Bridge | Korttipeli, jossa otetaan temppuja

Duplicate bridge

Useimmissa kerho- ja turnauspeleissä käytetään duplicate bridgeä, jossa kortteja ei jaeta uudelleen istunnon aikana. Useimmat tai kaikki pelaajat pelaavat samoja jakoja. Tämä mahdollistaa vertailevan pisteytyksen. Menetelmässä on yksi erityispiirre: parien välisessä kilpailussa kaikki laudat lasketaan yhtä monella pisteellä. Jokaisella laudalla (kädellä) on sama määrä pisteitä. Nämä pisteet jaetaan pisteiden mukaan. Tämä on perustavanlaatuinen ero duplicate bridgen parikilpailun ja rubber bridgen välillä.

Joukkueiden välisessä kaksinpelissä käytetään alkuperäistä pisteytysmenetelmää. Tämä johtuu siitä, että joukkueet pelaavat samoilla laudoilla kummassakin pöydässä, mutta pelaajien istumajärjestys on vaihdettu (N/S E/W:ksi ja E/W N/S:ksi). Näin ollen molemmat joukkueet pelaavat samaa laudan sarjaa.

 

Historia

Sillan varhaishistoria

Sitä pelataan tavallisilla 52 kortilla neljässä värissä. Peli kehittyi whististä, joka on suhteellisen vanha korttipeli. Bridge kehittyi vaiheittain noin vuodesta 1890 noin vuoteen 1930. Vaiheisiin kuuluivat bridge-whist ja huutokauppabridge, ja kehitys tapahtui pääasiassa New Yorkissa ja Lontoossa. Sanan "bridge" alkuperää tässä yhteydessä ei oikein tiedetä. Yksi mahdollisuus on, että se on peräisin John Collinsonin vuonna 1886 ilmestyneestä kirjasta Biritch, or Russian Whist.

Julkisuus 1930-luvulla

Sopimusbridgestä tuli yksi suosituimmista harrastuksista, kun Ely Culbertson, johtava amerikkalainen pelaaja ja järjestäjä, teki sen tunnetuksi. Englantilais-amerikkalaiset ottelut saivat valtavasti julkisuutta 1930-luvun sanomalehdissä, elokuvissa ja radiossa.

 

Soittotapa

Whistissä valttiväri valitaan sattumalta, kun taas bridgessä se valitaan "tarjoamalla". Valtti on kortti, joka voi voittaa minkä tahansa kortin kolmesta muusta väristä.

Whistissä voittajien oli saatava suurin osa tempuista (temppu on neljän kortin kierros), eli vähintään seitsemän temppua. Bridgessä pelaajat tekevät kuitenkin peräkkäin tarjouksia päättääkseen, mikä on "sopimus". Sopimus määräytyy viimeisen tarjouksen perusteella, ja se on jossakin neljästä väristä tai "ilman valttia" eli ilman valttiväriä.

Pisteytyssäännöt ja tarjousprosessi kehittyivät vaiheittain vuosien 1890 ja noin 1930 välillä. Yhden tason tarjoukset ovat tarjouksia, joilla tehdään vähintään seitsemän tikkiä. Seitsemän tason tarjoukset ovat tarjouksia tehdä kaikki kolmetoista tikkiä. Alin tarjous, jonka voi tehdä, on "yksi risti" ja korkein tarjous on "seitsemän ilman valttia".

Bridgen pisteytysjärjestelmä on paljon monimutkaisempi kuin whistin. Pohjimmiltaan se riippuu siitä, tekeekö ilmoittaja sopimuksensa vai ei. Jos hän ei tee, puolustava osapuoli kerää rangaistuspisteitä. Jos hän tekee sopimuksen, hänen puolensa voittaa pisteitä. Se, kuinka monta pistettä voitetaan tai menetetään, riippuu pisteytysjärjestelmästä (jota ei käsitellä tässä). Harold S. Vanderbilt oli avainasemassa pisteytysjärjestelmän suunnittelussa, ja vuonna 1927 New Yorkin Whist Club laati säännöstön sopimusbridgeä varten. Heistä ja lontoolaisesta Portland Clubista tulivat auktoriteetteja, jotka ohjasivat sääntöihin myöhemmin tehtyjä pieniä muutoksia.

Korttien pelaaminen on myös erilaista kuin whistissä. Tarjousvaiheen voittanut osapuoli pelaa niin, että vain yksi partneri ("ilmoittaja") hallitsee molempia käsiä. Hänen partneriaan kutsutaan nimellä "dummy", ja tämä käsi pelataan kuvapuoli ylöspäin pöydällä, jotta kaikki pelaajat näkevät sen.

