Henrik IV, Pyhän Rooman keisari

Elämäkerta

Henrik oli keisari Henrik III:n vanhin poika, jonka toinen vaimo oli Agnes de Poitou, ja hän syntyi todennäköisesti Goslarin kuninkaallisessa palatsissa. Kun Henrik III kuoli yllättäen vuonna 1056, kuusivuotiaasta Henrik IV:stä tuli ongelmitta kuningas. Keisarinna Agnes toimi regenttinä, ja hänen neuvonantajakseen nimitettiin Saksan paavi Viktor II.

Toisin kuin Henrik III, Agnes ei voinut vaikuttaa uusien paavien, Tapanin IX:n ja Nikolai II:n, valintaan. Nämä paavit tekivät yhteistyötä Etelä-Italian normannien kanssa. Mutta ensimmäinen suuri ongelma alkoi, kun Nikolai vaati vaikutusvaltaa Saksan vaaleissa.

Sijoituskiista

Gregorius VII, uudistusmunkki, valittiin paaviksi vuonna 1073. Tällöin alkoi kiista keisarin ja paavin välillä.

Saksan papiston korkeammissa piireissä Gregoriuksella oli monia vihollisia. Siksi kuningas Henrik julisti, ettei Gregorius ollut enää paavi ja että roomalaisten olisi valittava uusi paavi. 1 Kun Gregorius kuuli tästä, hän ekskommunisoi Henrik IV:n, julisti, ettei hän ollut enää keisari, ja kumosi valat, jotka kansa oli vannonut kuningas Henrikille.

Kuninkaan kirkonkirous teki syvän vaikutuksen sekä Saksassa että Italiassa. Henrik III oli kolmekymmentä vuotta aiemmin syrjäyttänyt kolme paavia, mutta kun Henrik IV yritti kopioida tämän menettelyn, hän ei saanut kansan tukea. Saksit aloittivat toisen kapinan, ja kuninkaanvastainen puolue vahvistui.

Canossalle

Tilanne muuttui nyt erittäin kriittiseksi Henryn kannalta. Oli selvää, että hänen oli hinnalla millä hyvänsä saatava synninpäästö Gregorilta. Aluksi hän yritti tehdä sen lähetystön välityksellä, mutta kun Gregorius hylkäsi sen, hän matkusti itse Italiaan.

Paavi oli jo lähtenyt Roomasta. Henrik yritti pakottaa paavin antamaan hänelle synninpäästön tekemällä katumuksen hänen edessään Canossassa, jossa Gregorius oleskeli. Kristityn kannalta tuntui mahdottomalta kieltää katuvaiselta pääsy takaisin kirkkoon, ja siksi Gregorius poisti kiellon. Tästä seurasi kuitenkin uusi konflikti, koska Henrik IV luuli, että ekskommunikaation päättyminen merkitsi sitä, että hän oli jälleen kuningas. Gregorius ei kuitenkaan päättänyt asiasta.

Henrikin toinen kirkonkirous

Kapinalliset saksalaiset aateliset käyttivät Henrikin kirkonkirousta hyväkseen asettaakseen kilpailevan kuninkaan, Swabian herttua Rudolfin (Forchheim, maaliskuu 1077). Aluksi Gregorius näytti olevan puolueeton, koska molemmat osapuolet (keisari ja kapinalliset) olivat melko tasavahvoja. Lopulta hän kuitenkin päätti tukea Rudolph Swabian Rudolphia tämän voitettua Flarchheimissa (27. tammikuuta 1080) ja julisti kuningas Henrikin kirkonkirouksen ja syrjäyttämisen uudelleen (7. maaliskuuta 1080).

Tätä pidettiin laajalti epäoikeudenmukaisena. Kun Rudolph Swabian kuoli saman vuoden lokakuun 16. päivänä, Henrik ryhtyi taistelemaan kuninkaaksi pääsystä. Vuonna 1081 hän aloitti konfliktin Gregoria vastaan Italiassa. Gregoriuksen valta oli nyt vähentynyt, ja kolmetoista kardinaalia lakkasi tukemasta häntä. Rooma antautui saksalaiselle kuninkaalle, ja Ravennan Guibert nousi Klemens III:n kruunuun (24. maaliskuuta 1084). Henrikin kruunasi keisariksi kilpailijansa, kun taas Gregorius itse joutui pakenemaan Roomasta normannialaisen "vasallinsa" Robert Guiscardin seurassa.

Avioliitot

Henrikin vaimo Bertha kuoli 27. joulukuuta 1087. Myös hänet haudattiin Speyerin katedraaliin. Heidän lapsensa olivat:

1. Saksan Agnes (syntynyt 1072), avioitui Schwabenin herttuan Friedrich I von Staufenin kanssa.
2. Conrad (12. helmikuuta 1074 - 27. heinäkuuta 1101)
3. Adelaide, kuoli lapsena
4. Henry, kuoli lapsena
5. Henrik V, Pyhän Rooman keisari

Sukupuu