Browder v. Gayle, 142 F. Supp. 707 (1956), oli tapaus, joka käsiteltiin Alabaman keskisen piirikunnan piirituomioistuimen kolmen tuomarin paneelissa Montgomeryn ja Alabaman osavaltion linja-autojen erottelulainsäädännöstä. Piirituomioistuin päätti 5. kesäkuuta 1956 äänin 2–1, yhden tuomarin ollessa eri mieltä, että bussisegregaatio oli perustuslain vastaista yhdenvertaista kohtelua koskevan neljännentoista lisäyksen suojan nojalla.
Tausta
Oikeudenkäynnin taustalla oli laajempi Montgomeryn bussiboikotti, joka alkoi joulukuussa 1955 sen jälkeen, kun Rosa Parks pidätettiin kieltäydyttyään luovuttamasta paikkaansa valkoiselle miehelle. Vaikka Rosa Parks ei itse ollut yksi Browder v. Gayle -kannetta nostaneista, tapaus oli osa järjestäytynyttä strategiaa yhdistää kansalaistottelemattinen protesti ja liittovaltion tuomioistuimen kautta haettu oikeudellinen ratkaisu erottelulainsäädäntöön.
Kanteen nostivat useat afroamerikkalaiset naiset, joiden kokemukset erottelusta olivat tapausesimerkkejä käytännön ilmentymistä. Vaatimuksen tekivät muun muassa Aurelia Browder, Susie McDonald, Claudette Colvin ja Mary Louise Smith. Kanteen takana olivat paikalliset aktivistit sekä kansallisen NAACP:n lakitiimin ja muiden asianajajien tuki.
Päätös ja valitus
Piirituomioistuimen päätöksen mukaan julkinen bussiliikenne, jossa istuimet oli erikseen määrätty eri roturyhmille ja jossa noudatettiin pakottavia erotteluvaatimuksia, loukkasi mustien matkustajien perustuslaillista oikeutta yhtäläiseen kohteluun. Tuomioistuimen ratkaisu keskittyi neljännentoista lisäyksen yhdenvertaisuusvaatimukseen eikä suoraan kumonnut aiempia "separate but equal" -periaatteen sovelluksia, mutta käytännössä se teki rotuerottelun julkisessa kuljetuksessa lainvastaiseksi.
Osavaltio ja kaupunki valittivat asiasta, ja Yhdysvaltain korkein oikeus vahvisti päätöksen 13. marraskuuta 1956 per curiam -päätöksellä. Selvennys- ja uudelleenkäsittelypyyntö hylättiin 17. joulukuuta 1956. Päätöksen seurauksena Montgomeryn viranomaiset lopulta joutuivat luopumaan rotuerottelusta busseissa, ja bussiboikotti päättyi joulukuussa 1956 sen seurauksena, että afroamerikkalaiset matkustajat saivat jälleen käyttää julkisia linja-autoja ilman erottelua.
Merkitys
Browder v. Gayle oli merkittävä oikeudellinen voitto kansalaisoikeusliikkeelle, koska se kumosi laillisen perustan rotuerottelulle julkisessa liikenteessä ja vahvisti liittovaltion tuomioistuinten roolia rotuerottelun purkamisessa. Päätös yhdisti oikeudellisia toimia ja kansalaisaktivismia — erityisesti Montgomeryn bussiboikotin ei-väkivaltainen protesti — ja oli osa laajempaa sarjaa oikeustapauksia ja päätöksiä, jotka johtivat rotuerottelun lakkauttamiseen Yhdysvalloissa.
Päätös on yhä usein mainittu esimerkkinä strategisesta yhdistämisestä oikeudellista haastamista ja kansalaisliikkeen painetta, ja se on keskeinen osa 1950–1960-luvun kansalaisoikeushistorian kertomusta.