaaliturvaa.

Käytännössä vierastyöläisillä ei kuitenkaan aina ole samoja oikeuksia kuin vastaanottavan maan kansalaisilla: rajoituksia voi olla oleskeluajoissa, perheen yhdistämisessä, sosiaaliturvassa ja ammattiyhdistystoiminnassa.

Haasteet ja epäkohtia

• Työsyrjintä, alhaiset palkat ja yli- tai alipalkkaus suhteessa paikalliseen tasoon.
• Riippuvuus maahantulon sponsoreista tai työnantajista, joka voi rajoittaa työntekijän vapautta vaihtaa työpaikkaa.
• Välitystoimistojen ja rekrytoijien aiheuttamat velkavankeudet, suuret rekrytointikulut ja petokset.
• Heikko pääsy terveydenhuoltoon, koulutukseen ja oikeusapuun; kieli- ja kulttuuribarrierit.
• Trafficking eli ihmiskauppa ja pakottava työ erityisesti haavoittuvissa ryhmissä.

Toisaalta vierastyöläiset lähettävät usein merkittäviä rahalähetyksiä (remittanceja) kotimaihinsa, mikä tukee näiden maiden taloutta ja elinkeinotoimintaa.

Esimerkkejä maista ja yhteisöistä

Monissa maissa vierastyöläiset ovat muodostaneet pysyviä yhteisöjä ja vaikuttaneet vastaanottavien maiden kulttuuriin ja talouteen. Esimerkiksi alkuperäisessä tekstissä mainitut tapaukset:

Saksassa on paljon turkkilaisia vierastyöläisiä. Turkkilaiset vierastyöläiset ovat muodostaneet omia yhteisöjä saksalaisissa kaupungeissa, joissa he asuvat. Turkkilaisia vierastyöläisiä on ollut Saksassa 1950-luvulta lähtien.

Monet korealaiset tulivat Japaniin vierastyöläisinä 1900-luvun alussa ja arabimaihin vuosisadan lopulla.

Suositukset politiikalle ja käytännöille

• Ratifioida ja toteuttaa kansainvälisiä sopimuksia, jotka suojaavat siirtotyöläisiä.
• Tarjota läpinäkyviä ja kohtuuhintaisia rekrytointiprosesseja sekä valvoa rekrytoijien toimintaa.
• Taata perusoikeudet: pääsy terveydenhuoltoon, koulutukseen, oikeus työsuhteen vaihtoon ja oikeusturva.
• Tukea työehtosopimuksia ja mahdollistaa järjestäytymisoikeus myös vierastyöläisille.
• Edistää kahdenvälisiä sopimuksia lähtö- ja vastaanottajamaiden välillä, jotka turvaavat sekä työvoiman tarpeet että työntekijöiden oikeudet.

Yhteenvetona: vierastyöläisyys on monimuotoinen ilmiö, joka voi tuoda taloudellista hyötyä sekä vastaanottaja- että lähtömaille, mutta ilman asianmukaista sääntelyä ja suojelua se voi johtaa vakaviin ihmisoikeusongelmiin. Tasapainon löytäminen työvoiman tarpeiden ja työntekijöiden perusoikeuksien välillä on keskeinen haaste moderneille yhteiskunnille.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mitä ovat vierastyöläiset?

K: Miksi vierastyöläisiä käytetään?

K: Onko vierastyöntekijöillä samat oikeudet kuin tavallisilla työntekijöillä?

K: Saavatko vierastyöntekijät oleskella maassa pitkään?

K: Missä monet turkkilaiset vierastyöntekijät ovat?

K: Kuinka kauan turkkilaiset vierastyöntekijät ovat olleet Saksassa?

K: Missä muissa maissa kuin Turkissa on ollut vierastyöläisiä?

Hae kirjaimella