Geostationaarinen kiertorata (GEO) – mitä se on ja miten toimii

Geostationaarinen kiertorata (GEO) selitetty: mitä se on, miten toimii ja miksi satelliitit pysyvät paikallaan päiväntasaajan yllä.

Tekijä: Leandro Alegsa

05-02-2026 00:03

Geostationaarinen kiertorata (tai Geostationary Earth Orbit - GEO) on geosynkroninen kiertorata, joka sijaitsee suoraan maapallon päiväntasaajan (0° leveysaste) yläpuolella. Kuten kaikilla geosynkronisilla kiertoradoilla, sen jakso (yhden kiertoradan kesto) vastaa maan pyörähdysaikaa, joten satelliitti kiertää maapallon ympäri yhtä nopeasti kuin maa pyörii. Tästä syystä geostationaarisella radalla oleva satelliitti näyttää pysyvän koko ajan saman pisteen yläpuolella, ja maasta käsin katsova henkilö näkee sen "paikoillaan" taivaalla.

Tekniset tiedot

Etäisyys maan pinnasta: noin 35 786 km päiväntasaajan yläpuolella. Satelliitin keskimääräinen etäisyys Maan keskustasta on noin 42 164 km.
Jakson pituus: geosynkronisen radan jakso vastaa Maan pyörähdystä tähdistöön nähden (sidereal day) eli noin 23 h 56 min 4 s. Tavallisesti tätä pyörähdystä kuvataan myös noin 24 tunnin jaksona käytännön tarkoituksissa.
Radalle vaaditaan lähes nolla inklinaatio (radan kaltevuus päiväntasaajaan nähden) ja hyvin pieni eksentrisyys, jotta satelliitti pysyy näkyvällä paikalla maan pinnan havaitsijaan nähden.
Orbitaalinen kunnossapito: satelliitit suorittavat säännöllisiä ohjaus- ja station-keeping-manuvereita polttoaineen avulla pitääkseen radan ja inklinaation halutuissa arvoissa. Tämä polttoaine rajoittaa satelliitin käyttöikää (tyypillisesti ~10–20 vuotta riippuen toimintamallista).

Käytöt

Geostationaarisia satelliitteja käytetään laajasti erityisesti palveluissa, joissa on hyötyä siitä, että antenni voi olla kiinteästi suunnattuna samaan pisteeseen taivaalla:

televisio- ja radiolähetykset
viestintä- ja tietoliikennesatelliitit (laajakaista, datapalvelut)
sääsatelliitit ja meteorologia (useimmat sääsatelliitit ovat GEO:ssa tai niitä täydentämässä)
satelliittipuhelimet ja hätäviestintä
militaariset ja valvontajärjestelmät sekä paikannusta täydentävät palvelut

Edut

Kiinteä vastaanotinakseli: maanpäällisen antennin ei tarvitse seurata satelliittia, mikä yksinkertaistaa kalustoa ja asennusta.
Laaja näkyvyys: yksi geostationaarinen satelliitti voi kattaa suuren osan maapallon pinta-alasta (reilun kolmasosan), mikä tekee niistä tehokkaita laajojen alueiden palveluun.
Vakiintunut infrastruktuuri: monet kaupalliset ja julkiset järjestelmät on suunniteltu GEO-satelliittien ympärille.

Rajoitukset ja haasteet

Viive (latenssi): signaalin kulkuma Matka GEO-satelliittiin on noin 35 786 km, mikä aiheuttaa viivettä. Yksi suunta kestää noin 110–130 ms, ja pyörähdysmatka (round-trip) on tyypillisesti noin 240–280 ms, mikä vaikuttaa reaaliaikaiseen viestintään ja reaaliaikaiseen pelaukseen.
Huono näkyvyys suurilla leveysasteilla: korkeat maantieteelliset leveysasteet (lähellä napoja) näkevät satelliitin matalalla horisontin yllä tai eivät lainkaan, joten GEO ei sovi hyvin pohjois- tai etelänavan lähialueiden palveluun.
Signaalin vaimeneminen: sade ja ilmakehän olosuhteet (erityisesti korkeammilla taajuuskaistoilla kuten Ka) voivat heikentää yhteyttä (rain fade).
Tiheys ja interference: GEO-alue on ruuhkautunut, ja satelliittien sijoittelua (orbitaalipaikat) säädellään tarkasti, jotta estetään häiriöt. Tyypillinen vaadittu erotus asemien välillä voi olla useita asteita.
Jätteet ja loppuelämän hallinta: käytöstä poistettavat satelliitit siirretään usein ns. graveyard- eli hautaraukkoradalle muutamia satoja kilometrejä GEO:n yläpuolelle, jotta vältytään törmäyksiltä ja avaruusromun lisääntymiseltä.

