Linnut (Aves) – dinosaurusten perilliset: evoluutio, anatomia ja lajit

Lintuja on valtava värivalikoima. Näistä väreistä voi olla linnulle hyötyä kahdella tavalla. Naamiointivärit auttavat lintua piiloutumaan, ja kirkkaat värit tunnistavat linnun muille saman lajin edustajille. Usein uros on kirkasvärinen, kun taas naaras on naamioitunut. Logiikka on seuraava: naaras kantaa kehittyvien munien "arvokasta pakettia". Uroksen on puolustettava reviiriään, ja sen värin ja laulun tehtävänä on ilmoittaa muille, että "tämä paikka on varattu".

Lintujen naamiointi

Monet linnut ovat ruskeita, vihreitä tai harmaita. Nämä värit tekevät linnusta vaikeammin havaittavan: ne naamioivat linnun. Ruskea on yleisin väri. Ruskeita lintuja ovat esimerkiksi varpuslinnut, emut, peipposet, lehtokerttuset, kotkat ja haukat sekä monien lajien naaraspuoliset linnut, kuten räkättirastas, sorsa, mustarastas ja riikinkukko. Kun ruskea lintu on pitkässä ruohikossa tai puunrunkojen tai kivien seassa, se on naamioitunut. Pitkässä ruohikossa elävillä linnuilla on usein ruskeat höyhenet, joissa on mustia raitoja, jotka näyttävät varjoilta. Kaakkuri on lähes näkymätön pitkissä ruovikoissa, koska sen naamioitumista auttaa sen asento (nokka ja pää osoittavat ylöspäin). Muut linnut, kuten stara ja mynas, ovat väriltään melko tummia, mutta niissä on pieniä täpliä, jotka näyttävät lehtien sadepisaroilta. Lintu voi myös naamioida pesänsä.

Monet lämpimien maiden linnut ovat vihreitä tai niillä on vihreät höyhenet, erityisesti papukaijoilla. Vihreissä puissa elävillä linnuilla on usein vihreä selkä, vaikka niillä olisikin kirkkaanvärinen rinta. Selästä katsottuna linnut ovat naamioituneita. Tämä on erittäin hyödyllistä, kun he istuvat pesällä. Linnun kirkkaanvärinen rinta jää piiloon. Budgerigareja kasvatetaan eri väreissä, kuten sinisenä, valkoisena ja violettina, mutta luonnossa ne ovat lähes kaikki vihreitä ja keltaisia. Vaikka ne lentävät hyvin, ne viettävät yleensä paljon aikaa maassa syöden ruohon siemeniä. Keltaisen ja mustan raidallinen selkä auttaa niitä piiloutumaan pitkän kuivan ruohon muodostamiin varjoihin, kun taas niiden vihreät rinnat muistuttavat väriltään kumipuun lehtiä.

Harmaita lintuja ovat useimmat kyyhkyset ja kyyhkyset, kurjet, haikarat ja haikarat. Harmaat linnut ovat usein kyyhkysen kaltaisia kallioilla eläviä lintuja tai lintuja, jotka istuvat kuolleiden puiden rungoilla katkenneen oksan näköisinä. Vesilinnut, kuten haikarat, ovat usein väriltään vaaleanharmaita, minkä vuoksi kalojen on vaikeampi huomata, että lintu seisoo alhaalla ja etsii jotain pyydystettävää. Vesilinnut, olivatpa ne minkä värisiä tahansa, ovat usein valkoisia alapuolelta, joten kun kala katsoo ylöspäin, lintu näyttää siltä kuin se olisi osa taivasta.

Mustiin lintuihin kuuluvat varikset, korpit ja mustarastas. Jotkin tummanväriset linnut viettävät melko paljon aikaa maassa hyppimässä pensaiden alla varjoissa. Tällaisia lintuja ovat muun muassa urosmustarastas ja satiinilintu, joka ei ole musta vaan hyvin tummansininen. Varikset ja korpit istuvat talvella usein korkealla paljaissa puissa, jolloin niiden musta muoto taivasta vasten näyttää tummilta paljailta oksilta.

Huomattavat värit

Monet linnut eivät ole naamioituneita, vaan erottuvat eloisilla väreillään. Ne ovat yleensä uroslintuja, joiden naaraat ovat tylsiä ja naamioituneita. Värien tehtävä on kaksijakoinen. Ensinnäkin värit auttavat niitä saamaan parittelukumppaneita, ja toiseksi värit tunnistavat ne muista saman lajin uroksista. Monet linnut ovat reviirimaisia, erityisesti pesimäaikana. Ne antavat reviiriääniä ja ovat helposti havaittavissa. Näin muut urokset tietävät, että ne puolustavat reviiriään. Se lähettää kilpailijoilleen viestin "katsokaa muualle".

Jotkut linnut ovat kuuluisia väristään, ja jotkut ovat saaneet nimensä sen mukaan, kuten sinilintu, taivaansininen kuningaskalastaja, kultafasaani ja tulipunainen ara. Punarinta tunnetaan kansanomaisesti punarintana.

