Whist

Historia

Whist on jälkeläinen 1500-luvun pelistä trump tai ruff. Peli on saanut nimensä 1600-luvun whististä (tai wist, tai whisk), joka tarkoittaa hiljaista, hiljaista, tarkkaavaista, mikä on nykyaikaisen wistful-sanan juuri.

Charles Cotton kuvailee whistiä ensimmäisen kerran teoksessaan The Compleat Gamester, joka julkaistiin Lontoossa vuonna 1674. Se esiintyy uudelleen Seymourin Court Gamester -teoksessa vuodelta 1719, ja tiedämme, että whistiä pelattiin joissakin Lontoon kahviloissa. Noin vuonna 1728 ensimmäisen lordi Folkestonen johtama ryhmä pelasi whistiä Crownin kahvilassa Bedford Row'ssa Lontoossa. He alkoivat kehittää sen mahdollisuuksia kumppanuuspelinä.

Edmond Hoyle opetti varakkaita nuoria herrasmiehiä pelissä ja julkaisi vuonna 1742 lyhyen tutkielman Whist-pelistä. Siitä tuli pelin vakioteksti ja -säännöt seuraavaksi sadaksi vuodeksi, ja se auttoi peliä tulemaan muotiin. Tästä pienestä kirjasta on yli 150 painosta.

1890-luvulla suosituksi tuli bridge-whist-nimellä tunnettu muunnelma. Se kehittyi vaiheittain huutokauppasillaksi ja lopulta sopimusillaksi 1920-luvun lopulla.

Perinteistä whist-peliä pelataan edelleen seurapiiritapahtumissa, joita kutsutaan nimellä whist drives.

Säännöt ja etiketti

Säännöt määräävät, miten peliä pelataan, ja etiketti määrää, miten pelaajien tulisi käyttäytyä.

Käytetään tavallista 52 kortin pakkaa. Kunkin värin kortit järjestetään korkeimmasta matalimpaan: A K Q J 10 9 8 8 7 6 5 4 3 2. Whistiä pelataan neljällä pelaajalla, jotka pelaavat kahdessa parissa siten, että parit istuvat vastakkain. Pelaajat määrittelevät parinsa leikkaamalla tai nostamalla kortteja, ja kaksi korkeinta pelaa kahta matalinta vastaan. Tämän jälkeen pelaajat jakavat kortit.

Kortteja ei saa kommentoida millään tavalla. Ei saa kommentoida jaettua kättä eikä omaa onnea tai huonoa onnea.

Korttien pelaaminen

Monet korttipelin perusideat keksivät whist-pelaajat, ja ne ovat edelleen käytössä contract bridgessä. Esimerkkinä tästä on finesse. Tämä on yritys voittaa temppu kortilla, joka on huonompi kuin paras korttisi. Esimerkiksi: etelän kädessä on AQ73, ja parilla ei ole K:ta. Pohjoinen johtaa matalan kortin, seuraava käsi pelaa matalan kortin ja etelä pelaa Q:n. Jos se voittaa, on tehty lisätikki.

Kumppaneiden välinen viestinvälitys korttipelin avulla ymmärrettiin ja sitä käytettiin hyvin. Esimerkkejä tästä ovat: johtava ylin kortti sarjassa, kuten KQJx:stä KQJx:n K ja johtava 4. korkein kortti mistä tahansa väristä (mikä tarkoittaa, että sinulla on yksi tai kaksi ylintahtia kyseisessä värissä). Vuonna 1834 lordi Henry Bentinck keksi "high-low"-merkin, joka kannustaa partneria jatkamaan maata. Joitakin kehittyneitä ideoita tunnettiin. Alexandre Deschapelles (1780-1847), ranskalainen kortti- ja shakkinero, keksi pelin, joka tunnetaan nykyään Deschapellesin vallankaappauksena. Siinä uhrataan korkea-arvoinen kortti, jotta päästään partnerin käteen.

Kaksinkertainen whist

Tekniikka, jossa kaikki samassa suunnassa istuvat pelaajat pelaavat samoja kortteja, keksittiin whistiä varten. Kaksoisvistissä on sijoitukset N/S ja sijoitukset E/W. Nykyaikaiset contract bridge -tapahtumien liikkeet ovat kehittyneet tästä duplikaattiwhist-järjestelmästä.

Perusliikkeen keksi Yhdysvaltoihin muuttanut skotlantilainen John T. Mitchell. Hän keksi 1890-luvulla laudat, joilla kortit pidetään, ja whist-ajojen liikkeen. Mitchellin perusliikkeessä kaikki N/S-parit istuvat, kun taas E/W-parit siirtyvät joka kierroksella yhden pöydän verran ylemmäs. Kun he siirtyvät, laudat menevät yhden pöydän alaspäin. Tämä jakaa turnauksen kahteen puolikkaaseen, mutta myöhemmissä liikkeissä tämä voidaan välttää. Kun monet parit voivat pelata samoilla laudoilla, keksittiin turnausvisti. Ideaa käytetään muunnelmineen edelleen nykyäänkin bridgeturnauksissa.