Glasnost (venäjäksi гла́сность) oli politiikka, joka vaati Neuvostoliiton hallintoelinten ja toimintojen avoimuuden lisäämistä. Sen otti käyttöön Mihail Gorbatshov 1980-luvun jälkipuoliskolla. Glasnost yhdistetään usein perestroikaan (rakenneuudistus), joka on toinen Gorbatshovin samaan aikaan käynnistämä uudistus. Sanaa "glasnost" on käytetty venäjänkielessä ainakin 1700-luvun lopulta lähtien.

Gorbatshov käytti sanaa usein politiikasta, jonka hän uskoi vähentävän korruptiota huipulla ja hillitsevän keskuskomitean vallan väärinkäyttöä. Venäläinen ihmisoikeusaktivisti ja toisinajattelija Ljudmila Aleksejeva selitti glasnostia sanaksi, joka "oli ollut venäjän kielessä vuosisatoja. Se oli sanakirjoissa ja lakikirjoissa niin kauan kuin sanakirjoja ja lakikirjoja on ollut olemassa. Se oli tavallinen, ahkera, epämääräinen sana, jota käytettiin viittaamaan prosessiin, mihin tahansa hallintoon liittyvään oikeusprosessiin, joka toteutettiin avoimesti".

Glasnostilla voidaan viitata myös Neuvostoliiton historian tiettyyn ajanjaksoon 1980-luvulla, jolloin sensuuria vähennettiin ja tiedonvälityksen vapaus lisääntyi.

Tausta ja tavoitteet

Gorbatshov nousi Neuvostoliiton johtoon vuonna 1985 ja kohtasi taloudellisen, poliittisen ja yhteiskunnallisen jähmettymisen. Glasnostin keskeinen tavoite oli lisätä hallinnon legitimiteettiä ja tehokkuutta avaamalla keskustelua, rajoittamalla salailua ja paljastamalla väärinkäytöksiä. Politiikka oli osa laajempaa uudistusohjelmaa: perestroika pyrki uudistamaan taloutta ja hallintoa, kun taas glasnost pyrki muuttamaan tiedonvälitystä ja poliittista ilmapiiriä.

Käytännön toimet

  • Sanomalehtien, televisio- ja radiolähetysten sensuurin purkaminen ja aiheenomainen keskustelun vapauttaminen.
  • Arkistojen avaaminen ja historiallisten epäkohtien tutkiminen, erityisesti Stalinin ajan vainojen ja Gulagin uhrien kohtaloiden paljastaminen.
  • Poliittisten vangittujen ja toisinajattelijoiden aseman lieventäminen: osaa kriitikoista vapautettiin tai heidät rehabilitoitiin.
  • Julkinen kritiikki puoluejohtoa kohtaan tuli aiempaa mahdolliseksi, mikä näkyi esimerkiksi kongressikeskusteluissa ja tv-ohjelmissa.
  • Vuoden 1988–1989 uudistukset, kuten uudistettu lainsäädäntö ja kilpailullisemmat vaalit paikallistasolla ja Kongressin perustaminen, lisäsivät poliittista avoimuutta.

Keskeiset tapahtumat ja käännekohdat

Useat tapahtumat vauhdittivat glasnostin etenemistä ja samalla paljastivat sen seuraukset. Erityisen merkittävä oli Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus 26. huhtikuuta 1986: aluksi tapahtuma salailtiin, mutta myöhemmin avoin tiedonanto ja tapahtuman käsittely julkisuudessa vahvistivat glasnostin vaatimusta. Avoimuus mahdollisti myös historiallisen kritiikin nousemisen, ja aiemmin sensuroidut teokset, tutkiva journalismi ja dokumentit pääsivät laajempaan levitykseen.

Vaikutukset ja seuraukset

Glasnostin vaikutukset olivat moninaisia:

  • Vapaampi julkinen keskustelu ja kriittinen historiantutkimus lisäsivät yhteiskunnallista tietoisuutta Neuvostoliiton menneisyydestä ja vallan väärinkäytöksistä.
  • Avoimuus palveli aluksi Gorbatshovin pyrkimyksiä uudistaa järjestelmää, mutta samaan aikaan se vapautti myös pitkäaikaista tyytymättömyyttä, mikä johti kasvavaan kansallismielisyyteen eri tasavalloissa.
  • Media ja kansalaisyhteiskunta laajenivat, mutta samalla esiin nousi myös sensaatiomaisia ja radikaaleja äänenpainoja, jotka heikensivät yhteiskunnallista koherenssia.
  • Poliittiset vapautukset ja avoimuus loivat pohjaa itsenäisyysliikkeille Baltian tasavalloissa ja muissa alueilla, mikä osaltaan kiihdytti Neuvostoliiton hajoamista 1990–1991.
  • Konservatiiviset piirit puolueessa ja turvallisuusjoukoissa vastustivat avoimuutta; yritys palauttaa järjestystä huipentui elokuun 1991 vallankaappausyritykseen, jonka epäonnistuminen lopulta nopeutti Neuvostoliiton romahtamista.

Arvio ja perintö

Glasnostin perintö on ristiriitainen. Toisaalta se avasi politiikan, historian ja kulttuurin uusia mahdollisuuksia, palautti monien uhrien maineen ja mahdollisti laajemman tiedonsaannin sekä kansainvälisen vuorovaikutuksen. Toisaalta se paljasti järjestelmän heikkoudet ja vaikutti ennalta arvaamattomiin poliittisiin seurauksiin, jotka osaltaan johtivat valtiolliseen kaaokseen ja taloudelliseen vaikeuteen 1990-luvun alussa.

Nykykeskusteluissa glasnost nähdään usein tärkeänä vaiheena, joka päätti Neuvostoliiton pitkän sulkeutuneisuuden kauden – samalla kun sen seurauksia, kuten kansallisten konfliktien ja vallankumouksellisten liikehdintöjen syntyä, arvioidaan yhä monipuolisesti.