Janeite-sanaa ovat käyttäneet ihmiset, jotka rakastavat Jane Austenin teoksia, mutta sitä on käytetty myös ivallisesti tai paheksuvasti. Kirjallisuustutkija Claudia Johnson kuvaa janeitismia "itsetietoiseksi, epäjumalanpalvelukselliseksi innostukseksi (rakkaudeksi) 'Janea' ja jokaista häneen liittyvää yksityiskohtaa kohtaan". Termi voi siis merkitä sekä omistautunutta fandomia että liioiteltua, fanaattista ihailua.
Määritelmä ja nyanssit
Yksinkertaisesti sanottuna janeite on henkilö, joka on erityisen innostunut Jane Austenin tuotannosta. Tämä innostus voi näkyä monin tavoin: teosten intohimoisena lukemisena, keräilynä, niistä keskustelemista foorumeilla, elokuva- ja tv-sovitusten seuraamisena sekä Austeniin liittyvän populaarikulttuurin muokkaamisena (fanfiction, tapahtumat, pukeutuminen). Sana kantaa kuitenkin myös moraalista tai älyllistä arvolatausta: joillekin se on ylpeydenaihe, toisille merkki liiallisesta pakkomielteisyydestä.
Sanan synty ja varhainen historia
Käsitteen käyttö yleistyi vasta sen jälkeen, kun J. E. Austen-Leigh julkaisi elämäkerran A Memoir of Jane Austen vuonna 1870. Tämän julkaisun seurauksena Jane Austenista tuli laajemman yleisön tuntema ja suosima kirjailija. Tämän suosion kasvun yhteydessä syntyi myös jännite kirjallisen eliitin ja massalukijoiden välillä: jotkut asiantuntijat halusivat erottaa "oikean" kirjallisuuden ja kansanomaisemman suosion.
Termiä Janeite käytti kirjallisuudentutkija George Saintsbury johdannossaan vuonna 1894 uuteen painokseen teoksesta Ylpeys ja ennakkoluulo. Austen-tutkija Deidre Lynch kuvaa Saintsburyn käyttötapaa niin, että hän "tarkoitti varustautua kunniamerkillä, jonka hän voisi riemukkaasti kiinnittää" — toisin sanoen termiin liitettiin ylpeä, tunnustava sävy.
1900-luvun alun muutos ja sukupuoliaspekti
1900-luvun alussa janeitismi näyttäytyi yllättävästi pääosin miesten harrastuksena: kustantajat, professorit ja kirjallisuudentutkijat kuuluivat niihin, jotka saattoivat kutsua itseään tai toisiaan Janeiteiksi. Tätä teemaa käsittelee myös Rudyard Kipling, joka kirjoitti novellin nimeltä "Janeites", kertomuksen ryhmästä ensimmäisen maailmansodan sotilaita, jotka olivat Austenin romaanien faneja.
Merkityksen muuttuminen: kouluopetus ja arvostelu
1930- ja 1940-luvuilla Austenin teoksia alettiin hyväksyä osaksi kouluopetusta ja akateemista kirjallisuuskritiikkiä. Samalla sana janeite alkoi muuttaa merkitystään: se ei enää kuvannut pelkästään innokasta lukijaa, vaan yhä useammin ihmisiä, jotka pitivät Austenista "väärällä" tai pinnallisella tavalla. Deidre Lynch on huomauttanut, että nykykäytössä termiä voidaan käyttää erottelemaan ja asettamaan vastakkain "... muista ihmisistä ja muita ihmisiä vastaan".
Nykykäyttö ja kulttuurinen vaikutus
Tänä päivänä sanaa käytetään sekä myönteisessä että kielteisessä merkityksessä. Monet fanit omaksuvat nimen ylpeänä ja muodostavat yhteisöjä, järjestävät tapahtumia ja tutkivat Austenia perusteellisesti. Toisaalta kriitikot voivat käyttää termiä halveksivasti viitatakseen liialliseen nostalgiaan, romanttiseen idealisointiin tai historiallisen kontekstin sivuuttamiseen.
- Positiivinen käyttö: identiteetti ja yhteisöllisyys; akateeminen kiinnostus ja keräily.
- Negatiivinen käyttö: liiallinen ihannointi, pinnallisuus, statusmerkki tai elitismi.
Janeitismi akateemisena ilmiönä
Janeiten historia ja sen merkitykset ovat kiinnostaneet kirjallisuustutkijoita. Tutkimuksessa on tarkasteltu muun muassa sitä, miten fanikulttuuri muotoilee kirjallisuuden vastaanottoa, miten sukupuoli ja luokka liittyvät fanikokemuksiin, sekä miten populaarin ja akateemisen kulttuurin väliset rajat rakentuvat ja muuttuvat.
Yhteenvetona voidaan todeta, että janeite ja janeitismi ovat monimerkityksisiä käsitteitä: ne kuvaavat sekä aidosti intohimoista fanitusta että kulttuurisia arvioita siitä, mikä lukutapa on "sopiva". Sanan historia heijastaa laajempaa keskustelua kirjallisuudesta, maineesta ja yhteisöllisyydestä.