Monet muut linnut ovat hyvin värikkäitä, lukemattomia yhdistelmiä. Jotkut värikkäimmistä linnuista ovat melko tavallisia, kuten fasaanit, riikinkukot, kotieläiminä pidettävät linnut ja papukaijat. Värikkäitä pikkulintuja ovat esimerkiksi sinitiaiset, kultasirkut, kolibrit, keijukaiset ja mehiläissyöjät (joita kutsutaan myös sateenkaarilinnuiksi). Joillakin linnuilla, kuten Papua-Uuden-Guinean paratiisilinnuilla, on niin kauniit höyhenet, että niitä on metsästetty niiden vuoksi.

Riikinkukko on paras esimerkki värinäytöksestä, jolla houkutellaan pariskuntaa. Myös kotieläinlintu- ja viidakkolintu-uroksilla on pyrstön yläpuolella pitkät kiiltävät höyhenet ja pitkät kaulan höyhenet, jotka voivat olla eri väriset kuin siivet ja vartalo. On vain muutamia lintulajeja (kuten eklektuspapukaija), joissa naaras on värikkäämpi kuin uros.

''Pied-linnut'' ovat mustavalkoisia. Mustavalkoisiin lintuihin kuuluvat harakat, peltohanhet, pelikaanit ja australianharakat (jotka eivät oikeastaan ole harakoita). Pied-linnuilla on usein kirkkaanväriset nokat ja keltaiset tai punaiset jalat. Hopeafasaanilla, jonka pitkää valkoista pyrstöä raidoittavat hienot mustat raidat, on kirkkaanväriset kasvot.

Useimmat linnut osaavat lentää, ja jos ne osaavat, kyky on peritty, ei opittu. Ne lentävät työntämällä ilmaa siivillään. Siipien kaarevat pinnat aiheuttavat ilmavirtauksia (tuulta), jotka nostavat lintua. Räpyttely pitää ilmavirtauksen liikkeessä, mikä luo nostetta ja myös liikuttaa lintua eteenpäin.

Jotkut linnut voivat liukua ilmavirtausten mukana ilman räpyttelyä. Monet linnut käyttävät tätä menetelmää laskeutuessaan. Jotkut linnut voivat myös leijua ilmassa. Tätä menetelmää käyttävät petolinnut, kuten haukat, jotka etsivät syötävää. Myös lokit osaavat leijua, varsinkin jos tuulee voimakkaasti. Taitavimpia leijuvia lintuja ovat pienet kolibrit, jotka voivat lyödä siipiään sekä eteen- että taaksepäin ja pysyä ilmassa melko liikkumatta samalla, kun ne upottavat pitkät nokkansa kukkiin saadakseen makeaa nektaria.

Lentotyypit

Eri lintulajeilla on erilaiset tarpeet. Niiden siivet ovat kehittyneet niiden elintapojen mukaan. Suuret petolinnut, kuten kotkat, viettävät paljon aikaa tuulessa leijaillen. Niiden siivet ovat suuret ja leveät. Tärkeimmät lentosulat ovat pitkät ja leveät. Ne auttavat kotkaa pysymään nousevien ilmavirtausten mukana kuluttamatta paljon energiaa, kun kotka katselee maata alhaalla löytääkseen seuraavan ateriansa. Kun kotka näkee jonkin pienen otuksen liikkuvan, se voi sulkea siipensä ja pudota taivaalta kuin ohjus ja avata suuret siipensä jälleen hidastaakseen laskeutumistaan. Maailman suurimman kotkan, filippiiniläiskotkan siipiväli on noin 2 metriä.

Linnut, jotka elävät laidunalueilla tai avoimissa metsissä ja käyttävät ravinnokseen hedelmiä, hyönteisiä ja matelijoita, viettävät usein paljon aikaa lentäen lyhyitä matkoja etsien ruokaa ja vettä. Niiden siivet ovat muodoltaan samanlaiset kuin kotkien, mutta pyöreämmät, eivätkä ne sovellu yhtä hyvin lentämiseen. Näihin kuuluvat monet australialaiset linnut, kuten kakadut.

Maasta toiseen muuttavat linnut, kuten hanhet, lentävät hyvin pitkiä matkoja. Niiden siivet ovat suuret ja vahvat, koska linnut ovat suuria. Ne varastoivat ruokaa pitkää lentomatkaa varten. Muuttomatkalla olevat vesilinnut muodostavat yleensä 12-30 linnun muodostamia perheryhmiä. Ne lentävät hyvin korkealla hyödyntäen pitkiä ilmavirtauksia, jotka puhaltavat eri vuodenaikoina pohjoisesta etelään. Ne ovat hyvin järjestäytyneitä, ja ne lentävät usein V-kuviona. Takana olevien hanhien ei tarvitse räpiköidä niin kovaa, vaan etummaisten hanhien tuuli vetää niitä eteenpäin. Ne vaihtavat aina välillä johtajaa, jotta etummainen lintu, joka tekee eniten työtä ja määrää tahdin, voi levätä. Hanhet ja joutsenet ovat korkeimmalla lentäviä lintuja, ja muuttomatkoillaan ne nousevat 8 000 metriin tai korkeammalle. Hanhet torveilevat usein äänekkäästi lentäessään. Uskotaan, että ne tekevät näin tukeakseen johtajaa ja auttaakseen poikasia.

