Haikarat (Ardeidae) — lajit, tuntomerkit ja elintavat

Haikarat (Ardeidae) — tutustu 64 lajiin, tuntomerkkeihin, elintapoihin ja pesintään: erottuvat piirteet, lajien luokittelun haasteet sekä elinympäristöt ja suojelutoimet.

Haikarat ovat Ardeidae-heimoon kuuluvia kahlaajalintuja. Perheeseen kuuluu noin 64 tunnettua lajia. Osa lajeista tunnetaan suomeksi erikseen esimerkiksi egretteinä tai karviaisina (bitterns), mutta käytössä on myös kansankielistä vaihtelua nimityksissä.

Perheen sisällä kaikkia Botaurus ja Ixobrychus-sukujen jäseniä kutsutaan katkarapuiksi, ja ne muodostavat monofyleettisen ryhmän Ardeidae-heimon sisällä. Huomattavaa on, että linkin teksti "katkarapuiksi" on tässä yhteydessä harhaanjohtava: kyseessä ovat karviaislajit (bitterns), eivät todellisia äyriäisiä.

Toisaalta egretit (joiden suomenkielinen nimi voi paikoin esiintyä epäselvästi) eivät muodosta biologisesti erillistä taksonomista ryhmää, vaan ne ovat haikarojen joukossa pitkälti värityksen perusteella erotettavia yksiköitä. Niitä kutsutaan usein valko- tai koristehaikaroiksi, koska ne ovat pääosin valkoisia ja/tai niillä on koristeelliset sulkakoristeet. Vaikka tällaiset haikarat muistuttavat rakenteeltaan suurempia lajeja, ne ovat usein pienempiä ja hoikempia.

Yksittäisten haikara- ja harmaahaikaralajien luokitteluun liittyy vaikeuksia, eikä vieläkään ole täysin yksimielisyyttä monien lajien oikeasta sijoittamisesta kahteen laajaan sukukokonaisuuteen, Ardea ja Egretta. Taksonomia muuttuu tutkimuksen myötä, ja geneettiset tutkimukset ovat viime vuosina jakanneet ja yhdistäneet ryhmiä uudelleen.

Vaikka haikarat muistuttavat joidenkin muiden sukujen lintuja, kuten haikaroita, ibissejä ja lusikkasimppuja, ne eroavat näistä siinä, että ne lentävät kaula sisään vedettynä, eivät ojennettuna. Niille on myös tyypillistä erityinen höyhenrakenne: useimmilla lajeilla on niin sanottuja puuterihöyheniä ("powder-down"-höyheniä), jotka hajotessaan muodostavat hienojakoista puuterimaista materiaalia ja auttavat höyhenpuhdistuksessa ja suojaamisessa.

Elinympäristöissä osa tämän ryhmän jäsenistä pesii puissa tai pensaikoissa, osa, erityisesti karviaiset, käyttää ruovikoita ja tiheää vesikasvillisuutta. Monet lajit ovat sidoksissa kosteikkoihin, jokivarsoihin ja rantoihin, mutta jotkin lajit viihtyvät myös avoimilla maastoilla, pelloilla tai rannikolla.

Ulkonäkö ja tuntomerkit

• Useimmilla lajeilla on pitkä kaula, pitkä nokka ja pitkät jalat, mikä tekee niistä tehokkaita kaloja, sammakkoeläimiä ja selkärangattomia saalistavia petoja.
• Väritys vaihtelee lajeittain: osa lajeista on harmaita tai ruskehtavia (esim. suuret haikarat), osa täysin valkoisia (egretit) ja karviaiset ovat yleensä salakavalaasti ruskeankirjavia ja hyvin suojautuvia ruovikossa.
• Siipien ja pyrstön muoto sekä lennossa pidettävä kaula (vedettynä) ovat tunnusomaisia eroja muihin pitkänokkaisiin kahlaajiin nähden.

