Yhteensopimattomuus tieteenfilosofiassa — mitä on vertailukelvottomuus?

Yhteensopivuus on tieteenfilosofian käsite. Tieteellisiä teorioita kutsutaan yhteensopiviksi, jos niitä voidaan verrata toisiinsa ja selvittää, kumpi niistä on tarkempi tai antaa paremman selityksen. Jos teorioita ei voi vertailla keskenään siten, että voidaan määrätietoisesti sanoa, kumpi on tarkempi tai paremmin perusteltu, niitä pidetään yhteensopimattomina tai vertailukelvottomina. Tämä ei tarkoita ainoastaan eri mielipidettä, vaan perustavanlaatuista vaikeutta tai mahdottomuutta sovittaa käsitteitä, menetelmiä ja arviointikriteerejä saman mittapuun alle.

Mitä vertailukelvottomuus tarkoittaa käytännössä?

Taustalla on ajatus siitä, että maailma voidaan jäsentää eri teoreettisilla kehyksillä ja että ei ole olemassa yhtä ainoaa objektiivista menetelmää, jolla eri kehykset voitaisiin aina asettaa suoraan rinnakkain. Jotkut filosofit ovat esittäneet, että tieteen perinteet tai paradigmat voivat olla niin erilaisia, että ei ole mielekästä sanoa, kumpi niistä on “oikea” ilman, että hyväksyy jonkin paradigman omat käsitteet ja kriteerit.

Tätä ajatusta on puolustanut erityisesti Thomas Kuhn, joka kirjoitti, että kun paradigmat muuttuvat, maailma muuttuu niiden mukana. Kuhnin mukaan paradigman vaihdos voi muuttaa sen, mitä tutkijat pitävät relevanteina ongelmina, miten ilmiöitä kuvataan ja millaista empiiristä näyttöä pidetään ratkaisevana. Tällöin kahden eri paradigman välillä voi olla vaikea — jos ei mahdotonta — löytää yhteistä mittapuuta.

Erilaisia vertailukelvottomuuden muotoja

• Semanttinen vertailukelvottomuus: käsitteet ja termit eivät ole suoraan kääntyvissä suhteissa; sama sana voi tarkoittaa eri asioita paradigmoissa tai eri käsitteille ei löydy yhteistä ilmaisua.
• Metodologinen vertailukelvottomuus: eri teoreettiset koulukunnat käyttävät erilaisia menetelmiä ja arviointikriteerejä (esim. selittävyys vs. tuottavuus), joten tulokset eivät ole suoraan vertailukelpoisia.
• Ontologinen tai teoreettinen vertailukelvottomuus: eri teoriat rakentavat erilaisia kuvaelmia maailmasta (esim. mikä on perusolio tai prosessi), jolloin niiden välisten erojen arviointi ei ole yksiselitteistä.
• Paikallinen vs. globaali vertailukelvottomuus: jotkut filosofit puhuvat vain paikallisesta vertailukelvottomuudesta (tietyissä käsitteissä tai ongelmissa), kun taas radikaalimmat tulkinnat väittävät, että vertailukelvottomuus voi koskea koko teoriaa tai paradigmaa.

Esimerkkejä ja yhteydet muihin filosofisiin ongelmiin

Kuhn käytti historiallisia esimerkkejä, kuten Kopernikaanisen ja ptolemaisen tähtitieteen eroja: eri järjestelmät antoivat erilaisia selityksiä ja käyttivät eri käsitteitä (esimerkiksi mitä tarkoitetaan “liikkeellä” tai “keskipisteellä”), minkä vuoksi suora vertaaminen oli ongelmallista. Samankaltaisia keskusteluita on ollut esimerkiksi flogiston-teorian ja happiteorian välillä tai kalorisen lämmön käsitteen ja modernin termodynamiikan käsitteiden välillä.

