Kellopeliappelsiini on Anthony Burgessin kirjoittama englantilainen dystooppinen romaani, joka julkaistiin vuonna 1962. Romaani kuvaa nuoren Alexin ja tämän jengin elämää väkivallan, bilettämisen ja kapinoinnin täyttämässä yhteiskunnassa ja asettaa kriittisesti vastakkain yksilön vapauden ja valtion kontrollin kysymykset.
Juoni lyhyesti
Kirjan kertojana toimii teini-ikäinen Alex, joka kuvataan sekä viehättävänä että vastenmielisenä antisankarina. Alex ja hänen "drooginsa" tekevät sarjan väkivaltaisia rikoksia: varastavat, pahoinpitelevät ja raiskaavat, ja lopulta Alex tappaa naisen murtoviimeyksessään. Hänet vangitaan ja viranomaiset käyttävät häneen kokeellista "Ludovico-tekniikkaa" — ehdollistamista, jossa väkivalta ja päihteet yhdistetään pahoinvoinnin kokemiin ärsykkeisiin, jotta hänen väkivaltainen käyttäytymisensä voidaan "korjata". Hoidon seurauksena Alex menettää kyvyn valita pahuuden ja hyvän välillä, mikä nostaa esiin moraalifilosofisia kysymyksiä vapaasta tahdosta ja ihmisen armosta.
Kieli ja tyyli
Burgess kokeilee kieltä kirjoittamalla teoksen nuorten puhetta jäljittelevällä argotilla eli venäläisvaikutteisella slangilla, jota hän kutsuu "Nadsat"-kieleksi. Nadsatissa sekoittuvat venäjän lainasanat, cockney-kielen piirteet ja itse keksityt ilmaisut; tekniikka tekee kertojasta uskottavan ja samanaikaisesti etäännyttää lukijan väkivallan kuvauksista. Romaani on kokonaisuudessaan kirjoitettu pääosin minä-muodossa, mikä tekee Alexin sisäisestä maailmasta intensiivisen ja ristiriitaisen.
Teemat
Kellopeliappelsiini käsittelee useita keskeisiä teemoja, muun muassa:
- vapaa tahto versus pakko: voiko ihmisestä tehdä "hyvän" vain pakottamalla?
- valtion auktoriteetin ja yksilön oikeuksien ristiriita
- väkivallan syyt ja sitä edistävät sosiaaliset olosuhteet
- taiteen ja erityisesti musiikin rooli ihmisen identiteetissä — Alexin rakkaus klassiseen musiikkiin, erityisesti Beethoveniin, toimii keskeisenä motiivina
- rehabilitaation ja rangaistuksen etiikka
Julkaisu, rakenne ja vastaanotto
Burgessin mukaan romaani syntyi nopeasti; hän on todennut sen olevan osin jeu d'esprit, leikillinen ajatuskoe, vaikkakin aihe on vakava. Teos herätti julkaisuhetkellään voimakkaita reaktioita: osa kriitikoista ylisti teosta kielellisestä kekseliäisyydestä ja moraalisesta analyysistä, toiset arvostelivat kirjan brutaaleja kohtauksia. Vuonna 2005 Kellopeliappelsiini valittiin Time-lehden listalle 100 parhaasta vuodesta 1923 lähtien kirjoitetusta englanninkielisestä romaanista, ja Modern Library listasi sen yhdeksi 1900-luvun sadasta parhaasta englanninkielisestä romaanista.
Kirjan alkuperäisen käsikirjoituksen osti McMasterin yliopisto, Hamilton, Ontario, Kanada vuonna 1971. Julkaisuhistoriaan liittyy myös merkittävä muutos: pitkään joissain amerikkalaisissa painoksissa jätettiin pois romaanin loppuluku, jossa Alex näyttää kypsyvän ja hylkäävän väkivallan — tämän muutoksen katsottiin merkittävästi muuttavan teoksen moraalista sanomaa.
Sovitukset ja kulttuurivaikutus
Tunnetuin elokuvasovitus on Stanley Kubrickin ohjaama vuonna 1971 valmistunut elokuva A ClockworkOrange, jonka pääosassa on Malcolm McDowell Alexina. Kubrickin elokuva herätti runsaasti keskustelua ja joissain maissa kohun seurauksena elokuva vetäytyi Britannian ensi-iltojen jälkeisistä levityksistä — Kubrick pyysi elokuvan vetämistä pois brittilevityksestä osittain raportoitujen kopioitumisten ja uhkausten vuoksi, ja elokuva palasi laajempaan levitykseen vasta hänen kuolemansa jälkeen.
Andy Warholin vuonna 1965 tekemä elokuva Vinyl on toinen varhainen sovitus, ja romaanista on tehty lukuisia teatteri-, ooppera- ja radiomuunnelmia sekä lukuisia viittauksia populaarikulttuurissa. Teos on myös laajasti analysoitu akateemisessa kirjallisuuskritiikissä ja filosofia- sekä oikeustieteellisissä keskusteluissa.
Burgessin näkemys ja teoksen perintö
Burgess itse korosti, että teos tutkii ennen kaikkea valinnanvapautta ja moraalista vastuuta: hänen mielestään ihmisen kyky valita moraalisesti on itse arvokas, vaikka valinta johtaisikin pahaan. Kellopeliappelsiini on jäänyt elämään yhtenä 1900-luvun puhuttavimmista dystopioista — se haastaa lukijan pohtimaan, mitä on inhimillisyys, ja kuinka pitkälle yhteiskunnan tulee mennä yksilön "korjaamiseksi".