Sääntely ja historia

Geostationaariset asemat sijoitetaan niin sanotulle Clarke-vyöhykkeelle (Clarke Belt), nimettynä kirjailija ja keksijä Sir Arthur C. Clarken mukaan, joka ehdotti GEO:n hyödyntämistä viestintään. Kansainväliset taajuus- ja orbitalisat laskevat ITU (International Telecommunication Union) ja vastaavat viranomaiset hallinnoivat orbitalokien ja taajuuksien jakelua ja rekisteröintiä, jotta vältetään radiotaajuushäiriöt ja varmistetaan koordinoitu käyttö.

Geostationäärinen kiertorata.Maassa oleville jokainen satelliitti näyttää pysyvän yhdessä paikassa taivaalla. Pohjoisnavalta katsottuna

Geostationäärinen kiertorata.Pyörivän Maan (vihreä piste sinisellä pallolla) tarkkailijalle violetit ja punaiset satelliitit näyttävät pysyvän samassa paikassa taivaalla.

Sivukuva 2 satelliittia Maasta

5 x 6 asteen näkymä geostationaarisen vyön osasta, jossa näkyy useita geostationaarisia satelliitteja. Päiväntasaajan yläpuolella olevat satelliitit muodostavat kuvan poikki vinon vyön: tämän viivan yläpuolella näkyy muutamia kohteita, joilla on pieni kaltevuus päiväntasaajasta. Huomaa, että satelliitit ovat pistemäisiä, kun taas tähdet ovat luoneet pieniä jälkiä Maan pyörimisestä johtuen.

Satelliitit geostationaarisella kiertoradalla

Viestintäsatelliitit ja sääsatelliitit käyttävät usein näitä kiertoratoja, jotta niiden kanssa kommunikoivien satelliittiantennien ei tarvitse liikkua niiden seuraamiseksi. Maa-antennit voidaan suunnata pysyvästi kiinteään kohtaan taivaalla. Tämä on halvempaa ja helpompaa kuin satelliittiantenni, joka liikkuu jatkuvasti satelliitin seuraamiseksi. Kukin antenni pysyy päiväntasaajan yläpuolella tietyllä pituusasteella (etäisyys itään tai länteen).

Herman Potočnik julkaisi ajatuksen geosynkronisesta satelliittiviestintäsatelliitista ensimmäisen kerran vuonna 1928 (mutta ei laajalti). Ajatus geostationaarisesta kiertoradasta tuli tunnetuksi ensimmäisen kerran brittiläisen tieteiskirjailijan Arthur C. Clarken vuonna 1945 Wireless World -lehdessä julkaisemassa artikkelissa "Extra-Terrestrial Relays - Can Rocket Stations Give Worldwide Radio Coverage?". Kiertorataa, jonka Clarke ensimmäisenä kuvasi soveltuvaksi lähetys- ja relesatelliitteja varten, kutsutaan joskus nimellä Clarke Orbit. Kirjailijan mukaan nimetty Clarke-vyöhyke on maapallon yläpuolella oleva avaruuden osa - noin 35 786 km merenpinnan yläpuolella, päiväntasaajan yläpuolella, jossa voidaan toteuttaa lähes geostationaarisia kiertoratoja. Clarke-rata (toinen nimi geostationaariselle kiertoradalle) on noin 265 000 km:n (165 000 mi) päässä.

Kiertoradan yksityiskohdat

Satelliitti kiertää maapallon pyörimissuunnassa, jolloin kiertoaika on yhtä pitkä kuin maapallon kiertoaika, jota kutsutaan tähtivuorokaudeksi (lähes 24 tuntia).

