William Buckland DD FRS (12. maaliskuuta 1784 – 14. elokuuta 1856) oli englantilainen teologi, joka toimi myöhemmin Westminsterin dekaanin virassa. Hän oli myös merkittävä geologi ja paleontologi, jonka töillä oli suuri vaikutus 1800‑luvun alkupuolen luonnontieteelliseen ajatteluun.

Ura ja tieteellinen toiminta

Buckland valittiin jäseneksi Royal Societyn joukkoon vuonna 1818 ja hänestä tuli Oxfordin yliopiston geologian lehtori vuonna 1819. Hän oli innokas kenttätutkija ja kirjoitti laajasti fossiileista, maaperästä ja kivikerrostumista. Bucklandin tieteellinen lähestymistapa korosti yksityiskohtaista havainnointia ja loogista päättelyä, ja hän pyrki yhdistämään geologiaa ja luonnollista teologiaa.

Paleontologia: Megalosaurus ja koproliitit

Buckland kirjoitti ensimmäisen tieteellisen ja täydellisen kuvauksen tunnetuista fossiilisista luisista eläinjäänteistä, joita hän nimesi Megalosaurukseksi. Kuvaus ja siihen liittyvät fossiiliset löydöt olivat osa aikansa herättämiä keskusteluja muinaisista eläimistä ja niiden sukupuutosta; Megalosaurus on yksi ensimmäisistä tieteellisesti nimetyistä dinosauruksista.

Hän oli myös edelläkävijä fossiilisten ulosteiden käytössä muinaisten ekosysteemien rekonstruoimiseksi: Buckland käytti tätä aineistoa ymmärtääkseen, mitä eri eläimet olivat syöneet ja miten ravintoketjut toimivat menneisyydessä. Tästä työstä on jäänyt käyttöön termi koproliitit), joka viittaa fossiloituneisiin ulosteisiin.

Kirkdale Cave ja Copley‑mitali

Eräs Bucklandin tunnetuimmista kenttätutkimuksista koski Kirkdale Cavea Yorkshiressä. Hän osoitti kaivauksissaan, että luolassa oli säilynyt esihistoriallisen hyeenan elämään viittaavia jälkiä ja luita, mikä selitti luolan faunan koostumuksen. Tästä tutkimuksesta hänelle myönnettiin Royal Societyn arvostettu Copley Medal. Häntä ylistettiin esimerkkinä siitä, miten systemaattinen tieteellinen analyysi voi rekonstruoida kaukaisen menneisyyden tapahtumia.

Luonnollinen teologia ja näkemyksen muutos

Buckland julkaisi vuonna 1823 menestyksenä olleen teoksen Reliquiæ Diluvianæ, jossa hän tarkasteli laajoja irtokivikerrostumia ja niiden mahdollisia selityksiä. Alun perin hänen näkemyksensä tuki ajatusta laajamittaisesta tulvasta, mutta myöhemmin — etenkin Bridgewater‑sarjaan kuuluneessa teoksessaan Geology and mineralogy considered with reference to natural theology — hän muuttikin kantaansa. Buckland totesi siellä, että Raamatun kertomusta Nooan tulvasta ei voitu yksiselitteisesti vahvistaa geologisilla todisteilla; monia aiemmin diluviaalisiksi (tulvasta johtuviksi) tulkittuja piirteitä hän alkoi selittää suurten jäätiköitymisilmiöiden ja paikallisten geologisten prosessien seurauksena.

Henkilökohtainen elämä ja omituisuudet

Buckland tunnettiin myös värikkäänä persoonana. Hänen kotinsa oli täynnä luonnonhistoriallisia näytteitä — eläimiä ja mineraaleja, eläviä ja kuolleita — jotka hän keräsi, säilytti ja joskus esitteli vieraille. Bucklandin harrastusään kuvataan usein sanoilla zoofagia: hän kertoi maistaneensa monenlaisia eläinruokia ja väitti kokeilleensa laajalti eri lajeja. Yksi kuuluisista kerrotuista anekdooteista kertoo siitä, että Yorkin arkkipiispa esitteli hänelle hopeisessa medaljongissa säilytetyn palan muumioitunutta sydäntä, jonka kerrottiin olevan peräisin Ludvig XIV:n haudasta — ja että Buckland oli maistanut tätä näytettä. Tämä tapaus on jäänyt mainittavaksi esimerkkinä 1800‑luvun tutkijoiden toisinaan erikoisista tavoista ja keräilyintohimosta.

Perintö

William Bucklandin vaikutus näkyy paitsi paleontologiassa ja geologiassa myös suhteessa siihen, miten luonnontieteitä yhdistettiin teologisiin tulkintoihin 1800‑luvulla. Hänen huolellinen kenttätyönsä, tapansa käyttää fossiilista näyttöä menneisyyden tapahtumien rekonstruoimiseksi sekä rohkeus muuttaa kantaansa uusien todisteiden valossa tekevät hänestä keskeisen henkilön tieteenhistoriassa. Bucklandin kirjoitukset ja löydöt auttoivat muovaamaan modernin geologian ja paleontologian tutkimusmenetelmiä.