Duplicate bridge

Kuten moni muukin pelimuoto, kaksoispelin idea keksittiin whistiä varten. Whist-ajoissa pohjoinen/eteläsuuntaiset parit istuivat koko ajan samoissa paikoissa, itä/länsisuuntaiset parit siirtyivät pöydissä ylöspäin ja laudat alaspäin. Tämä yksinkertainen liike keksittiin 1800-luvulla. Ensimmäisen duplikaattivistipelin järjesti "Cavendish" Lontoossa vuonna 1857, mutta se ei saanut jatkoa. Sitä pelattiin Chicagossa vuonna 1880, ja ensimmäisen kirjan siitä kirjoitti John T. Mitchell vuonna 1891. Hänen yksinkertainen menetelmänsä tunnetaan Mitchellin liikkeenä.

 

Ottelu Schwab Cupista, 1933. Pöydässä vasemmalta: Ely Culbertson, Lady Doris Rhodes, erotuomari eversti GGJ Walshe, Josephine Culbertson, "Pops" Beasley.  

Matchpoints

Duplicate bridge pareille eroaa yhdellä tärkeällä tavalla rubber bridgestä tai team-of-four bridgestä. Duplicate Bridgessä jokainen käsi on tasavertainen, joten jokaisesta kädestä saa saman määrän pisteitä. Se on nykyään ylivoimaisesti suosituin bridgen muoto, mutta se muistuttaa vähiten alkuperäistä peliä.

Ottelupisteissä kaikki kädet tarjoavat saman määrän pisteitä, kun tulos lasketaan. Kullakin laudalla käytettävissä olevat pisteet ovat samat riippumatta siitä, tarjotaanko osittaiseen pistemäärään vai slamiin. Yhden ylätikin tekeminen enemmän kuin kaikki muut laudalla antaa saman tuloksen (top) kuin sellaisen slamin tekeminen, jota kukaan muu ei tarjoa.

Tällä on monenlaisia seurauksia. Aloittelijoille opetetaan edelleen alkuperäistä peliä, mutta suurin osa bridgestä on duplikaattia. Monet pelaajat eivät koskaan huomaa eroa, ja vain harvat ymmärtävät, miten tätä versiota pelataan eri tavalla kuin vanhempaa bridgeä.

Matchpoint-pisteytys

Taktiikan pääpiirteet ovat:

• Matchpoints
• Overtricksit ovat tärkeitä.
• Turvallisuuspeli laiminlyödään usein ylitemppujen metsästyksessä.
• Ohuita pelejä ja slampeja vältetään.
• Uhrauksia tehdään useammin; esimerkiksi 500 pisteen tappio kaksinkertaisella sopimuksella on hyvä tulos, jos vastustajat voivat saada 620 pistettä peliin.
• Rangaistuspotkut ovat yleisempiä. Esimerkiksi "maaginen 200" viittaa tilanteeseen, jossa haavoittuvan parin sopimus kaksinkertaistuu ja menee yksi alaspäin - 200 pistettä on parempi kuin lähes kaikki muissa pöydissä pelatut osittaiset sopimukset.
• Korkeamman pistemäärän omaavilla notrump- tai suurväreillä pelaaminen on tärkeää, sillä se voi johtaa 10 tai 20 lisäpisteeseen.

Edellä esitetyn vuoksi puolustukselle ja joskus jopa ilmoittajalle on usein epäselvää, mitkä ovat heidän tavoitteensa. Näin ollen ottelupistepelin hallitseminen vaatii lisätaitoja.

 

Esimerkki tarjoussekvenssistä

Yllä olevassa esimerkissä Länsi oli jakaja ja tarjosi ensimmäisenä. Tarjouskilpailu etenee kuten kuvassa, ja etelästä tulee ilmoittaja 4 pata-sopimuksessa, ja hän tarjoaa ensimmäisenä pata. Idästä ja lännestä tulee puolustajat ja lännestä tulee avausjohtaja, pohjoisesta tulee nukke ja pata valttiväri.

Pohjois-etelä tarvitsee kymmenen tikkiä, kuusi tikkiä ja 4-tason tarjouksen.

 

Tarjouslaatikko, joka sisältää kaikki mahdolliset huutokaupassa tehtävät tarjoukset.  

Mekaaninen käsittely

Useimmiten bridge on sosiaalinen peli, jota pelataan klubeilla. Useat pöydät pelaavat samaa käsien sarjaa, jolloin yksittäisten parien pisteet voidaan asettaa paremmuusjärjestykseen. Jakaminen tapahtuu tietokoneavusteisesti. Pseudosattumanvarainen algoritmi määrittää kädet (kunkin pelaajan hallussa olevat korttisarjat). Tietokone on yhteydessä mekaaniseen laitteeseen, joka jakaa kortit ja antaa ne käsiin. Nämä asetetaan korttitauluihin. Tämän jälkeen pöydät asetetaan pöydille.

 

Aiheeseen liittyvät sivut

• American Contract Bridge League
• Alankomaat Bridge League