Kiertoradan on oltava päiväntasaajan yläpuolella. Koska kaikki kiertoradat kiertävät maapallon keskipisteen ympäri, jos satelliitti olisi kallistunut päiväntasaajan yläpuolelle (esimerkiksi niin, että satelliitti olisi suoraan New Yorkin yläpuolella), sen olisi heilahdettava jokaisella kiertoradalla yhtä kauas etelänavalle. Sen on vietettävä yhtä paljon aikaa päiväntasaajan kummallakin puolella. Jos se siis on suoraan päiväntasaajan yläpuolella, se ei liiku lainkaan pohjoiseen tai etelään. (Geosynkroniset kiertoradat ovat geostationaaristen kiertoratojen kaltaisia, mutta niihin kuuluvat myös ne, jotka kulkevat päiväntasaajan ylä- ja alapuolella).

Radan korkeus on tarkka etäisyys, koska radan nopeus riippuu siitä, kuinka kaukana se on Maan keskipisteestä. Kiertorata on tasapaino keskipakovoiman ja Maan painovoiman välillä. Maata lähempänä olevat kohteet tuntevat enemmän painovoimaa. Tämän vuoksi matalalla kiertoradalla olevat kohteet (kuten kansainvälinen avaruusasema) kiertävät Maata hyvin nopeasti, noin 90 minuuttia kutakin kiertorataa kohti. Kauempana sijaitsevilla esineillä kestää kauemmin kukin kiertorata. Esimerkiksi kuun kiertorata kestää noin 29 päivää.

Koska kiertorata on niin korkealla, radio- (ja valo-) aalloilla kestää noin 1/4 sekunnin matka satelliittiin ja takaisin Maahan. Tämä tarkoittaa, että televisioaseman ja kaukana olevan toimittajan välisessä haastattelussa voi olla puolen sekunnin ero (1/4 sekuntia studiosta toimittajalle ja 1/4 sekuntia takaisin studioon, josta signaali lähetetään katsojalle). Tämä puolen sekunnin viive on havaittavissa monissa uutislähetyksissä.

Kun satelliitit saavuttavat elinkaarensa lopun, olisi liian kallista tuoda ne takaisin Maahan palamaan ilmakehässä. On paljon halvempaa siirtää ne hieman korkeammalle (300 km) "hautausmaakiertoradalle", jossa ne pysyvät käytännössä ikuisesti.

Kysymyksiä ja vastauksia

Q: Mikä on geostationaarinen kiertorata?

A: Geostationäärinen rata on geosynkroninen rata, joka on suoraan Maan päiväntasaajan yläpuolella ja jonka jakso on 24 tuntia, jolloin se näyttää pysyvän koko ajan saman paikan yläpuolella.

K: Mitä eroa on geostationaarisella ja geosynkronisella kiertoradalla?

V: Geostationaariset kiertoradat ovat eräänlainen geosynkroninen kiertorata, joka on suoraan maapallon päiväntasaajan yläpuolella ja näyttää pysyvän koko ajan saman pisteen yläpuolella, kun taas geosynkroninen kiertorata voi olla millä tahansa leveysasteella, ja sen jakso on 24 tuntia.

K: Mikä on geostationaarisen kiertoradan tarkoitus?

V: Geostationaarisen kiertoradan tarkoituksena on pitää satelliitti kiinteässä asennossa suhteessa Maan pintaan ja tarjota jatkuva viestintä- ja havainnointimahdollisuus.

K: Kuinka nopeasti geostationaarisella kiertoradalla oleva satelliitti kiertää Maata?

V: Geostationaarisella kiertoradalla oleva satelliitti kiertää maapalloa samalla nopeudella kuin maapallo pyörii eli noin 1 000 mailia tunnissa.

K: Miten geostationaarista satelliittia Maasta katsova henkilö havaitsee sen liikkeen?

V: Geostationaarista satelliittia Maasta katsova henkilö näkee, että se ei liiku, vaan se on tasainen piste taivaalla.

K: Voiko geostationaarinen kiertorata olla millä tahansa leveysasteella?

V: Ei, geostationaarinen kiertorata voi olla vain maapallon päiväntasaajalla, joka on 0° leveysasteella.

K: Mitä etuja geostationaariset kiertoradat tarjoavat satelliittiviestinnälle ja -havainnoinnille?

V: Geostationaariset radat tarjoavat jatkuvan ja johdonmukaisen kattavuuden tietyllä alueella maapallolla, mikä mahdollistaa jatkuvan viestinnän ja havainnointimahdollisuudet ilman, että satelliitin sijaintia tarvitsee jatkuvasti säätää.

Etsiä