Ruokailu ja käyttäytyminen

• Haikarat ovat pääasiassa saalistajia: ne napauttavat pitkällä nokallaan kaloja, rapuja, matelijoita, sammakoita, hyönteisiä ja pieniä nisäkkäitä. Saalistustapa voi olla seisomista tai hitaasti hiipimistä.
• Useimmat lajit toimivat yksin saalistettaessa, mutta ne voivat ruokailla myös ryhmissä runsasravinteisilla alueilla.
• Äänet vaihtelevat lajeittain; karviaiset antavat usein syviä murahtavia ääniä, kun taas monet haikarat ovat melko hiljaisia tai antavat karkeita rääkynäisiä ääniä pesimäaikaan.

Lisääntyminen ja pesintä

• Monet haikarat pesivät kolonioissa (ns. haikarayhdyskunnat), joissa useat parit pesivät samassa puuryhmässä tai ruovikossa. Toiset, etenkin joillakin karviaisilla, pesivät erillään.
• Pesä on usein rakennettu oksista ja sijaitsee puiden latvoissa, pensaissa tai ruovikossa riippuen lajista. Munia voi olla yleensä 2–7 kpl, lajin mukaan.
• Vanhemmat huolehtivat munista ja poikasista vuorotellen; poikaset ovat hyvin herkkiä saalistajille ja elinympäristön muutoksille.

Leviäminen ja elinympäristöt

• Haikaroita esiintyy lähes kaikkialla maailmassa paitsi napaseuduilla. Eri lajit ovat sopeutuneet hyvin erilaisiin vesistöympäristöihin, matalikoista suurten järvien rantoihin ja merialueiden lahduksiin.
• Monet lajit tekevät muuttomatkoja alueen ilmaston mukaan; pohjoisilla populaatioilla on usein talvehtimismuutot etelään.

Suojelu ja ihmisen vaikutus

• Kosteikkojen häviäminen, saastuminen ja ympäristön muutos ovat merkittävimpiä uhkia monille haikaroille. Joidenkin lajien kannat ovat laskeneet merkittävästi, kun taas toiset ovat sopeutuneet ihmisen muokkaamiin ympäristöihin.
• Suojeluohjelmat, kosteikkojen ennallistaminen ja pesimäalueiden suojelu ovat tärkeitä toimenpiteitä haikaralajien säilyttämiseksi.
• Haikaroilla on kulttuurista arvoa monissa maissa; ne voivat olla myös indikaattoreita ekosysteemien tilasta, koska ne ovat riippuvaisia terveistä vesistöistä.

Esimerkkejä lajeista

• Suuri haikara (Ardea herodias) — suuri ja kookas laji, tavallinen Pohjois-Amerikassa (esim. Euroopassa lähellä sukulaisia lajeja).
• Harmaahaikara (Ardea cinerea) — yleinen ja laajalle levinnyt Euroopassa ja Aasiassa.
• Valkohaikara/egretti (useita Egretta-suvun lajeja) — usein valkoisia ja koristeellisia, esiintyvät rannoilla ja kosteikoissa.
• Karviainen (gen. Botaurus ja Ixobrychus) — ruovikoiden salaperäiset lajit, hyvin sopeutuneita piiloutumiseen ja matalaan ruovikkoon.

Haikaraperheen taksonomia ja lajijako jatkuvat tutkimuksen kohteena, ja DNA-tutkimukset voivat tulevaisuudessa muuttaa nykyisiä luokitteluja. Yleisesti ottaen haikarat muodostavat monimuotoisen ja ekologisesti tärkeän linturyhmän, jonka elinvoimaisuus heijastaa usein myös vesiekosysteemien tilaa.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mitä ovat haikarat?

K: Kuinka monta haikaralajia on Ardeidae-heimossa?

K: Mitä muita nimiä haikaroilla on?

K: Mikä erottaa haikarat muista haikaroista?

K: Miksi joitakin lintuja kutsutaan haikaraksi?

K: Miten haikarat eroavat muista linnuista, kuten haikaroista, iibiksistä ja lusikkahaikaroista?

K: Missä jotkut Ardeidae-heimon jäsenet pesivät?

Hae kirjaimella