Hyvin nopeasti lentävillä linnuilla, kuten joutsenilla ja pääskyillä, on pitkät, kapeat ja teräväkärkiset siivet. Nämä linnut tarvitsevat suurta nopeutta, koska ne syövät hyönteisiä ja pyydystävät suurimman osan niistä lentäessään. Nämä linnut myös muuttavat. Ne kerääntyvät usein valtaviin tuhansien lintujen parviin, jotka liikkuvat yhdessä kuin pyörivä pilvi.

Pensaissa ja oksissa elävillä linnuilla on kolmionmuotoiset siivet, jotka auttavat lintua vaihtamaan suuntaa. Monet metsälinnut ovat taitavia saamaan vauhtia räpyttelemällä ja liukumaan sitten tasaisesti puiden välissä kallistuen väistääkseen asioita mennessään.

Yöllä saalistavilla linnuilla, kuten pöllöillä, on siivet, joiden höyhenet ovat pehmeät ja pyöreät, jotta ne eivät räpyttele äänekkäästi. Yöllä hereillä olevia lintuja kutsutaan yöeläimiksi. Päivisin valveilla olevat linnut ovat päiväaktiivisia.

Vaeltava albatrossi saattaa viettää useita vuosia tulematta maihin. Ne voivat nukkua liu'un aikana. Jäämeren tiirat pesivät yhdestä kolmeen vuoden välein.

Parvet

Lintuparvet voivat olla hyvin pitkälle organisoituja siten, että ne huolehtivat kaikista parven jäsenistä. Tutkimukset pienistä parvilinnuista, kuten puuvarpusista, osoittavat, että ne kommunikoivat selvästi keskenään, sillä toisinaan tuhannet linnut voivat lentää tiiviissä muodostelmassa ja spiraalimaisesti törmäämättä toisiinsa (tai lentämättä toisiinsa).

Kaksi yleistä parvilintujen käyttäytymistapaa ovat vartiointi ja tiedustelu. Kun lintuparvi ruokailee, on tavallista, että yksi lintu istuu korkealla ja vartioi parvea. Samoin kun parvi nukkuu, yksi lintu jää usein valvomaan. On myös tavallista, että suuret parvet lähettävät yhden tai kaksi lintua edellään, kun ne lentävät uudelle alueelle. Vartiolinnut voivat vakoilla maastonmuotoja löytääkseen ruokaa, vettä ja hyviä istumapaikkoja. Myös sekaruokintaparvia esiintyy, ja ne voivat auttaa havaitsemaan saalistajia.

Lentokyvyttömät linnut

Jotkut linnut eivät lennä. Lintujen lentokyvyttömyys on kehittynyt monta kertaa. Niitä ovat esimerkiksi juoksevat linnut, kuten strutsit ja emut, sekä meressä elävät linnut, suuret pingviinisuvut. Saarilla elävät linnut ovat yleensä menettäneet lentokykynsä. Tämä on niille eduksi, koska lentokykyiset linnut voivat myrskyssä lentää pois saareltaan. Sama kyky, jonka ansiosta ne pääsivät saarelle, voi myöhemmin viedä ne pois myrskyssä.

Strutsien ja emujen ei tarvitse lentää, sillä vaikka ne ruokailevat ja pesivät maassa, niiden suuri koko ja nopeus suojaavat niitä. Joillakin muilla maalla ruokailevilla linnuilla ei ole ollut yhtä hyvä tuuri. Jotkut linnut, kuten dodo ja kiivi, olivat maalla eläviä lintuja, jotka elivät turvassa saarilla, joilla ei ollut mitään vaarallista syötävää. Ne menettivät lentokykynsä. Kiivit ovat uhanalaisia, koska eurooppalaiset asuttivat Uuteen-Seelantiin kissojen, koirien ja rottien kaltaisia eläimiä, jotka tappavat kiivejä ja syövät niiden munia. Kiivit ja myös harvinainen Uuden-Seelannin maapapukaija ovat kuitenkin säilyneet hengissä. Dodojen tapauksessa ne olivat lihavia ja ällöttävän makuisia. Silti merimiehet tappoivat ja söivät niitä, kunnes yhtään ei ollut jäljellä. Muita lentokyvyttömiä lintuja, jotka ovat kadonneet, ovat arokki ja moa.

Pingviinit ovat hyvin menestyvä linturyhmä. Ne ovat suku. Ne viettävät puolet ajastaan maalla. Niiden siivet ovat sopeutuneet merielämään, ja niistä on tullut räpylät, joiden avulla ne voivat uida nopeasti. Ne pyydystävät kalaa merellä, jossa ne ovat vaarassa hylkeiden takia.

Preening

Lintujen höyhenet pysyvät järjestyksessä siistimisen avulla. Ne käyttävät nokkaansa höyhenien asettamiseen paikoilleen, irronneiden höyhenien yhteenliittämiseen, höyhenpeitteen puhdistamiseen ja ektoparasiittien kurissa pitämiseen.

