Waterworld on yhdysvaltalainen tieteistoimintaelokuva vuodelta 1995. Elokuvan pääosassa on Kevin Costner, joka myös tuotti sen. Waterworld julkaistiin Yhdysvalloissa 28. heinäkuuta 1995.
Ongelmat elokuvan tekovaiheessa aiheuttivat, että se maksoi paljon enemmän kuin odotettiin. Se oli tuolloin kallein koskaan tehty elokuva. Elokuva tuotti 175 miljoonan dollarin budjetilla 88 miljoonaa dollaria Yhdysvaltain teattereissa. Elokuva menestyi kuitenkin muissa maissa. Se teki yli 100 miljoonan dollarin voiton.
Juoni lyhyesti
Elokuva sijoittuu post-apokalyptiseen maailmaan, jossa mannermaa on lähes kokonaan veden peitossa. Kevin Costnerin esittämä päähenkilö, nimettömäksi jäävä "Mariner", on erakko ja sopeutunut elämään merellä — hänellä on poikkeuksellisia ominaisuuksia kuten kyky hengittää veden alla ja taito navigoida laajoilla merialueilla. Mariner kohtaa pienen tytön Enolan, jonka selässä on tatuointi, joka kartan tavoin viittaa muinaiseen legendoihin kuivalle maalle ("Dryland"). Mariner joutuu ristiriitoihin merirosvoryhmän, Smokersien, ja niiden johtajan Deaconin kanssa, ja tarina seuraa Marinerin, Enolan ja Helen-nimisen naisen (Enolasta huolehtiva hahmo) selviytymistä ja pyrkimystä löytää kuivalle maalle viittaavaa paikkaa.
Tuotanto ja budjetti
Waterworldin tuotanto oli poikkeuksellisen vaativa ja kallis. Elokuvaa kuvattiin pitkälti merellä ja suuria kelluvia lavasteita rakennettiin kuvauksia varten, muun muassa Havaijilla (Kāneʻohe Bay) ja muilla vesialueilla. Kuvauksissa kohdataan useita logistisia haasteita: sääolosuhteet, raaka meriympäristö sekä massiivisten lavasteiden ylläpito aiheuttivat viivästyksiä ja lisäkustannuksia. Tuotantotiimi käytti runsaasti käytännön erikoistehosteita, modelleja ja suuria lavasteita sekä pyro- ja vesäefektejä.
Elokuvan budjetti paisui alkuperäisistä arvioista, ja lopulliseksi tuotantokuluksi on yleisesti ilmoitettu noin 175 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria, mikä teki Waterworldista tuolloin maailman kalleimman elokuvan. Kustannuksia lisäsivät kuvauksiin liittyneet viivästykset, korjaukset myrskyjen tai muiden vaurioiden jälkeen sekä laajat tuotantomuokkaukset.
Ohjaus, näyttelijät ja musiikki
Ohjauksesta vastasi Kevin Reynolds. Pääosassa on Kevin Costner (Mariner). Muissa keskeisissä rooleissa ovat Jeanne Tripplehorn (Helen), Tina Majorino (Enola) ja Dennis Hopper (Deacon). Elokuvan musiikin sävelsi James Newton Howard, ja sen visuaalista ilmettä korostivat laajat lavasteet sekä merimaisemat.
Vastaanotto ja taloudellinen tulos
Elokuvan vastaanotto oli kriitikoiden keskuudessa kirjavaa: monet arvostelijat kehuivat elokuvan lavastusta, visuaalista ilmettä ja kunnianhimoisia käytännön tehosteita, mutta kritiikki kohdistui usein juonen ja dialogin heikkouksiin. Lipputulot Yhdysvalloissa jäivät noin 88 miljoonaan dollariin, mutta kansainvälisillä markkinoilla elokuva keräsi huomattavasti lisää, ja maailmanlaajuiseksi elokuvan kokonaistuotoksi ilmoitetaan yleisesti noin 264 miljoonaa dollaria. Näin kokonaisansioilla elokuva lopulta kattoi suuren tuotantobudjetin ja tuotti tuloja erityisesti jälkimarkkinoilla (kuten kotivideo, televisio- ja lisenssitulot).
Jälki ja perintö
Waterworld oli julkaisunsa aikaan tabuaiheinen tapaus — se noteerattiin laajasti kiinteänä esimerkkinä kalliista ja hankalasta studiotuotannosta — mutta elokuva on vuosien myötä saanut myös kannattajakuntansa. Sen kunnianhimon mittaluokka, käytännön erikoistehosteet ja meriteema ovat tehneet siitä kulttielokuvan monille katsojille. Lisäksi elokuvaa markkinoitiin laajalti, ja Waterworld-aiheinen stunt-esitys jäi elokuvan rinnalle näkyväksi tiedotus- ja viihdetuotteeksi, esimerkiksi Universal Studiosin teemapuistossa.
Muuta huomioitavaa
- Waterworld oli ilmestyessään esimerkki 1990-luvun suurbudjettilippuexperimentistä, jossa käytännön lavasteet ja location-kuvaukset korostuivat tietokoneilmiöiden sijaan.
- Elokuvan maine on muuttunut ajan myötä: se ei välttämättä ollut suora floppi taloudellisesti, mutta sen kallis tuotanto ja myöhäiset lisäkustannukset tekivät siitä mediassa suuren uutisen.
- Nykyään elokuvaa katsotaan usein kiinnostavana tuotanto- ja suunnitteluesimerkkinä, ja se on säilyttänyt paikkansa popkulttuurin keskusteluissa 1990-luvun elokuvien joukossa.