Capacitance Electronic Disc (CED) – RCA:n analoginen videolevy selitetty

Capacitance Electronic Disc (tunnetaan myös nimellä CED) oli eräänlainen videolevy, jonka kehitti ja valmisti RCA. Tekniikan kehitystyö alkoi jo 1960-luvulla (RCA aloitti tutkimukset 1964), mutta kuluttajamarkkinoille RCA toi CED-järjestelmän vasta 1980-luvun alussa osana SelectaVision-tuotenimeä. CED muistuttaa levyä siksi, että se tallentaa kuvan ja äänen mekaanisina urina mustalle pyörivälle levylle. Tämän vuoksi CED on analoginen levyformaatti eikä digitaalinen formaatti kuten CD. Levyt säilytettiin tiiviissä muovikoteloissa (caddy), ja itse levyä ei käytännössä kosketeltu suoraan, koska äänigroovejen ja varren korjaaminen on vaikeaa ja levy vaurioituu helposti. Muovikotelossa oli yleensä etiketti, jossa on levyllä olevan elokuvan nimi sekä muita tietoja, kuten lyhyt tiivistelmä tai formaattitiedot.

Tekniikka lyhyesti

CED perustuu kapasitanssiin perustuvalle lukuanturin toiminnalle: levyn urissa on pieniä muotoilueroja ja ohuesta johtavasta kerroksesta ja eristysmateriaalista syntyviä sähköisiä muutoksia. Soittimessa oleva herkän kärjen omaava stylus (kärkielektroniikka) seuraa uria ja mittaa levyn ja styluksen välistä kapasitanssia, joka muuttuu uran muotojen mukaan. Nämä kapasitanssin muutokset muunnetaan edelleen analogiseksi videoksi ja äänisignaaliksi. Toisin kuin täysin optisissa järjestelmissä (kuten LaserDisc), CED:n stylus on kosketuksissa levyn pintaan, joten fyysinen kuluminen ja pöly ovat huomionarvoisia seikkoja.

Käyttö ja pakkaus

CED-levyt toimitettiin muovikotelossa, joka suojasi levyä käsittelyltä. Käyttäjä työnti caddyn soittimeen, jonka jälkeen koneiston sisällä levy vedettiin ulos kotelosta ja asetettiin pyörimään. Soittimen stylus luki uria samalla tavalla kuin levysoittimen neula lukee äänilevyä, mutta signaali oli muotoiltu video- ja äänikomponentteja varten. Elokuvan kesto määritti, oliko julkaisu yksipuolinen vai kaksipuolinen: pitkiä elokuvia julkaistiin usein kahdella puolella tai useammalla levyllä.

Historia ja markkinointi

RCA käytti vuosikymmeniä ja huomattavia resursseja CED-teknologian kehittämiseen. Vaikka idea oli lupaava, kaupallinen aikaikkuna oli epäedullinen: CED saapui markkinoille vasta kun VHS- ja Betamax-kotivideot sekä optinen LaserDisc-järjestelmä olivat jo vakiintumassa. CED:llä oli etuja, kuten kotelon tarjoama suoja ja kotien DVD-ikään nähden edullinen tuotantotekniikka, mutta se kärsi pitkistä kehityskuluista, rajoitetusta levytarjonnasta ja kilpailijoiden teknisestä etumatkasta. RCA lopetti CED-tuotannon ja tukensa 1980-luvun puolivälissä.

Laatu, rajoitukset ja vertailu muihin formaatteihin

• Kuvasuoraus: CED:n kuvanlaatu oli analoginen ja voitiin verrata aikakauden videokasetteihin; optiset LaserDiscit ja myöhemmin digitaaliset muodot (erityisesti DVD) tarjosivat usein paremman resoluution ja vakaamman suorituskyvyn.
• Kestävyys: Kosketukseen perustuva lukutapa teki levyistä alttiimpia kulumiselle ja säröille kuin optiset järjestelmät, ja soittimen stylus kului ajan myötä.
• Saatavuus: Rajallinen elokuvavalikoima ja lyhyt elinkaari markkinoilla rajoittivat CED:n hyväksyntää kuluttajien keskuudessa.

Säilytys, huolto ja keräily

Nykyään CED-levyt ja soittimet ovat keräilykohteita. Hyvin säilytetyt levyt löytyvät usein alkuperäisissä muovikoteloissaan. Säilytyksessä kannattaa noudattaa seuraavia periaatteita:

• Pidä levyt muovikotelossa pölyltä ja kosketukselta suojattuina.
• Säilytä viileässä ja kuivassa paikassa suojassa suoralta auringonvalolta.
• Puhdista varovasti puhaltamalla tai pehmeällä harjalla; voimakkaat liuottimet tai hankaavat aineet voivat vahingoittaa pintaa.
• Toimivan soitinharjan ja -kärjen ylläpito on tärkeää; kärjen vaihto tai soittimen huolto vaativat usein erikoisosaamista.

Keräilijöille CED tarjoaa nostalgian lisäksi haasteita: toimivan laitteen ja ehjän levykokoelman löytäminen voi olla vaikeaa, mutta säännöllisesti myyntiin tulevat erikoispainokset ja harvinaiset julkaisut kiinnostavat harrastajia.

Yhteenveto

Capacitance Electronic Disc oli RCA:n yritys tuoda kotikäyttöön fyysinen, analoginen videomuoto, joka muistutti perinteistä levyä. Teknisesti se erosi selvästi optisista ja myöhemmistä digitaalisista formaateista, mutta fyysisen kontaktin vuoksi se oli alttiimpi kulumiselle ja pölyongelmille. CED jäi lopulta historiaan teknisesti kiinnostavana, mutta kaupallisesti epäonnistuneena formattina, joka kuitenkin kiinnostaa keräilijöitä ja tekniikan harrastajia yhä tänä päivänä.