Sagittarius A (Sgr A) – Linnunradan keskuksen radiokompleksi ja Sgr A*
Tutustu Sagittarius A (Sgr A) -radiokompleksiin Linnunradan keskuksessa: East, West ja kirkas kompaktinen Sgr A* – galaksimme keskuksen arvoitukset paljastuvat.
Sagittarius A (tai Sgr A) on monimutkainen radiolähde Linnunradan galaktisessa keskuksessa. Se sijaitsee Jousimiehen tähdistössä, mutta on Linnunradan spiraalihaarojen suurten kosmisen pölyn pilvien peittämä, joten sitä on tutkittu useilla eri aallonpituuksilla radio‑, infrapuna‑ ja röntgensäteilyssä.
Se koostuu kolmesta osasta: supernovan jäänteistä Sagittarius A East, spiraalirakenteesta Sagittarius A West ja erittäin kirkkaasta kompaktista radiolähteestä Sagittarius A* spiraalin keskellä. Nämä kolme ovat päällekkäisiä: Sagittarius A East on suurin, West näkyy Eastin sisällä epäkeskisesti, ja A* on Westin keskellä.
Komponenttien luonne lyhyesti
- Sagittarius A East — laaja, laajentunut rakenne, joka tulkitaan todennäköisesti supernovan tai mahdollisesti voimakkaamman räjähdyksen jäänteeksi. Se ulottuu kymmeniä valovuosia ja on vuorovaikutuksessa ympäröivien molekyyli‑ ja ionisoituneiden kaasupilvien kanssa.
- Sagittarius A West (kutsutaan usein "Minispiraaliksi") — ionisoituneista kaasun suonista koostuva spiraalimainen rakenne, joka kiertää lähempänä galaktista keskustaa. Westin ympärillä ja sen läheisyydessä on myös niin kutsuttu circumnuclear disk (CND), tiheä molekyylikaasun kiekko.
- Sagittarius A* — erittäin kompakti, voimakkaasti vaihteluun taipuvainen radiolähde, jonka massa ja gravitaatiovaikutus osoittavat sen olevan Linnunradan keskuksen supermassiivinen musta aukko.
Sagittarius A* ja mustan aukon osoitus
Sagittarius A* on tutkimuksen keskeinen kohde, koska sen liikkeet ja ympäröivien tähtien radat antavat suoria todisteita supermassiivisesta massakeskittymästä. Tähtitieteelliset mittaukset (erityisesti infrapuna‑havaintoja käyttäen, mm. Very Large Telescope ja Keck) ovat seuranneet lähellä kiertävien tähtien ratoja: esimerkkinä S2‑tähti, jonka noin 16 vuoden kiertoaika ja nopea periheliitti osoittavat, että Sgr A*:n massa on luokkaa muutama miljoona kertaa Auringon massa.
Tämän lisäksi radiotutkimus (mm. VLBI‑tekniikat) ja röntgenhavaintojen ajoittaiset purskahdukset tukevat kuvaa aktiivisesta, mutta suhteellisen laimeasti säteilevästä akkuraatioprosessista. Sgr A* säteilee kaikilla aallonpituuksilla ja näyttää ajoittain flarien eli purskahdusten muodossa tapahtuvia voimakkaita kohonneita säteilyjaksoja, jotka kestävät minuutteista tunteihin.
Havaintotekniikat ja äskettäiset läpimurrot
- Koska galaktinen keskus on näkyvyyssuunnassa vahvasti himmennetty pölyllä, tutkijat yhdistävät radio‑, submillimetrin, infrapuna‑ ja röntgenhavaintoja saadakseen kokonaiskuvan.
- Hyvän resoluution infrapuna‑havainnoissa käytetään adaptiivista optiikkaa, jolla voidaan seurata yksittäisten tähtien ratoja kaukana pölyn häiritsevästä vaikutuksesta.
