Fulk I Anjoun (870–942), jota kutsuttiin Punaiseksi (ranskaksi Le Roux, latinaksi Rufus), toimi ensin Anjoun varakreivi ja myöhemmin Anjoun kreivinä kuolemaansa saakka. Hän oli myös Toursin ja Nantesin kreivi sekä maallikkoapotti. Fulk laajensi merkittävästi Anjoun kreivikunnan vaikutusvaltaa ja vakiinnutti perheensä aseman alueella.
Tausta ja valtaannousu
Fulk I edustaa Ingelgerin suvun (myöhemmin Anjoun suku tai angevinit) varhaista sukupolvea, joka nousi feodaalisen Länsi‑Frankian paikallisten ruhtinaiden joukkoon 800–900‑lukujen vaihteessa. Perimätiedon mukaan hän oli Ingelgerin pojanpoika tai -poika, ja hän peri isältään tai edeltäjiltään varakreivin aseman ennen kuin vahvisti asemansa käsiinsä omana kreivinä.
Toimet ja hallinto
- Alueellinen laajentaminen: Fulk edisti Anjoun kreivikunnan kasvua sekä sotilaallisin että poliittisin keinoin — hän liitti alueeseen uusia kartanoita, vahvisti linnoituksia ja käytti avioliittoja ja liittoutumia vallan lujittamiseen.
- Maallikkoapotti: Fulk toimi maallikkoapottina (lay abbot), mikä tarkoittaa sitä, että hän hallitsi uskonnollisten yhteisöjen maita ja tuloja ilman, että oli itse munkki. Tämä asema vahvisti hänen taloudellista ja poliittista valtaansa paikallisesti.
- Puolustustoimet: 900‑luvulla Länsi‑Ranskassa oli jatkuvia uhkia viikinkien, paikallisten kilpailevien ruhtinaiden ja keskushallinnon heikkenemisen seurauksena. Fulkin toiminta keskittyi osaltaan alueensa suojelemiseen ja autonomian ylläpitämiseen.
Perhe ja perintö
Fulk I:n suvusta kasvoi myöhemmin Anjoun mahtisuku, jonka jäsenten kautta suku kytkeytyi myöhemmin laajempiin eurooppalaisiin dynastioihin. Hänen poikansa seurasi häntä kreivikunnassa, ja suku jatkoi Anjoun hallintoa sukupolvesta toiseen; tästä linjasta kehittyivät myöhemmin Angevin sukujen ja kauempana Plantagenetien esivanhemmat.
Merkitys
Fulk I:n merkitys on ennen kaikkea siinä, että hän vakiinnutti Anjoun aseman alueellisena vallankeskuksena ja loi pohjan, jolta hänen jälkeläisensä pystyivät laajentamaan vaikutusvaltaansa edelleen. Hänen toimintansa 900‑luvulla oli osa laajempaa siirtymää, jossa paikalliset ruhtinaat rakensivat omia, pysyvämpiä feodaalisia valtarakenteitaan keskushallinnon heiketessä.