Rómulo Betancourt — Venezuelan demokratian isä, Acción Democrátican johtaja
Rómulo Betancourt — Venezuelan demokratian isä, Acción Democrátican johtaja ja kahden kauden presidentti. Keskeinen 1900-luvun latinalaisamerikkalainen demokratian rakentaja.
Rómulo Ernesto Betancourt Bello (22. helmikuuta 1908 - 28. syyskuuta 1981), joka tunnetaan nimellä "Venezuelan demokratian isä", oli Venezuelan 47. ja 54. presidentti vuosina 1945–1948 ja 1959–1964 sekä Venezuelan hallitsevan poliittisen puolueen Acción Democrátican johtaja 1900-luvulla. Betancourt oli keskeinen hahmo Venezuelan siirtymässä autoritaarisista hallinnoista parlamentaariseen demokratiaan ja hänen nimensä yhdistetään usein kansallisten demokraattisten instituutioiden rakentamiseen.
Varhaiselämä, maanpako ja poliittinen nousu
Betancourt syntyi pienessä kaupungissa Guatiressa Mirandan osavaltiossa. Hän liittyi poliittiseen toimintaan nuorena ja joutui toistuvasti maanpakoon Diktaattori Juan Vicente Gómezin ja myöhempien autoritaaristen hallintojen takia. Maanpakojaksojen aikana hän solmi suhteita muihin Latinalaisen Amerikan maiden poliitikkoihin ja Yhdysvaltoihin, mikä laajensi hänen kansainvälistä vaikutuspiiriään ja antoi hänelle kokemusta erilaisista poliittisista liikkeistä ja organisaatioista.
Acción Democrática ja vallankumoukset
Betancourt oli yksi Acción Democrátican (AD) perustajista ja sen johtohahmoja. Puolue syntyi pyrkimyksenä yhdistää erilaiset sosiaaliset ja poliittiset ryhmät demokratiaprosessin edistämiseksi. Betancourt liittyi aktiivisesti vuoden 1945 vallankumoukseen, joka johti väliaikaishallintoon, jossa hän toimi keskeisessä asemassa. Tämä jakso (1945–1948) katsotaan tärkeäksi vaiheeksi Venezuelan modernin demokratian juurtumisessa.
Presidenttinä 1959–1964 — uudelleenrakennus ja reformit
Palattuaan maanpolitiikkaan Pérez Jiménezin diktatuurin kaatumisen jälkeen Betancourt valittiin presidentiksi vuonna 1958 ja toimi virassa 1959–1964. Hänen presidenttikautensa keskeisiä piirteitä olivat
- demokraattisten instituutioiden vahvistaminen — vuoden 1961 perustuslaki, vaalijärjestelmän järjestäytyminen ja puolueiden aseman vakauttaminen;
- sosiaalinen ja taloudellinen poliittinen ohjelma — yrittäen edistää maaseudun reformeja, koulutusta ja infrastruktuurihankkeita sekä hyödyntää öljytuloja kansalliseksi kehitykseksi;
- sisäisen vakauden turvaaminen — hallinto kohtasi vasemmistolaisen kapinoinnin ja aseellisia liikkeitä, joihin vastattiin voimakeinoin samalla kun pyrittiin ylläpitämään poliittista pluralismia;
- ulkopoliittinen linja — niin kutsuttu "Betancourt-oppi", joka vastusti sotilasvallankaappauksilla valtaan tulleiden hallitusten legitimointia ja pyrki puolustamaan demokratiaa Latinalaisessa Amerikassa.
Ulkopolitiikka ja Latinalaisen Amerikan vaikutus
Betancourt pyrki nostamaan Venezuelan asemaa alueellisena toimijana ja teki selkeän eron demokratian ja autoritaarisuuden välillä. Hänen kaudellaan suhteet Kuubaan kiristyivät, ja hallinto syytti Kuuban vallankumouksellista hallintoa alueellisen opposition tukemisesta. Betancourtin kansainväliset yhteydet, erityisesti suhteet Yhdysvaltoihin ja muihin Latinalaisen Amerikan maihin, vaikuttivat sekä hänen politiikkaansa että hänen maineeseensa alueellisena vaikuttajana.
Perintö ja kiistanalaisuus
Betancourtin perintö on monisyinen. Häntä ylistetään laajalti modernin Venezuelan demokratian perustajana ja järjestelmällisten demokraattisten käytäntöjen rakentajana. Samalla hänen hallintonsa joutuu kritiikin kohteeksi kovista turvallisuustoimista vasemmistolaisia kapinallisia vastaan ja joidenkin poliittisten liikkeiden tukahduttamisesta. Historioitsijat ja poliittiset arvioijat pitävät häntä kuitenkin yhtenä 1900-luvun Latinalaisen Amerikan merkittävimmistä kansallisista johtajista, jonka vaikutus ulottui sekä kotimaahan että alueelliseen politiikkaan.
Keskeiset tunnusmerkit: kansallinen demokraattinen rakenne, Acción Democrátican johtajuus, Betancourt-oppi ulkopolitiikassa, maahan ja yhteiskuntaan kohdistuneet reformiyritykset sekä ristiriitainen suhde oppositioon ja aseellisiin kapinoihin.
Betancourt kuoli 28. syyskuuta 1981. Hänen nimensä ja toimintansa pysyvät keskeisinä keskusteluina Venezuelan poliittisessa historiassa — niin ihailun kuin kritiikinkin objektiivina.
Etsiä