Suhteellinen ajoitus: määritelmä geologiassa ja arkeologiassa
Tutustu suhteelliseen ajoitukseen geologiassa ja arkeologiassa: määritelmä, menetelmät (biostratigrafia, superpositio) ja ero radiometriseen ajoitukseen.
Suhteellinen ajoitus on geokronologiaa, jossa määritetään menneisyyden tapahtumien suhteellinen järjestys. Ajatuksena on löytää esineen tai tapahtuman ikä vertaamalla sitä toiseen esineeseen tai tapahtumaan tai käyttämällä johtolankoja ympäristöstä tai olosuhteista, joissa esine tai tapahtuma on löydetty. Suhteellisessa ajoituksessa ei ole kyse absoluuttisen iän määrittämisestä. Geologiassa kivi- tai pintakerrostumia, fossiileja ja litologioita voidaan käyttää yhden kerrostumapylvään ja toisen kerrostumapylvään suhteuttamiseen. Ennen radiometrisen ajoituksen keksimistä 1900-luvun alussa arkeologit ja geologit käyttivät suhteellista ajoitusta materiaalien iän määrittämiseen.
Radiometrinen ajoitus taas on absoluuttinen ajoitusmenetelmä. Suhteellisella ajoituksella voidaan määrittää vain tapahtumasarjan tapahtumajärjestys, ei sitä, milloin ne tapahtuivat. Siitä huolimatta se on edelleen hyödyllinen tekniikka. Suhteellinen ajoitus biostratigrafian avulla on paleontologiassa suositeltavin menetelmä, ja se on joissakin suhteissa tarkempi. Superpositiolain mukaan vanhemmat kerrokset ovat syvemmällä kuin uudemmat kerrokset. Tämä laki oli geologiassa valittu "suhteellisen ajoituksen" menetelmä 1600-luvulta 1900-luvun alkuun.
Mitä suhteellisella ajoituksella tarkoitetaan käytännössä?
Suhteellinen ajoitus kertoo, mitkä tapahtumat tai kerrostumat ovat vanhempia ja mitkä nuorempia verrattuna toisiinsa. Se ei anna numeerista ikää vuosina tai miljoonina vuosina, mutta luo kronologisen järjestyksen, jota voidaan käyttää tutkimaan tapahtumien kulkua ja yhteyksiä. Menetelmä perustuu havaittaviin johtolankoihin eli indikaattoreihin, kuten kerrostumien asemaan, fossiileihin ja esineiden tyyppeihin.
Keskeiset periaatteet geologiassa
- Superpositiolaki – kerrostumissa alempana olevat ovat yleensä vanhempia kuin päällimmäiset.
- Faunallinen tai fossiilinen järjestys (William Smithin periaate) – tietyt fossiilit esiintyvät kerrostumissa tietyssä järjestyksessä, joten niiden avulla voidaan suhteuttaa eri alueiden kerrostumia.
- Poikkileikkaussuhteet (cross-cutting relationships) – rakenne tai intruusio, joka leikkaa toisen yksikön, on nuorempi kuin leikatun yksikön.
- Inkluusioiden periaate – jos kerrostuman sisällä on kappaleita toisesta kivestä, inkluusion lähde on vanhempi kuin inkluusion sisältävä kerros.
- Lateraalinen jatkuvuus ja murtumat – samankaltaiset kerrostumat voidaan yhdistää ja suhteuttaa laajemmilla alueilla, vaikka paikallisia katkoksia (esim. eroosiokerrokset, epäkohdat) esiintyisivätkin.
Suhteellinen ajoitus arkeologiassa
Arkeologiassa suhteelliset menetelmät ovat olleet keskeisiä kulttuurihistoriallisten vaiheiden rakentamisessa. Tyypillisiä tekniikoita ovat:
- Stratigrafia – kaivausten kerrosten järjestyksen ja kontekstin tarkastelu (esim. asuinkerrokset, tulipalokerrokset, hautaukset).
- Typologia – esineiden muotojen ja tyylien (esim. keramiikka, työkalut) järjestäminen kronologiseen aikaan perustuen.
- Seriaatio – esineiden esiintymistiheyden tai tyylimuutosten sarjoittaminen, joka paljastaa kehityssuuntia ajan myötä.
- Kontekstianalyysi – esineiden ja rakenteiden suhteiden tutkiminen samassa löytöyhteydessä antaa tietoa niiden suhteellisesta ajoituksesta.