Hyväkuntoiset höyhenet auttavat lintua eristämään, eristämään vettä ja lentämään. Niiden kunto on elintärkeä tarjouksen selviytymisen kannalta.

Nykyaikaisilla linnuilla ei ole hampaita, ja monet niistä nielevät saaliinsa kokonaisena. Niiden on kuitenkin hajotettava ruoka ennen sen sulattamista. Ensinnäkin niiden kurkussa (ruokatorvessa) on kasvusto. Se varastoi ruokaa ennen ruoansulatusta. Näin lintu voi syödä useita ruokalajeja ja lentää sitten rauhalliseen paikkaan sulattamaan ne.

Seuraavaksi on vuorossa vatsa, jossa on kaksi hyvin erilaista osaa. Toinen osa on kuin suora ontto sauva (proventriculus), joka erittää mietoa suolahappoa ja entsyymiä proteiinien hajottamiseksi. Mahalaukun toinen osa on mahalaukku. Se on lihaksikas ja jauhaa sisällön. Kasvinsyöjillä linnuilla mahalaukussa on jonkin verran mahalaukun kiviä (pieniä kiviä tai hiekanpalasia). Kalojen luut liukenevat enimmäkseen mahahapon vaikutuksesta. Osittain sulatettu ja jauhettu ruoka siirtyy nyt suolistoon, jossa ruoansulatus saadaan päätökseen ja suurin osa ruoan sisällöstä imeytyy. Kaikki sulamaton, esimerkiksi höyhenien jäänteet, ulostetaan suun kautta, ei kloakasta.

Järjestelmä on tehokas, ja lihansyöjälinnut voivat niellä melko suuria saaliita. Sinihaikara voi nielaista karpin kokoisen kalan onnistuneesti. Raptorit syövät pitämällä saalista kiinni jalalla ja repimällä sen nokallaan kappaleiksi.

Parittelu

Vaikka linnut ovat nisäkkäiden tavoin lämminverisiä olentoja, ne eivät synnytä eläviä poikasia. Ne munivat matelijoiden tavoin, mutta linnunmunan kuori on kova. Linnunpoikanen kasvaa munan sisällä, ja muutaman viikon kuluttua se kuoriutuu (irtoaa munasta).

Kylmän ilmaston linnuilla on yleensä pesimäkausi kerran vuodessa keväällä. Muuttolinnuilla voi olla kaksi kevättä ja kaksi parittelukautta vuodessa.

95 prosenttia lintulajeista on sosiaalisesti yksiavioisia. Nämä linnut parittelevat vähintään pesimäkauden ajan. Joissakin tapauksissa tämä järjestely kestää toisen parin kuolemaan asti. Yksiavioisuus auttaa selvästi, jos naaraat tarvitsevat urosten apua kasvattaakseen pesueen menestyksekkäästi. Sillä on muitakin käytännön etuja: pesää ei koskaan jätetä ilman puolustusta. Linnut ovat yleensä pieniä, ja niillä on monia mahdollisia vihollisia.

Jotkut linnut parittelevat koko elämänsä ajan, kuten avioparit. Tällaisia lintuja ovat esimerkiksi kyyhkyset, hanhet ja kurjet. Toiset linnut etsivät uusia kumppaneita joka vuosi. Lintujen, jotka valitsevat uuden kumppanin, osa pesimäkaudesta on näyttämistä. Uroslintu tekee kaikenlaista houkutellakseen naaraita. Näitä ovat muun muassa laulaminen, tanssiminen, höyhenten esittely ja kauniin pesän rakentaminen. Joillakin uroslinnuilla on upeat höyhenet naaraiden houkuttelemiseksi. Tunnetuin niistä on riikinkukko, joka voi levittää pyrstönsä yläpuolella olevat höyhenet valtavaksi viuhkaksi.

Joillakin lajeilla esiintyy muitakin pariutumisjärjestelmiä.  Moniavioisia lisääntymisjärjestelmiä syntyy silloin, kun naaraat pystyvät kasvattamaan poikueet ilman urosten apua. Jotkut lajit voivat käyttää useampaa kuin yhtä järjestelmää olosuhteista riippuen.

Nesting

Kun linnut ovat löytäneet kumppanin, ne etsivät sopivan paikan munimiselle. Ajatus sopivasta paikasta vaihtelee lajeittain, mutta useimmat lajit rakentavat linnunpesiä. Hormoni (estradioli E2) ajaa lintua valmistelemaan paikan munien kuoriutumiselle. Lintujen pesät voivat lajista riippuen olla puussa, kalliolla tai maassa. Munilla täytettyinä niitä vartioi lähes aina toinen parista. Itse asiassa munien on lähes mahdotonta selvitä hengissä, jos toinen vanhemmista kuolee.

