Vehnäpelto ja varikset – Vincent van Goghin öljymaalaus vuodelta 1890

Wheatfield with Crows on Vincent van Goghin öljymaalaus, joka valmistui arviolta 10. heinäkuuta 1890 hänen Auvers‑sur‑Oisessa viettämiensä viikkojen aikana (van Gogh kuoli 29. heinäkuuta 1890). Vuonna 1890 van Gogh kirjoitti tehneensä Auvers’ssa kolme suurta maalausta laajoista vehnäpelloista levottoman taivaan alla; Vehnäpelto ja varikset on yksi näistä. Teosta on usein pidetty taiteilijan viimeisenä, mutta nykytutkimuksen valossa se ei todennäköisesti ole hänen uransa viimeinen maalaus. Siitä huolimatta teos on usein nähty heijastuksena hänen myöhäiskauden mielenmaisemasta ja olemisen jännitteistä.

Tausta ja synty

Van Gogh muutti toukokuussa 1890 Auvers‑sur‑Oiseen Pariisin pohjoispuolelle, missä hän työskenteli intensiivisesti lääkärinsä tohtori Paul Gachetin valvonnassa. Lyhyessä ajassa hän maalasi kymmeniä teoksia, etenkin maisemia kylää ympäröivistä pelloista. Hän käytti usein niin kutsuttua ”double‑square”‑formaattia – leveää, panoraamaomaista kangasta – korostaakseen peltojen avaruutta ja taivaan massiivisuutta. Vehnäpelto ja varikset kuuluu juuri tähän myöhäistuotannon sarjaan, jossa luonnon suuruus ja sääilmiöiden voima ovat pääosassa.

Kuvaus ja sommittelu

Teoksessa kultainen, kypsä vehnäpelto täyttää suuren osan kuva‑alasta. Etualalta lähtee useita polkuja, jotka suuntautuvat eri tavoin ja katoavat jyvien sekaan, luoden vaikutelman valinnoista ja epävarmasta suunnasta. Horisontti on matala, mikä nostaa taivaan hallitsevaan asemaan: sinisen ja tumman sinimustan sävyissä vellovat pilvet viestivät levottomuudesta. Korkealla taivaalla ja peltojen yllä leijuu parvi tummia lintuja – variksia tai naakkoja – joiden nopea, viivamainen maalausjälki lisää kuvan liikettä ja jännitettä.

• Tekniikka ja materiaali: öljy kankaalle, leveä panoraama (”double‑square”).
• Koko: noin 50,5 × 103 cm.
• Valmistuspaikka ja ‑aika: Auvers‑sur‑Oise, Ranska; arviolta 10. heinäkuuta 1890.
• Säilytyspaikka: Van Gogh ‑museo, Amsterdam.

Maalaustapa ja värit

Van Gogh käyttää paksua, elävää sivellinjälkeä ja impastoa, joka tekee pinnasta aineellisen ja taktiselta tuntuvan. Keltaisten ja okrankeltaisten vehnäsävyjen rinnalla sinisen eri asteet luovat voimakkaan, toisiaan korostavan vastavärivaikutelman. Polkujen punaruskeat ja vihertävät sävyt sekä varisten mustat iskut rytmittävät sommittelua ja ohjaavat katsetta syvyyteen. Säännöllisen horisontilinjan ja kiivaiden siveltimenliikkeiden välinen jännite on teoksen dynaamisen vaikutelman ydin.

Tulkinnat ja konteksti

Teosta on usein luettu synkän symboliikan kautta: varikset on nähty enteellisinä ja taivas myrskyisänä mielen tilan peilikuvana. Van Gogh itse kuvaili samoihin aikoihin kirjeissään maalaamiaan peltoaiheita suuriksi näkymiksi ”levottoman taivaan alla”, joissa hän pyrki ilmaisemaan surumielisyyttä ja yksinäisyyttä – mutta myös lohtua luonnon jatkuvuudesta. Hänellä oli tuolloin poikkeuksellisen tuottelias kausi, ja Vehnäpelto ja varikset on yksi sen huipentumista. Vaikka teos on pitkään yhdistetty hänen elämänsä viimeisiin päiviin, todennäköisenä viimeisenä maalauksena pidetään nykyään useissa lähteissä Puujuuret-teosta (1890). Teoksen arvo ei kuitenkaan nojaa järjestysnumeroon, vaan sen kykyyn tiivistää myöhäiskauden ilmaisuvoima ja maiseman psykologinen lataus.

Merkitys ja vastaanotto

Vehnäpelto ja varikset on noussut modernin taiteen ikoniksi ja yhdeksi van Goghin tunnetuimmista kuvista. Se tiivistää hänen maisemamaalauksensa keskeiset piirteet: rohkean värinkäytön, voimakkaan sivellinjäljen ja kyvyn muuntaa havaittu maisema sisäiseksi kokemukseksi. Teos on toistuvasti esillä tutkimuksessa, näyttelyissä ja julkaisuissa, ja se toimii usein visuaalisena vertauskuvana van Goghin myöhäiskauden intensiteetille ja taiteen sekä elämän välisten jännitteiden pohtimiselle.

Hae kirjaimella