Keisari Go-Daigo (1288–1339) – Japanin keisari, Kenmu-restauraatio ja vallankumous
Keisari Go-Daigo eli Go-daigo Tennō (1288–1339) oli Japanin keisari vuosina 1318–1339. Hän oli Japanin 96. keisari. Hänen elinaikanaan shoguneilla oli Japanissa paljon valtaa. Keisari Go-Daigo yritti ottaa heiltä vallan ja palauttaa keisarillisen vallan keskeisen aseman hallinnossa, jotta hän voisi itse hallita Japania.
Kun Go-Daigo eli, Japanissa oli käytännössä kaksi vallan keskusta. Toisen hallituksen muodosti perinteinen keisarillinen hallinto, joka sijaitsi Kiotossa, ja toista hallintoa johti sotilasvallan edustava shogunaatti eli bakufu. Lain mukaan keisarilla oli korkein uskottu valta, mutta käytännössä bakufuilla oli enemmän sotilaallista ja poliittista vaikutusvaltaa. Kumpikaan osapuoli ei kyennyt hallitsemaan koko maata täysin vakaasti, mikä loi tilan vakaville ristiriidoille ja muutoksille.
Kenmu-restauraatio ja Keisarin yritys palauttaa valta
Vuonna 1333 Go-Daigo aloitti avoimen kamppailun Kamakura-bakufua vastaan ja onnistui liittolaistensa, kuten Nitta Yoshisadan ja Ashikaga Takaujin, tuella kukistamaan Kamakuran shogunaatin. Tämän voiton jälkeen alkoi niin kutsuttu Kenmu-restauraatio (1333–1336), jolloin Go-Daigo pyrki palauttamaan keisarillisen hallinnon suoran käytännön vallan. Hän yritti korjata hallinnon keskittämistä, palauttaa perinteisiä oikeuksia hoville ja järjestää uudelleen verotusta ja maanomistusta.
Yhteistyö Ashikaga Takaujin kanssa ja konfliktin kärjistyminen
Alkuvaiheessa Go-Daigolla oli sotilaallista tukea Ashikaga Takauji -nimiseltä sotilaalta, mutta pian yhteisyys säröytyi. Monet samurait pettyivät siihen, ettei heitä palkittu odotetulla tavalla eikä heidän rooliaan hallinnossa tunnustettu riittävästi. Ashikaga käytti tätä tyytymättömyyttä hyväkseen ja nousi vastustamaan Go-Daigoa. Vuonna 1336 Ashikaga marssi Kiotoon ja asetti paikalleen oman valitsemansa keisarin, mikä johti valtataisteluun.
Nanboku-chō: eteläinen ja pohjoinen keisarillinen hovi
Go-Daigo kieltäytyi luopumasta vallasta ja pakeni Yoshinon vuoristoon, missä hän perusti niin kutsutun eteläisen hovin (Yoshino). Samaan aikaan Ashikaga hallitsi Kiotoa ja tuki pohjoista hovia. Tämä jakautuminen aloitti Nanboku-chō-kauden eli Pohjoisen ja Eteläisen hovi -jakson (noin 1336–1392), jolloin Japanissa oli kaksi kilpailevaa keisarillista perhettä ja pitkä aikakausi sisäisiä sotia ja poliittista epävakautta. Go-Daigo kuoli vuonna 1339, mutta hänen kannattajansa jatkoivat taistelua eteläisen hovin puolesta vuosikymmeniä.
Perintö
- Kenmu-restauraatio epäonnistui lyhytaikaisesti, mutta se oli käännekohta: se murensi Kamakuran shogunaatin valtaa ja loi edellytykset Ashikagan (Muromachi) shogunaatin syntymiselle.
- Go-Daigon yritykset palauttaa keisarillinen valta paljastivat keisarin riippuvuuden sotilaallisesta tuesta ja sen, miten vaikeaa oli yhdistää hovin perinteinen hallinto ja noussut samurai-luokka.
- Myöhemmin, Meiji-kaudella, Eteläinen hovi tunnustettiin virallisesti oikeutetuksi keisarilliseksi linjaksi, ja Go-Daigon roolia arvioitiin uudelleen osana Japanin pitkäaikaista valtahistoriaa.
Keisari Go-Daigo jää historiaan tulisieluisena valtiomiehenä, joka yritti muuttaa vallan rakenteita mutta kohtasi sekä sotilaallista että poliittista vastustusta. Hänen toimintansa käynnisti pitkäkestoisen ajanjakson, joka muokkasi Japanin feodaalista järjestelmää ja vaikutti keisarin ja shogunien väliseen suhteeseen vuosisadoiksi eteenpäin.
Keisari Go-Daigo.
Varhainen elämä
Go-Daigo syntyi nimellä Takaharu 26. marraskuuta 1288. Hän syntyi Yoshino-vuorella lähellä Naran kaupunkia.
Keisari
Go-Daigosta tuli keisari vuonna 1318, kun hän oli 30-vuotias. Tämä ei ollut tuolloin tavallista. Yleensä keisariksi nimitettiin pieniä poikia. Kun heistä tuli aikuisia miehiä, he menivät miehille tarkoitettuihin uskonnollisiin yhteisöihin, joissa he perustivat hallituksen ja hallitsivat, vaikka jäivätkin luostariin. Keisariperheen uusi poika asetettiin valtaistuimelle. Tätä järjestelmää, jossa poika istui valtaistuimella julkisesti ja "entinen" keisari hallitsi luostarista käsin, kutsuttiin luostarihallinnoksi tai insei.
Go-Daigo halusi hallita Japania itse. Bakufun hallitus oli heikko, koska se ei ollut pystynyt palkitsemaan sotureitaan. Kun mongolit hyökkäsivät, bakufu toi armeijan ja esti heitä hyökkäämästä. Mutta tavallinen tapa palkita sotureita oli antaa heille voitetun vihollisen maat ja aarteet. Koska mongolit olivat hyökkääjiä, heillä ei ollut maita, joita shogunit voisivat antaa sotureilleen. Tämä sai soturit tyytymättömiksi shoguneihin. Go-Daigo alkoi kaikessa hiljaisuudessa koota armeijaa kukistaakseen bakufun ja ottaakseen Japanin haltuunsa, mutta hänet paljastettiin. Shogun otti hänet kiinni ja vangitsi hänet Oki-saarille.
Go-Daigon kannattajat taistelivat hänen puolestaan, kun hän oli Oki-saarilla. Yksi shogunin kenraaleista, Ashikaga Takauji, vaihtoi puolta. Go-Daigon puoli voitti, ja Go-Daigo hallitsi. Hänen hallintoaan kutsutaan Kemmun restauraatioksi.
Go-Daigo ei palkinnut Ashikaga Takaujia korkealla arvolla, ainoastaan neuvonantajan arvolla. Hän ei palkinnut myöskään monia muita tukijoitaan. Vuonna 1335 Takauji julisti itsensä shoguniksi ja kapinoi. Takauji ja hänen armeijansa valtasivat Kioton ja asettivat sinne keisariksi yhden Go-Daigon sukulaisista. Go-Daigo pakeni Kiotosta ja perusti hovin Naran eteläpuolelle. Go-Daigon hovi hallitsi vain läheistä maata. Niinpä monta vuotta oli kaksi miestä, jotka sanoivat olevansa Japanin keisareita.
Legacy
Go-Daigon hallitsijakauden jälkeen keisarilinja jakautui kahtia, pohjoiseen ja eteläiseen. Niistä tehtiin jälleen yksi linja vuonna 1392.