Punarinnat tekevät kauniin pienen pyöreän pesän kudotusta ruohosta ja päällystävät sen huolellisesti höyhenillä, pörröillä ja muilla pehmeillä esineillä. Pääskyt pesivät mielellään toisten pääskyjen lähellä. Ne tekevät pesän pienistä savitilkuista, usein rakennuksen katon lähellä olevaan palkkiin, jossa se on hyvin suojassa. Monet linnut pitävät onttoa puuta pesäpaikkana. Kotkien pesät ovat usein vain kasoja kuollutta puuta korkeimman puun tai vuoren huipulla. Pensaskurpitsat raapivat yhteen valtavan kasan lehtiä, jotka voivat olla 10 metrin levyisiä. Giljotit munii munansa kalliohyllyille, joilla ei ole lainkaan pesää. Niiden munat on muotoiltu niin, että ne pyörivät ympyrää eivätkä putoa kallioilta. Käki ei tee omaa pesää. Se laskee munansa toisen linnun pesään ja jättää sen tämän hoidettavaksi. Käen munat naamioidaan niin, että ne näyttävät isännän munilta.

Kun pesä on valmis, linnut parittelevat, jotta munat hedelmöittyvät ja poikaset alkavat kasvaa. Toisin kuin nisäkkäillä, linnuilla (ja matelijoilla) on vain yksi aukko, joka toimii ruumiin nesteiden poistumisreikänä ja lisääntymistä varten. Aukkoa kutsutaan kloakaksi. Naaraslinnulla, jota kutsutaan kanaksi, on kaksi munasarjaa, joista vasemmanpuoleinen tuottaa yleensä munat.

Useimmilla uroslinnuilla ei ole näkyviä sukupuolielimiä. Uroksen sisällä on kuitenkin kaksi kivestä, jotka tuottavat siittiöitä, jotka varastoidaan kloakassa. Linnut parittelevat hankaamalla kloakkejaan yhteen, vaikka joillakin linnuilla, erityisesti suurilla vesilinnuilla, uroksella on eräänlainen penis kloakan sisällä.

Kuoriutuminen

Kun kana on pariutunut, se tuottaa hedelmällisiä munia, joiden sisällä kasvaa poikasia. Kana munii munat pesään. Munia voi olla vain yksi tai useampia, joita kutsutaan koteloksi. Emut saattavat munia jopa viisitoista valtavaa tummanvihreää munaa yhdeksi munapesäksi. Kun munat on laskettu, niitä haudotaan eli pidetään lämpiminä, jotta poikaset voivat kehittyä niiden sisällä. Useimmat linnut pysyvät yhdessä koko pesimäkauden ajan, ja yksi etu on, että työ jaetaan. Monet linnut istuvat vuorotellen munien päällä, jotta jokainen aikuinen voi ruokkia.

Näin ei aina ole. Emuilla uros istuu ja hoitaa kaikki lastenhoitotehtävät. Myös keisaripingviinien kohdalla uros huolehtii munasta. Munia on vain yksi, ja se pitää niitä jaloissaan ja höyhenensä alla seisoen suuressa urosjoukossa ilman ruokintaa, kunnes poikanen on kuoriutunut. Kun munat kuoriutuvat, naaraat ovat merellä pyytämässä kalaa, jotta ne voivat ruokkia poikaset palattuaan.

Jotkut linnut laittavat munat lehtien ja oksien kasaan tai niiden päälle. Kumpu toimii kuin kompostikasa. Mätänevien lehtien hajoaminen saa lämpötilan nousemaan. Lämpö vapautuu bakteerien ja sienten kemiallisesta hengityksestä. Kyseessä on sama reaktio, joka pitää nisäkkäiden ja lintujen lämpötilan korkeana. Vanhemmat lähtevät kumpareesta. Kun poikaset kuoriutuvat, ne pystyvät ruokkimaan itsensä.

Monien pikkulintujen munien kuoriutuminen kestää 2-4 viikkoa. Albatrosseilla kestää 80 päivää. Tänä aikana naaras menettää paljon painoaan.

Nopein kuoriutumisaika on käki. Joillakin käkiksen lajeilla se kestää vain 10 päivää. Tämä tarkoittaa sitä, että kun ne kuoriutuvat ''kasvattivanhempiensa'' pesässä, vanhempien munimat munat eivät ole vielä valmiita. Vastasyntyneet käki on alaston, sokea ja ruma, mutta vahva. Ne pääsevät pesässä olevien munien alle ja heittävät ne ulos ennen kuin ne kuoriutuvat. Se tarkoittaa, että käki on molempien vanhempien koko huolenpito. Käki poikaset kasvavat nopeasti ja kasvavat usein isommiksi kuin vanhemmat, jotka ruokkivat niitä.

Kun linnunpoikaset kuoriutuvat, niitä ruokkii useimmilla lintulajeilla molemmat vanhemmat ja joskus myös vanhemmat tädit. Niiden suu on koko ajan auki, ja ne ovat usein hyvin värikkäitä, mikä toimii releaserina, laukaisijana, joka stimuloi vanhempaa ruokkimaan niitä. Viljaa ja hedelmiä syövillä linnuilla vanhemmat syövät ja osittain sulattavat poikasille tarkoitetun ruoan. Sitten se oksennetaan varovasti vauvan suuhun.

Perheet

Monet linnut, erityisesti elinikäiset parittelevat linnut, ovat hyvin seurallisia ja pysyvät yhdessä perheryhmässä, joka voi olla 4-6 aikuista lintua ja niiden poikaset tai jopa hyvin suuri parvi.

