Édith Piaf (eli "La Môme Piaf") (19. joulukuuta 1915 – 11. lokakuuta 1963) oli yksi Ranskan rakastetuimmista laulajista. Hänen oikea nimensä oli Édith Giovanna Gassion. Hänestä tuli kansallinen ikoni, ja hänen musiikkinsa heijasteli usein hänen traagisesta elämästään kumpuavaa tunnekirjoa. Piaf tunnettiin erityisesti siitä, että hän tulkitsi balladeja voimakkaalla, särkyneellä mutta vangitsevalla äänellä.
Varhaiselämä
Piaf syntyi Pariisissa köyhään perheeseen. Hänen isänsä oli kiertävä sirkusesiintyjä ja äitinsä esiintyi katukauppiaana ja laulajana. Pienenä Piaf lauloi katusoittajien kanssa ja vietti aikaa isoäitinsä pitämässä majatalossa, joka vaikutti hänen kovettuneeseen mutta herkkään maailmankuvaansa. Nuoruusvuodet olivat vaikeita, ja köyhyys sekä perheen ristiriidat muovasivat hänen elämäänsä ja myöhempää taiteilijapersoonaansa.
Ura ja läpimurto
Piafin ura alkoi laulaessa kaduilla ja pienissä kabareeissa. Hänet löydettiin 1930-luvulla ja hänen managerinsa antoi hänelle lempinimen "La Môme Piaf" (pikku varpunen). Toisen maailmansodan jälkeen Piaf nousi laajempaan kuuluisuuteen, ja 1940–1950-luvuilla hänestä tuli Ranskan chansonin keskeinen nimi. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat muun muassa La Vie en rose, Hymne à l'amour, Milord ja myöhäisemmästä urasta Non, je ne regrette rien. Näiden laulujen kautta Piaf ilmensi rakkautta, menetyksiä ja sitkeyttä tavalla, joka kosketti laajaa yleisöä.
Laulutulkinta ja yhteistyöt
Piafin lauluissa korostuivat henkilökohtainen tulkinta, vahva fraasitus ja kyky välittää tunteita pienelläkin äänialalla. Hän työskenteli monien säveltäjien ja sanoittajien kanssa, ja vaikutti myös oman repertuaarinsa rakentamiseen. Piaf oli myös tärkeä mentori nuoremmille ranskalaisille laulajille ja näyttelijöille, ja hänen esikuvansa auttoi useita tulevia tähtiä uran alkuun.
Henkilökohtainen elämä ja tragediat
Piafin yksityiselämä oli myrskyisä. Hänellä oli useita läheisiä ihmissuhteita ja ystävyyssuhteita, joihin liittyi suurta intohimoa ja syviä menetyksiä. Erityisen traaginen suhde oli hänen rakkaansa, ranskalaisen nyrkkeilijän Marcel Cerdanin, kanssa; Cerdan kuoli vuonna 1949 lento-onnettomuudessa, ja tämän menetyksen sanotaan inspiroineen pievättäviä kappaleita kuten Hymne à l'amour. Piaf kärsi myös terveysongelmista, päihteiden käytöstä ja vakavista fyysisistä vammoista, jotka heikensivät hänen vointiaan viimeisinä vuosinaan.
Kuolema ja perintö
Édith Piaf kuoli 11. lokakuuta 1963 pienessä talossa Plascassierissa lähellä Grassea, 47-vuotiaana. Hänen hautajaisensa Pariisissa ja loppusijoituksensa Père Lachaise -hautausmaalla keräsivät suuria joukkoja surevia ja ihailijoita. Piafin perintö on kestävä: hänen laulunsa elävät yhä, niitä esitetään ja levytetään uudelleen, ja hänet nähdään edelleen yhtenä ranskalaisen chansonin tärkeimmistä ja tunnistettavimmista hahmoista. Hänen elämäänsä ja uraansa on käsitelty lukuisissa kirjoissa, dokumenteissa ja elokuvissa — tunnetuimpana 2007 ilmestynyt elokuva La Vie en Rose, jossa Marion Cotillard tulkitsi Piafin roolin ja sai osastaan kansainvälistä tunnustusta.
Vaikutus ja symboliarvo
Édith Piaf on yhä symboli vahvasta tunnekokemuksesta ja ranskalaisen populaarikulttuurin syvästä vaikutuksesta maailmalla. Hänen elämänsä tarina — köyhyydestä, kaduilla aloittamisesta maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen, henkilökohtaisista menetyksistä ja lopulta mytologisoitumisesta — tekee hänestä yhden 1900-luvun musiikkihistorian merkittävimmistä ja koskettavimmista äänistä.