- Hyvin pitkänten perustason interferometria (VLBI) mahdollistaa hyvin pienen kulmaresoluution — tästä esimerkkinä Event Horizon Telescope ‑yhteistyön tulokset: EHT julkaisi kuvan Sgr A*:sta, jossa näkyy mustan aukon varjoa ja sädeleima, mikä tarjoaa suoraa visuaalista näyttöä tapahtumahorisontin lähellä tapahtuvista ilmiöistä.
Fyysinen käyttäytyminen ja merkitys
Vaikka Sgr A* on massiivinen, sen säteilyteho on suhteellisen pieni verrattuna aktiivisiin galaktisiin ytimiiin (AGN). Tämä viittaa siihen, että aineen virtaus kohti mustaa aukkoa on joko vähäistä tai että akkratiivinen prosessi on radiatiivisesti tehoton (esim. advektiivinen kuuma virtaus tai muu ineffektiivinen akkretio). Tutkimalla Sgr A*:ta voidaan ymmärtää lähellä tapahtuvia fysiikan prosesseja, kuten kaasuvirtausten dynamiikkaa, partikkelien kiihdyttämistä ja kenttien roolia lähellä tapahtumahorisonttia.
Ympäristö
Lähialueella on tiheä tähti‑ ja kaasukeskittymä: nuoria massiivisia tähtiä, molekyyli‑pilviä ja kompakteja rakenteita, jotka vuorovaikuttavat toistensa ja Sgr A*:n gravitaatiokentän kanssa. Nämä vuorovaikutukset vaikuttavat siihen, kuinka materiaalia siirtyy kohti keskustaa ja kuinka usein Sgr A* ajoittain "herää" kirkkaampiin purkauksiin.
Yhteenvetona Sagittarius A on monikerroksinen ja dynaaminen alue Linnunradan keskuksessa: laajasta supernovaräjähdyksen jäänteestä spiraalimaisiin kaasurakenteisiin ja lopulta keskellä olevaan supermassiiviseen mustaan aukkoon, joka tarjoaa arvokkaan luonnollisen laboratorion galaktisten ytimien fysiikan tutkimukselle.

Tähtitieteilijät ovat havainneet tähtiä, jotka pyörivät Sagittarius A*:n supermassiivisen mustan aukon ympärillä.

Sagittarius A Westin sisäosan pintakirkkaus ja nopeuskenttä
Jousimies A Itä
Tämä piirre on noin 25 valovuoden levyinen. Se näyttää jäänteeltä supernovaräjähdyksestä, joka tapahtui 35 000-100 000 vuotta sitten. Tämän kokoisen ja energiaisen rakenteen syntymiseen tarvittaisiin kuitenkin 50-100 kertaa enemmän energiaa kuin tavallisessa supernovaräjähdyksessä. Sgr A East saattaa olla jäänteitä tähdestä, joka räjähti, kun se painautui painovoiman puristamana kohti keskeistä mustaa aukkoa.
Jousimies A West
Sgr A West näyttää Maan näkökulmasta katsottuna kolmihaaraiselta spiraalilta. Todellisuudessa se koostuu useista pöly- ja kaasupilvistä, jotka kiertävät ja putoavat Sagittarius A*:n päälle jopa 1 000 kilometrin sekuntinopeudella. Näiden pilvien pintakerros on ionisoitunut. Ionisoitumisen lähteenä on massiivisten tähtien populaatio, joka sijaitsee myös galaksin keskusparsekissa. Tällaisia OB-tähtiä on tähän mennessä tunnistettu yli sata.
Sagittarius A*
Galaksin keskellä on supermassiivinen musta aukko. Sagittarius A* (lyhenne Sgr A*) on todennäköisin ehdokas tämän keskeisen mustan aukon sijainniksi. Very Large Telescope ja Keck Telescope havaitsivat tähtiä, jotka kiertävät Sgr A*:aa nopeammin kuin muut galaksin tähdet. Yksi tähti, S2, kiertää Sgr A*:ta yli 5 000 kilometrin sekuntinopeudella lähimmillään.
Kaasupilven odotetaan törmäävän mustaan aukkoon vuonna 2014 ja antavan lisätietoja.
Etsiä