Kun poikaset kasvavat, ne vaihtavat vauvoina niitä peittävän untuvan oikeisiin höyheniin. Tässä vaiheessa niitä kutsutaan poikasiksi. Muut perheenjäsenet voivat auttaa poikasten hoidossa, ruokkia niitä ja suojella niitä hyökkäyksiltä sillä aikaa, kun vanhemmat ruokailevat. Kun poikaset ovat saaneet uudet höyhenet, ne tulevat pesästä ja oppivat lentämään. Joillakin lintulajeilla, kuten kyyhkyillä, vanhemmat valvovat tätä ja antavat poikasille lentotunteja, kun ne vahvistuvat, ja opettavat niille, miten ne voivat liukua, lentää kierteellä ja laskeutua kuin asiantuntija.

Useimmat linnut ovat sosiaalisia eläimiä, ainakin osan aikaa. Ne viestivät toisilleen äänien ja näyttöjen avulla.

Lähes kaikki linnut ääntelevät kommunikoidakseen. Äänityypit vaihtelevat suuresti. Jotkut linnut osaavat laulaa, ja niitä kutsutaan laululinnuiksi tai passerineiksi. Esimerkkejä ovat punarinnat, lehtokerttuset, kanarialinnut, peipposet ja yölaulajat. Corvidit ovat passerineja, mutta ne eivät laula. Lintuja, jotka eivät ole laululintuja, ovat esimerkiksi kyyhkyset, lokit, kotkat, pöllöt ja ankat. Papukaijat eivät ole laululintuja, vaikka ne voidaankin opettaa laulamaan ihmislauluja.

Laululinnut

Kaikki linnut ääntelevät ("lintujen ääntely"), mutta kaikki eivät laula. Laululinnut ovat vesilintuja, joista monilla on kauniita melodisia lauluja. Lauluilla on erilaisia tehtäviä. Vaarahuudot eroavat reviirilauluista, ja paritteluhuudot ovat kolmatta tyyppiä. Myös poikasilla voi olla erilaisia ääniä kuin aikuisilla. Kumppanien tunnistuskutsut ovat varsin yleisiä.

Mitä tulee siihen, mistä laulu on peräisin, on olemassa kolme erilaista lajia:

1. Ne, joissa laulu on pääosin periytyvää, ja lintu laulaa aina samaa laulua samoissa tilanteissa. Kapasiteetti periytyy, ja vain yksityiskohdat opitaan naapureilta.
2. Ne, joissa laulu on osittain peritty, mutta lintu virittää sen kopioimalla muita. Tällöin kumppanit voivat käyttää eri lintujen äänien välisiä pieniä eroja tunnistamiseen.
3. Ne, joissa laulu on täysin opittua, ja lintu kopioi usein ääniä ympäristöstään. Vain kyky laulaa on periytynyt.

Useimmilla lemmikkeinä pidettävillä laululinnuilla, kuten kanarialinnuilla, on useita lauluja ja joitakin variaatioita.

Sama lintulaji laulaa eri lauluja eri alueilla. Hyvä esimerkki tästä on currawong. Se on australialainen lintu, joka muistuttaa mustavalkoista varista. Syksyllä perheet kokoontuvat suuriin parviin ja laulavat paljon. Joidenkin alueiden currawongit laulavat paljon monimutkaisempia lauluja kuin toiset. Yleensä Blue Mountainsin currawongit ovat hienoimpia laulajia. Currawongin laulua voidaan laulaa soolona, mutta usein se esitetään kuorona. Yksi lintu johtaa laulua ja laulaa "Warble-warble-warble-warble-warble!". Kaikki muut linnut yhtyvät lauluun ja laulavat "Wooooooo!". Kun kaikki linnut osaavat laulun, kuoro laulaa "Warble"-osan ja solisti laulaa "Woo!". Laulu vaihtuu vuodesta ja paikasta toiseen.

Lorenzin tutkimukset

Itävaltalainen luonnontieteilijä Konrad Lorenz tutki tapaa, jolla linnut kommunikoivat eli puhuvat toisilleen. Hän havaitsi, että jokaisella lintulajilla oli joukko ääniä, joita ne ääntelivät automaattisesti aina, kun ne tunsivat olonsa tietyllä tavalla. Jokaiseen ääneen liittyi jokin toiminto. Jos lintu siis pelästyi, se käyttäytyi pelokkaasti ja äänteli pelokkaasti. Tämä kertoi muille linnuille sen ympärillä, että jotain pelottavaa oli tapahtumassa.

Jos lintuparvi lentäisi pellon yllä, ne huutaisivat "Lennä!". Lennä!" Mutta nälkäinen lintu, joka näkee alhaalla jotain hyvää syötävää, saattaisi alkaa huutaa: "Ruokaa! Ruokaa!" Jos muutkin linnut olisivat nälkäisiä, ne huutaisivat samaa, kunnes useampi lintu huutaisi "Ruokaa!". Ruokaa!" kuin "Lennä! Lennä!". Tässä vaiheessa parven mieli olisi muuttunut. Osa linnuista alkaisi huutaa "Lennä alaspäin! Lennä alaspäin!", kun ne vajosivat taivaalta, kunnes koko parvi huusi äänekkäästi samaa.

