Waiting for Guffman (1997) – Christopher Guestin musikaalinen mockumentti
Waiting for Guffman (1997) – Christopher Guestin musikaalinen mockumentti: hupaisa pikkukaupunkikomedia täynnä oivaltavaa absurdia huumoria ja teatterin odotuksia.
Waiting for Guffman on vuonna 1997 valmistunut musikaalinen mockumentary-elokuva. Sen on ohjannut Christopher Guest, joka myös näyttelee elokuvassa. Elokuva sijoittuu Missourin Blainen pikkukaupunkiin, joka ei ole oikea kaupunki. Kaupunki päättää esittää musikaalin nimeltä Red, White and Blaine kaupungin 150-vuotisjuhlan kunniaksi ja kutsuu kuuluisan teatterikriitikon nimeltä Guffmanin katsomaan sitä toivoen, että tämä tekee näytelmästä kuuluisan.
Elokuvan nimi viittaa Samuel Beckettin näytelmään Waiting for Godot. Näytelmässä kaksi päähenkilöä odottaa Godot-nimistä miestä, joka ei koskaan ilmesty paikalle. Waiting for Guffman -elokuvassa Guffman ei myöskään koskaan ilmesty paikalle.
Elokuva on tyyliltään mockumentary: se jäljittelee dokumenttielokuvan muotoa käyttäen "talking head" -haastatteluja, käsikameran otoksia ja paikoin kuivaa, tilannekohtaista huumoria. Dialogi on suurelta osin improvisoitua — ohjaaja Christopher Guest työskentelee usein kehyksen ja tilanteiden kanssa antaen näyttelijöille tilaa kehittää repliikkejään paikan päällä — mikä antaa elokuvalle spontaanin ja hahmokeskeisen tunnelman.
Pääosanäyttelijöinä nähdään muun muassa Christopher Guest itse sekä hänen vakiosäestäjiään ja yhteistyökumppaneitaan: Eugene Levy, Catherine O'Hara, Fred Willard, Parker Posey ja Bob Balaban. Elokuvan ensemble-kasti luo värikkään kirjon pikkukaupungin asukkaita, joiden into, omanarvontunto ja usein yliampuva itsevarmuus ruokkivat elokuvan koomista ydintä.
Musikaaliset kohtaukset, erityisesti esityksen Red, White and Blaine -numeroiden harjoittelu ja esitystilanne, ovat keskeinen osa huumoria: kohtaukset yhdistävät paikallisnäyttelijöiden suurieleisyyden ja yhteisön kunnianhimon, ja niiden kautta pilkataan lempeästi pientä paikalliskulttuuria ja taiteellisia pretensioita.
Teemoiltaan elokuva käsittelee unelmia, omanarvontuntoa ja pienen yhteisön halua tulla huomatuksi. Se on samanaikaisesti pilkallinen ja lämminhenkinen — suhtautuminen hahmoihin on usein myötätuntoisen tarkkailijan näkökulmaa, ei julmaa ivaamista.
Vastaanotto oli pääosin myönteinen: kriitikot ylistivät elokuvan henkilöhahmoja, dialogin normaaliuden ja absurdeiksi muuttuvien tilanteiden yhteispeliä sekä vieraanvaraisesti ironista huumoria. Elokuva on sittemmin saavuttanut kulttimaineen ja nähdään keskeisenä osana Christopher Guestin mockumentary-työtä, jota voi verrata esimerkiksi hänen myöhempiin elokuviinsa kuten A Mighty Wind ja Best in Show, sekä laajemmin genreä edustavaan parodiaan kuten This Is Spinal Tap.
Jos haluaa ymmärtää elokuvan ilmeen ja tekotavan, kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten käsikirjoitettu rakenne ja improvisaatio yhdistyvät: tilanteet on usein huolellisesti rakennettu, mutta yksittäiset repliikit ja ilmaisut saavat elää näyttelijöiden tuotannossa, mikä tekee komiikasta aidon tuntuisen ja hahmoista inhimillisiä.
Etsiä