Vertailukelvottomuuteen liittyy läheisesti myös kysymys teoriavalinnan rationaalisuudesta, falsifikaatio-ajattelun (ja sitä koskevan kritiikin) sekä underdetermination- eli alimääräytymisongelman kanssa. Esimerkiksi Karl Popper korosti falsifikaation merkitystä teoriavalinnoissa, kun taas Paul Feyerabend oli varoittamassa liian yksinkertaisista metodisista säännöistä — hän katsoi, että tieteellinen kehittyminen voi edellyttää menettelyjä, jotka näyttävät “epämetodillisilta”.

Feyerabendin ja Kuhnin näkemykset

Kuhn toi esiin, miten paradigmat ohjaavat tutkijoiden tulkintoja ja havaintoja. Kuhn ei ehkä halunnut viedä relativismia äärimmäisyyksiin, mutta hänen työnsä vaikutti siihen, että monet näkivät tieteenteon vähemmän lineaarisena ja universaalina prosessina.

Paul Feyerabend puolestaan korosti teoreettista moninaisuutta ja vastusti tiukkoja metodisia sääntöjä. Hän huomautti, että vertailukelvottomuus tekee mahdolliseksi sanoa asioita, jotka eivät välttämättä ole tieteellisiä nykymääritelmän mukaan, mutta joita ei voi automaattisesti myöskään merkitä vääriksi — mikä heikentää yksinkertaista käsitystä tieteellisestä edistyksestä.

Kritiikki ja nykyiset näkemykset

Monet filosofit ovat pitäneet Kuhnin ja Feyerabendin tulkintoja liioiteltuina. Kritiikin ytimenä on ajatus, että tutkijat eri paradigmoissa usein jakavat ainakin osan havaintomenetelmistä, mittauksista ja ongelmakentistä, mikä mahdollistaa rationaalisen vertailun. Joidenkin mielestä vertailukelvottomuus on todellinen vain rajoitetusti (esim. tiettyjen käsitteiden tasolla), ei kokonaisen tieteenalan kattavana ilmiönä.

Imre Lakatos yritti yhdistää Kuhnin ja Popperin ajatuksia tutkimusohjelmien kehityksen kautta: teoriat voidaan arvioida sen mukaan, ovatko ne “edistyksellisiä” vai “taantuvia” tutkimusohjelmia. Quine–Duhem-argumentti puolestaan osoittaa, että yksittäisen teorian falsifiointi on hankalaa, koska emme koskaan testaa teoriaa yksinään vaan aina yhdessä taustaoletusten kanssa — tämä liittyy vertailukelvottomuuden teemoihin.

Miksi asia on tärkeä?

• Se haastaa yksinkertaiset käsitykset tieteellisestä objektiivisuudesta ja rationaalisuudesta.
• Se korostaa käsitteiden ja kielen roolia tieteellisessä selittämisessä ja vertailussa.
• Se vaikuttaa siihen, miten ymmärrämme tieteellisen muutoksen ja edistyksen historiassa.
• Se muistuttaa tutkijoita siitä, että eri teoreettiset kehykset voivat asettaa erilaisia painotuksia ja arvoja tutkimukselle.

Yhteenveto

Vertailukelvottomuus tarkoittaa tilannetta, jossa kaksi teoriaa tai paradigmaa eivät ole mielekkäästi verrattavissa samojen kriteerien avulla, koska niiden käsitteet, menetelmät tai arviointiperiaatteet poikkeavat olennaisesti. Thomas Kuhnin ja Paul Feyerabendin ajatukset nostivat ilmiön laajempaan tietoisuuteen ja herättivät keskustelun tieteellisen rationaalisuuden ja relativismin rajoista. Nykyisessä keskustelussa monet myöntävät, että vertailukelvottomuutta voi esiintyä paikallisesti tai käsitteellisellä tasolla, mutta kiistävät, että se estäisi kaikenlaisen järkevän teorioiden vertaamisen.

Lyhyesti: vertailukelvottomuus ei välttämättä tarkoita, että kahden teorian välillä ei voisi koskaan tehdä rationaalista valintaa, mutta se muistuttaa siitä, että teoriavalinta on herkästi sidoksissa käsitteisiin, kieleen ja käytettyihin arviointikriteereihin.