Nämä viestintääänet ovat usein lyhyitä ja kovia ääniä, kuten kitinää, vinkumista, räksytystä ja vinkumista. Joskus äänet ovat pidempiä ja musiikillisempia. Niitä ovat esimerkiksi kyyhkyn "Rookety-coo"-ääni ja kukon "Cockadoodledoo!". Lintu ei voi muuttaa näitä ääniä. Ne tekevät ne aina samalla tavalla. Lintu on lukittunut tekemään jokaisen äänen aina, kun sen päähän tulee jokin tietty ajatus. Tunteiden ja ääntelytapojen välinen yhteys on synnynnäinen: ne ovat syntyneet sen kanssa. Joillakin lajeilla jotkin äännähdykset on opittu. Taipumus oppimiseen periytyy.

Altenbergin kottarainen

Konrad Lorenz huomasi, että kun linnut laulavat, ne käyttävät laulussaan usein monia tavallisia ääntelyään. Lorenzilla oli parvi töyhtöhyyppiä, jotka hajaantuivat toisen maailmansodan aikana. Eräänä päivänä vanha lintu palasi. Monien kuukausien ajan se istui savupiipussa laulamassa lauluaan, mutta laulussa se esitti jatkuvasti kutsun, jonka Lorenz tiesi tarkoittavan "Tule kotiin!". Tule kotiin!" Eräänä päivänä Lorenzin suureksi yllätykseksi ohikulkevasta parvesta lensi uroslintu ja liittyi Lorenzin seuraan savupiipulle. Lorenz oli varma, että se oli hänen kauan kadoksissa ollut "miehensä", joka oli vihdoin löytänyt tiensä kotiin.

Paleontologit ovat löytäneet joitakin poikkeuksellisia paikkoja (lagerstätten), joissa on varhaislintujen fossiileja. Ne ovat säilyneet niin hyvin, että parhaissa yksilöissä voidaan nähdä höyhenien jälkiä ja joskus jopa niiden syömien aterioiden jäänteitä. Näiden jäänteiden perusteella tiedämme, että linnut kehittyivät pienistä lihansyöjädinosauruksista (theropodeista) jurakaudella. Ne säteilivät valtavaksi lajistoksi alemmalla liitukaudella. Samaan aikaan niiden suorat kilpailijat, lentoliskot, vähenivät lukumäärältään ja lajistoltaan ja kuolivat sukupuuttoon mesotsooisen kauden lopulla.

Taksonomit luokittelevat linnut lintuihin (Avialae). Linnut ovat dinosaurusten ainoita eläviä jälkeläisiä (tarkkaan ottaen ne ovat dinosauruksia). Linnut ja Crocodilia ovat ainoat elossa olevat edustajat aikoinaan vallassa olleista arkkosaurusmatelijoista.

Määritelmä

Luokka Aves määriteltiin (1990) nykyisten lintujen ja Archaeopteryx lithographican viimeisimmän yhteisen esi-isän jälkeläisiksi. Archaeopteryx ei kuitenkaan lähes varmasti ole nykyisten lintujen esi-isä. Siirtyminen lentoon tapahtui useita kertoja. Tutkijat tarjosivat neljä määritelmää. Linnut voivat olla:

1. Kaikki arkkosaurukset lähempänä lintuja kuin krokotiileja (Avemetatarsalia).
2. Edistyneet höyheniä omistavat arkkosaurukset (Avofilopluma).
3. Ne lentävät höyhenpeitteiset dinosaurukset (eli Avialae)
4. Aves voi tarkoittaa kaikkien elävien lintujen ja sen jälkeläisten viimeistä yhteistä esi-isää (kruunuryhmä, tässä mielessä synonyymi Neornithesin kanssa).

Ensimmäiset linnun kaltaiset olennot

Arkeopteryx, joka on peräisin yläjurakaudelta noin 150-145 miljoonaa vuotta sitten (mya), oli pitkään varhaisin tunnettu lintu, joka osasi lentää. Se on kuuluisa, koska se oli yksi ensimmäisistä tärkeistä fossiileista, jotka löydettiin sen jälkeen, kun Charles Darwin julkaisi ajatuksensa evoluutiosta 1800-luvulla. Nykymittapuun mukaan Archaeopteryx ei osannut lentää kovin hyvin. Muita varhaisia fossiililintuja ovat esimerkiksi Confuciusornis, Anchiornis huxlei ja muut Paraves.

Koillis-Kiinassa sijaitsevasta Liaoningin maakunnasta on löydetty monia varhaislintujen ja pienten dinosaurusten fossiileja. Näihin kuuluu Anchiornis huxlei, joka on peräisin noin 160 mya:sta. Fossiilit osoittavat, että useimmilla pienillä theropodisilla dinosauruksilla oli höyhenet. Nämä esiintymät ovat säilyneet niin hyvin, että höyhenien jäljet ovat selvästi nähtävissä. Tämän perusteella voidaan ajatella, että höyhenet kehittyivät ensin lämmöneristeeksi ja vasta myöhemmin lentokyvyksi. Lintujen alkuperä on näissä pienissä höyhenpeitteisissä dinosauruksissa.