Menetelmien yhdistäminen ja käytännön esimerkit
Suhteellinen ajoitus toimii parhaiten, kun sitä yhdistetään muihin havainnoihin. Esimerkiksi fossiili-indeksit voivat yhdistää kerrostumia laajoilla alueilla, kun taas paikallisesti stratigrafia ja poikkileikkaussuhteet täsmentävät tapahtumajärjestystä. Tunnettuja esimerkkejä ovat muun muassa:
- William Smithin 1800-luvun alun kartoitustyö Iso-Britanniassa, jossa fossiilien avulla laadittiin ensimmäisiä laajempia stratigrafisia karttoja.
- Arkeologiset alueet, joissa kerrostumat paljastavat asutuksen vaiheet, palopaikat ja korjausrakennukset, vaikka niiden tarkka kalenterivuosi olisi tuntematon.
Edut ja rajoitukset
- Edut: usein nopea, edullinen ja käytettävissä silloin kun absoluuttinen ajoitus ei ole mahdollista; mahdollistaa laajojen alueiden kronologisen yhteen sovittamisen; biostratigrafia voi olla erittäin tarkka tiettyjen fossiiliryhmien avulla.
- Rajoitukset: ei anna numeerista ikää; kerrostumat voivat olla häiriintyneitä (esim. sekoittuminen, eroosio), mikä vaikeuttaa tulkintaa; tulkinnat voivat olla alueellisia eivätkä suoraan verrannollisia toisiin alueisiin ilman lisätietoa.
Suhteellisen ja absoluuttisen ajoituksen suhde
Suhteellinen ajoitus ja absoluuttinen (esim. radiometrinen) ajoitus täydentävät toisiaan. Suhteellinen ajoitus antaa tapahtumajärjestyksen ja rakentaa kronologisia viitekehyksiä, joita absoluuttiset menetelmät voivat ajoittaa numeerisesti. Usein tutkijat käyttävät ensin suhteellisia periaatteita ja sen jälkeen paikantavat muutaman referenssipisteen absoluuttisilla analyyseillä, jolloin koko sekvenssi saa ajoituksen.
Yhteenveto
Suhteellinen ajoitus on perustavanlaatuinen työkalu geologiassa, paleontologiassa ja arkeologiassa: se järjestää menneisyyden tapahtumat oikeaan peräkkäisyyteen ilman tarkkoja kalenterivuosia. Oikein käytettynä ja yhdistettynä muihin menetelmiin se tarjoaa selkeän ja luotettavan pohjan menneisyyden tulkinnalle.
Kaivaukset Hampurissa: Eri kerrokset (tai kerrostumat) ovat erivärisiä.
Superpositioiden periaate: Kerrokset, jotka ovat kauempana alapuolella, ovat vanhempia kuin yläpuolella olevat. Tämä tarkoittaa, että kerros 1 on vanhempi kuin kerrokset 2 ja 3.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mitä on suhteellinen deitti?
V: Suhteellinen ajoitus on geokronologinen menetelmä, jota käytetään menneisyyden tapahtumien suhteellisen järjestyksen määrittämiseen vertaamalla niitä muihin tapahtumiin tai käyttämällä ympäristö- ja olosuhdevihjeitä.
K: Mitä eroa on suhteellisella ja radiometrisellä ajoituksella?
V: Suhteellisen ajoituksen ja radiometrisen ajoituksen ero on siinä, että ensin mainitulla menetelmällä voidaan määrittää vain tapahtumien järjestys, kun taas jälkimmäisellä voidaan määrittää kohteen tai tapahtuman absoluuttinen ikä.
K: Mitä geologiassa voidaan käyttää yhden kerrostumapylvään korreloimiseksi toiseen?
V: Kallio- tai pintakerrostumia, fossiileja ja litologioita voidaan käyttää yhden stratigrafisen pylvään ja toisen pylvään korreloimiseksi.
K: Mitä arkeologit ja geologit käyttivät materiaalien iän määrittämiseen ennen radiometrisen ajoituksen keksimistä?
V: Ennen radiometrisen ajoituksen löytämistä arkeologit ja geologit käyttivät suhteellista ajoitusta materiaalien iän määrittämiseen.
K: Mikä on Stenon superpositiolaki?
V: Stenon superpositiolain mukaan vanhemmat kerrokset ovat syvemmällä kohteessa kuin uudemmat kerrokset.
K: Mikä on paleontologiassa suosituin suhteellisen ajoituksen menetelmä ja miksi?
V: Paleontologian suosituin suhteellinen ajoitusmenetelmä on biostratigrafia, koska sitä pidetään muita menetelmiä tarkempana.
K: Voiko suhteellisella ajoituksella määrittää kohteen tai tapahtuman absoluuttisen iän?
V: Ei, suhteellisella ajoituksella voidaan määrittää vain tapahtumasarjan tapahtumajärjestys, ei sitä, milloin ne tapahtuivat.
Etsiä