Édith Piaf
Édith Piaf (eli "La Môme Piaf") (19. joulukuuta 1915 - 11. lokakuuta 1963) oli yksi Ranskan rakastetuimmista laulajista. Hänen oikea nimensä oli Édith Giovanna Gassion. Hänestä tuli kansallinen ikoni. Hänen musiikkinsa oli kuva hänen traagisesta elämästään. Piaf tunnettiin siitä, että hän lauloi balladeja sydäntä särkevällä äänellä.
Elämä ja ura
Lapsena isoäitinsä luona Normandiassa hän kärsi keratiitista, mutta 1925 - 10 Pyhiinvaellusmatka Lisieux'iin Normandiassa Lisieux'n pyhän Thérèse of Lisieux'n / (Sainte Thérèse de l'Enfant-Jésus) kunniaksi ja perheen voimakas hartaus johtivat ihmeelliseen paranemiseen, Édith sanoi.
1930 - 15 Hänen managerinsa antoi hänelle taiteilijanimen "la môme Piaf", "la Môme", Édith Piaf tai vain Piaf. Hän oli vain 1,47 metriä pitkä ja pienikokoinen, mutta terävä ja eloisa kuin varpunen. Lavalla hänellä oli aina musta mekko.
Hän lauloi ensin Pigallessa, sitten Le Gernyssä, Louis Lepléen yökerhossa lähellä Champs-Élysées'tä. Hän tapasi Raymond Asson (1901-1968) ja Marguerite Monnot'n (1903-1961), jotka kirjoittivat ja sävelsivät hänen parhaita laulujaan; hän tutustui näyttelijä ja laulaja Maurice Chevalieriin.
1948 - 32 Piafin elämänrakkaus, nyrkkeilijä Marcel Cerdan, keskisarjan maailmanmestari, kuoli lento-onnettomuudessa Azoreilla lokakuussa 1949, kun hän oli matkalla Pariisista New Yorkiin tapaamaan Piafia.
1952 - 36 Piaf avioitui Jacques Pillsin kanssa vuonna 1952 (hänen morsiamensa oli Marlene Dietrich). Hän erosi vuonna 1956. Vuonna 1962 hän meni naimisiin kreikkalaisen kampaajan Théo Sarapon (Theophanis Lamboukas) kanssa, joka oli häntä 20 vuotta nuorempi.
Hän kärsi elämänsä aikana erilaisista sairauksista, erityisesti useiden auto-onnettomuuksien jälkeen.
1963 - 47 Piaf kuoli maksasyöpään Plascassierissa, lähellä Grassea (Alpes-Maritimesin departementti) 10. lokakuuta 1963.
Hänen tunnetuimpia laulujaan ovat "Mon légionnaire" (1936), "Le fanion de la Légion" (1936), "La vie en rose" (1946), "Hymne à l'amour" (1949), "Padam... Padam... " (1951), "l'Accordéoniste" (1955), "Les amants d'un jour" (1956), "La foule" (1957), "Milord" (1959) ja "Non, je ne regrette rien" (1960).
Vaikka häneltä evättiin juhlallinen hautajaismessu, hänen hautajaiskulkueensa hänen asuinpaikaltaan, Boulevard Lannesilta (Pariisi, XVI arr.) veti kymmeniä tuhansia surijoita Pariisin kaduille, mikä aiheutti valtavan liikenneruuhkan. Le Père-Lachaise -hautausmaalla (Pariisi, XX arr.) pidettyyn seremoniaan osallistui yli 100 000 fania.