Paleontologit ovat nyt yhtä mieltä siitä, että linnut kuuluvat dinosaurusten Maniraptora-ryhmään. Tämä selittää, miksi sanomme, että linnut ovat eläviä dinosauruksia.

Nykyaikaisten lintujen kehitys

Johtava asiantuntija sanoo: "Useimmilla elävillä linnuilla on fossiilisia edustajia kainozooiselta kaudelta"... "Lintujen fylogenian ymmärtämisessä on edelleen keskeisiä ongelmia... Näyttää siltä, että ymmärrämme yhtä vähän elävien lintujen välisistä suhteista kuin liitukauden linnuista". Nykylintuja koskeva hyödyllinen lähde on Clements J. 2007. The Clements Checklist of Birds of the World. Cornel University Press (6. painos).

• Lintujen alkuperä
• Paraves

Joitakin lintuja syödään ruoaksi. Tavallisimmin se on kana ja sen munat, mutta ihmiset syövät usein myös hanhia, fasaaneja, kalkkunoita ja ankkoja. Muita lintuja, joita joskus syödään, ovat emut, strutsit, kyyhkyset, kanahaukat, viiriäiset, kyyhkyset, metsäkanalinnut ja jopa laululinnut. Jotkin lajit ovat kuolleet sukupuuttoon, koska niitä on metsästetty ravinnoksi, esimerkiksi dodo ja matkakyyhky.

Monet lajit ovat oppineet saamaan ruokaa ihmisiltä. Näiden lajien lintujen määrä on kasvanut sen ansiosta. Lokit ja varikset löytävät ruokaa kaatopaikoilta. Villit kyyhkyset (Columba livia), varpuslinnut (Passer domesticus) ja starat (Sturnus vulgaris) elävät suurina määrinä kaupungeissa kaikkialla maailmassa.

Joskus ihmiset käyttävät myös työläislintuja. Esimerkiksi kirjekyyhkyt kuljettavat viestejä. Nykyään ihmiset ajavat niillä joskus kilpaa urheilukyyhkyjä. Ihmiset käyttävät haukkoja myös metsästykseen ja merimetsoja kalastukseen. Ennen kaivoksissa työskentelevät ihmiset käyttivät usein kanarialintuja nähdäkseen, onko ilmassa pahaa metaanikaasua.

Ihmisillä on usein lemmikkeinä värikkäitä lintuja, kuten papukaijoja ja mynaheja. Nämä älykkäät linnut ovat suosittuja, koska ne osaavat jäljitellä ihmisen puhetta. Tämän vuoksi jotkut ihmiset pyydystävät lintuja ja vievät niitä muihin maihin myytäväksi. Tämä ei yleensä ole nykyään sallittua. Useimmat lemmikkilinnut on erityisesti kasvatettu ja niitä myydään eläinkaupoissa.

Ihmiset voivat tarttua joihinkin lintujen tauteihin, esimerkiksi psittacoosiin, salmonelloosiin, kampylobakterioosiin, Newcastlen tautiin, mykobakterioosiin, influenssaan, giardiaasiin ja kryptosporiadioosiin. Vuonna 2005 joissakin osissa maailmaa levisi lintuinfluenssaepidemia, jota kutsutaan usein lintuinfluenssaksi.

Joillakin ihmisillä on puutarhassaan linnunpönttöjä, joissa linnut voivat pesiä, ja lintupöytiä, joista linnut saavat ruokaa ja vettä hyvin kylmällä tai kuivalla säällä. Näin ihmiset näkevät läheltä joitakin pikkulintuja, jotka tavallisesti piileskelevät pensaissa ja puissa.

Seuraavassa on luettelo kaikista lintujen järjestyksistä:

• Infraclass Palaeognathae
• Yläluokka Struthionimorphae
• Struthioniformes
• Yläluokka Notopalaeognathae
• Rheiformes
• Tinamiformes
• Casuariiformes
• Apterygiformes
• Infraclass Neognathae
• Yläluokka Galloanserae
• Galliformes
• Anseriformes
• Superjärjestys Neoaves
• Phoenicopteriformes
• Podicipediformes
• Columbiformes
• Mesitornithiformes
• Pteroclidiformes
• Apodiformes
• Caprimulgiformes
• Cuculiformes
• Otidiformes
• Musophagiformes
• Opisthocomiformes
• Gruiformes
• Charadriiformes
• Gaviiformes
• Procellariiformes
• Sphenisciformes
• Ciconiiformes
• Suliformes
• Pelecaniformes
• Eurypygiformes
• Phaethontiformes
• Cathartiformes
• Accipitriformes
• Strigiformes
• Coliiformes
• Leptosomiformes
• Trogoniformes
• Bucerotiformes
• Coraciiformes
• Piciformes
• Cariamiformes
• Falconiformes
• Psittaciformes
• Passeriformes

BirdLife Internationalin joka viides vuosi laatimassa raportissa mitataan lintujen populaatioita maailmanlaajuisesti. Joka kahdeksas lintulaji on nyt "taantumassa".

• Lintujen alkuperä