Burken ja Haren murhat (tai West Portin murhat) olivat sarjamurhia Edinburghissa, Skotlannissa marraskuusta 1827 31. lokakuuta 1828.

Murhista vastasivat irlantilaiset maahanmuuttajat William Burke ja William Hare. He myivät 17 uhrinsa ruumiit tohtori Robert Knoxille. Knox oli Royal Societyn jäsen ja Edinburghin vertailevan anatomian museon konservaattori. Hän opetti ihmisanatomiaa Edinburghin lääketieteen opiskelijoille, joten hän tarvitsi ruumiita opiskelijoidensa leikattavaksi.

Murhaajan rikoskumppaneihin kuuluivat Burken rakastajatar Helen McDougal ja Haren vaimo Margaret Laird. Heidän uhrinsa tappamistavasta on tullut sana "burking", joka tarkoittaa tarkoituksellista tukahduttamista ja yleisemmin hiljaista tukahduttamista.

Tausta ja ruumiiden kauppa

1800-luvun alun Edinburgh oli tärkeä lääketieteen keskus, jossa opiskeli runsaasti lääketieteen opiskelijoita. Lainsäädäntö kuitenkin rajoitti laillisesti saatavilla olevien ruumiiden määrää — pääosin rangaistuksena teloitetut — mikä loi kysynnän laittomalle ruumiiden hankinnalle ja niin sanotuille resurrectionisteille eli ruumistenkaivajille. Tässä markkinarakossa Burke ja Hare löysivät taloudellisen motiivin: he toimittivat tuoreita ruumiita anatomian tarpeisiin.

Murhaamistapa ja uhrit

Burke ja Hare hankkivat uhrinsa usein haavoittuvista ihmisryhmistä: köyhistä vuokralaisista, kulkukauppiaista, alkoholisteista ja yksinäisistä vanhuksista. He käyttivät keskeisenä metodinaan tukahduttamista tai kuristamista siten, että ruumiissa ei jäänyt ulkoisia vammoja — siksi termi burking tuli kuvaamaan juuri tällaista hiljaista tukahduttamista. Uhrien määrä vaihtelee lähteittäin (usein mainitaan 16–17), mutta perinteinen kertomus kertoo, että Burke ja Hare myivät useita kymmeniä ruumiita lyhyessä ajassa.

Tutkinta, oikeudenkäynti ja rangaistukset

Tapaukset paljastuivat, kun eräs ruumiiden ostoon liittyvistä tapahtumista herätti epäilyjä ja viranomaiset puuttuivat asiaan. William Hare suostui jälkikäteen tekemään yhteistyötä ja antamaan todistajanlausuntoja viranomaisille vastineeksi syytteiden hylkäämisestä. Burke sen sijaan asetettiin oikeuteen, missä hänet tuomittiin murhasta.

William Burke tuli tuomituksi kuolemaan ja hänet hirtettiin 28. tammikuuta 1829. Perinteisen oikeuskäytännön mukaisesti hänen ruumiinsa annettiin tutkittavaksi ja käytettäväksi anatomiaan rangaistuksen osana. William Hare vältti vankeuden, mutta hänet seurasi julkinen paheksunta, ja hänen loppuelämänsä oli vaikea ja syrjäytynyt.

Robert Knox ja vastuukysymykset

Robert Knoxia epäiltiin yhteyksistä Burkeen ja Hareen, koska hän oli aktiivisesti ostanut ruumiita opetustarkoituksiin. Knoxia ei kuitenkaan nostettu syytteeseen; hän puolusti toimintaansa sillä, että hän ei voinut tietää ruumiiden alkuperää. Julkinen mielipide voimakkaasti kääntyi kuitenkin häntä vastaan, ja hänen maineensa kärsi pahoin — vaikka hän jatkoi työskentelyään, tapaus varjosti hänen uraaansa.

Tapahtuman seuraukset ja lainsäädäntö

Burke ja Hare -tapaukset herättivät laajaa kauhua ja johtivat intensiiviseen keskusteluun ruumiiden saatavuudesta ja anatomian opetuksen eettisyydestä. Julkinen paine ja tarve järjestelmällisemmälle ja eettisemmälle ratkaisulle auttoivat vauhdittamaan uusien säädösten syntyä. Lopulta Anatomy Act 1832 Englannissa ja Walesissa (mukaanlukien vaikutus Skotlantiin) salli laillisesti ruumiiden luovutuksen työ- ja köyhäintalojen vainajista lääketieteellistä tutkimusta ja opetusta varten, mikä vähensi laittoman ruumiidenkaupan tarvetta.

Perintö ja kulttuurivaikutus

Tapauksella on pitkäkestoinen kulttuurinen vaikutus: se on innoittanut kirjoja, näytelmiä ja elokuvia, ja sana burking on jäänyt kuvaamaan tukahduttamistyyliä. Tapaus muistuttaa historian synkästä rajasta, jossa tiede, raha ja eettiset rajat törmäsivät. Se myös korosti tarvetta avoimelle ja säädellylle järjestelmälle ruumiiden keräykseen lääketieteellisiin tarkoituksiin.

Lisätietoja

  • Tapauksen yksityiskohdat ja uhrien nimet vaihtelevat lähteittäin; tutkimuksia ja tulkintoja on tehty vuosikymmenien ajan.
  • Burke ja Hare -tapaus on yksi tunnetuimmista esimerkeistä siitä, miten tieteellinen kysyntä voi johtaa rikolliseen toimintaan, jos lainsäädäntö ja valvonta puuttuvat.