Falsifiointi: määritelmä, Popper, esimerkit ja kriitikot

Falsifioitavuus on tieteenfilosofian käsite, joka tarkoittaa väitteen tai teorian kykyä asettaa itsensä tilanteeseen, jossa se voitaisiin osoittaa vääräksi. Toisin sanoen teoria on falsifioitavissa, jos on mahdollista kuvitella havainto tai looginen johtopäätös, joka rikkoo kyseisen teorian ennustuksen. Falsifioitavuus on keskeinen käsite tieteellisen ja ei‑tieteellisen erottamisessa.

Mitä falsifiointi tarkoittaa käytännössä?

Helpoin tapa kumota teoria on löytää käytännön esimerkki, jossa teorian ennuste ei toteudu. Klassinen esimerkki on joutsen‑esimerkki: monet Euroopassa eläneet uskoivat pitkään, että Joutsenet ovat aina valkoisia, koska eurooppalaisille joutsen näyttäytyi suurena valkoisena lintuna. Tämä liittyy myös siihen, että joutsenet ovat sukua esimerkiksi ankoille ja hanhille. Kun vuonna 1697 hollantilainen tutkimusmatkailija Willem de Vlamingh löysi Joutsenjoen rannalta Australiassa mustia joutsenia, se kumosi yleisen väitteen "kaikki joutsenet ovat valkoisia". Yksittäinen havainto (mustan joutsenen löytyminen) falsifioi tuon yleisen väitteen.

Falsifikaatio vs. falsifioitavuus

Falsifikaatio tarkoittaa sitä konkreettista tilannetta, jossa teoria todetaan virheelliseksi (esimerkiksi havainto, joka on ristiriidassa teorian kanssa). Falsifioitavuus puolestaan on ominaisuus: teoria voi olla sellainen, että se on periaatteessa mahdollista kumota. Falsifikaatio voidaan tehdä havainnoimalla luonnossa tai argumentoimalla loogisesti — esimerkiksi matemaattisen logiikan avulla tai induktiota hyödyntäen.

Popper ja demarkaatiokysymys

Karl Popper oli sitä mieltä, että ainoastaan väärennettävissä olevat teoriat ovat tieteellisiä. Popperin mukaan falsifioitavuus toimii rajana tieteen ja muunlaisen tiedon (esimerkiksi metafyysisen väitteen tai pseudotieteen) välillä: jos väite voidaan periaatteessa kumota empiirisin tai loogisin keinoin, sitä voi pitää tieteellisenä; jos sitä ei voida kumota, se ei täytä tieteellisen teorian ehtoa. Moni tutkija pitää Popperin ajatusta tärkeänä, mutta hänelläkin on ollut seuraajia ja kriitikoita, jotka ovat täsmentäneet tai haastaneet näkemyksen.

Tapauksia, joissa kumoaminen ei ole mahdollista tai on vaikeaa

• Kurt Gödel osoitti, että tietyissä formaalisten logiikkajärjestelmien sisällä on lauseita, joita ei voida todistaa tai kumota saman järjestelmän puitteissa — toisin sanoen ne ovat järjestelmän sisäisesti ratkaisemattomia (lauseita).
• Joidenkin väitteiden luonne tekee niistä periaatteessa epäselviä tai itsensä kanssa ristiriitaisia (esimerkiksi itserviilevät lauseet). Tällaisia tapauksia kutsutaan usein paradokseiksi (paradoksi), ja niitä ei voi yksiselitteisesti falsifioida.
• Epätarkat, moniselitteiset tai purposefully joustavat väitteet eivät tarjoa selkeitä ennusteita, joten niitä ei ole mahdollista testata tarkasti ja kumota.

Duhem, Feyerabend ja kriittiset näkökulmat

Falsifiointi ei ole ongelmaton: useat filosofit ovat osoittaneet sen rajoitteita. Paul Feyerabend kirjoitti teoksessaan Against Method (1975), että tieteessä ei ole yhtä ainoaa menetelmää ja että monista eri tavoin toimivista käytännöistä voi olla hyötyä ("kaikki mikä toimii, toimii"; "kaikki käy"). Tätä kutsutaan usein epistemologiseksi anarkiaksi.

Pierre Duhemin (ja myöhemmin Willard Van Orman Quinen) argumentti on hienovaraisempi: Duhem huomautti, että yksittäinen kokeellinen tulos ei testaa vain yhtä hypoteesia, vaan aina laajempaa joukkoa oletuksia — hypoteesien, taustaolettamusten ja mittauslaitteiston toiminnan yhdistelmää. Siksi on vaikea sanoa, kumpi osa verkostoa on vastuussa ristiriidasta havainnon kanssa. Tämä näkemys tunnetaan holismina, ja sen mukaan niihin vedottavat taustaolettamukset voivat suojata ydinhypoteesia falsifikaatiolta käytännössä.

Tämän vuoksi todellisen tieteellisen käytännön tutkimuksessa korostetaan usein, että kokeet, toistot, tarkat ennusteet ja alternative hypothesis -ajattelu ovat tärkeitä — ei pelkästään yksittäinen falsifikaatiosääntö.

Falsifioitavuuden rajat ja nykyiset tulkinnat

Nykyfilosofiassa ja tieteenpraktiikassa falsifioitavuus nähdään yleensä arvokkaana kriteerinä, mutta ei aina yksinään riittävänä. Seuraavia seikkoja pidetään tärkeinä huomioida:

• Monet tilastolliset ja todennäköisyyspohjaiset teoriat eivät anna ehdottomia kyllä–ei‑ennusteita, vaan todennäköisyyksiä. Näitä arvioidaan tilastollisilla testeillä ja pitkäaikaisella kokeellisella vahvistuksella, ei yksittäisellä havainnolla.
• Monet käytännön tieteelliset päätelmät perustuvat monen eri kokeen ja mallin yhteensopivuuteen; falsifikaatio voi johtaa teorian muokkaamiseen ja taustaolettamusten tarkistamiseen sen sijaan että teoria hylättäisiin heti.
• Nykyisissä epistemologisissa keskusteluissa korostetaan usein verifioitavuuden, falsifioitavuuden ja todennäköisyysarvioiden yhdistelmää: falsifioitavuus auttaa erottamaan testattavat teoriat, mutta teorian tieteellisyyden arviointi vie huomioon myös selityskyvyn, ennustettavuuden ja selkeyden.

Yhteenveto

Falsifioitavuus tarjoaa selkeän ja käytännöllisen tavan ajatella, mitä tarkoittaa olla tieteellinen teoria: teoriassa pitää olla mahdollista kuvitella havainto tai looginen seuraus, joka sen kumoaisi. Falsifikaatio on se tilanne, jossa näin tapahtuu. Karl Popper nosti tämän periaatteen keskeiseksi tieteenteorian demarkaatiokriteeriksi, mutta sekä käytännön tiede että filosofia ovat osoittaneet, että asia on monimutkaisempi: taustaolettamukset, tilastollinen luonne ja teorioiden holistinen rakenne vaikuttavat siihen, miten ja milloin teoriaa todella hylätään tai mukautetaan. Falsifioitavuus on siten tärkeä työkalu, mutta ei ainoa mittari tieteellisyyden arvioimiseksi.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mitä on vääristettävyys?

K: Miten falsifioitavuus voidaan osoittaa?

K: Voitko antaa esimerkin falsifioitavuudesta?

K: Mikä oli toinen tärkeä esimerkki vääristettävyydestä?

K: Miksi Willem de Vlaminghin löytö kumosi teorian, jonka mukaan kaikki joutsenet olivat valkoisia?

Hae kirjaimella