Ensimmäinen maailmansota (1914–1918) – syyt, kulku ja seuraukset

Vuoteen 1914 mennessä ongelmat olivat lisääntymässä Euroopassa. Monet maat pelkäsivät toistensa hyökkäystä. Esimerkiksi Saksasta oli tulossa yhä voimakkaampi, ja britit näkivät tämän uhkana brittiläiselle imperiumille. Maat solmivat liittoutumia suojellakseen itseään, mutta tämä jakoi ne kahteen ryhmään. Saksa ja Itävalta-Unkari olivat olleet liittolaisia vuodesta 1879 lähtien. Sen jälkeen ne olivat muodostaneet kolmoisliiton Italian kanssa vuonna 1882. Ranska ja Venäjä liittoutuivat vuonna 1894. Sen jälkeen ne liittyivät yhteen Britannian kanssa muodostaakseen kolmoisliittoutuman.

Itävalta-Unkari oli vuonna 1908 ottanut haltuunsa Bosnian, joka sijaitsi Serbian vieressä. Osa Bosniassa asuvista ihmisistä oli serbialaisia, ja he halusivat alueen kuuluvan Serbiaan. Yksi heistä oli Musta käsi -järjestö. He lähettivät miehiä tappamaan Itävallanarkkiherttua Franz Ferdinandia, kun tämä vieraili Bosnian pääkaupungissa Sarajevossa. He kaikki epäonnistuivat tappamaan hänet kranaateilla, kun hän kulki suuren väkijoukon läpi. Mutta yksi heistä, serbialainen opiskelija nimeltä Gavrilo Princip, ampui hänet ja hänen raskaana olevan vaimonsa pistoolilla.

Itävalta-Unkari syytti Serbiaa salamurhasta. Saksa tuki Itävalta-Unkaria ja lupasi täyden tuen, jos sota syttyisi. Itävalta-Unkari lähetti heinäkuussa Serbialle uhkavaatimuksen, jossa lueteltiin 10 erittäin tiukkaa sääntöä, joihin Serbian olisi suostuttava. Monet historioitsijat ovat sitä mieltä, että Itävalta-Unkari jo halusi sotaa Serbian kanssa. Serbia suostui suurimpaan osaan luettelon kymmenestä säännöstä, mutta ei kaikkiin niistä. Itävalta-Unkari julisti sitten sodan Serbialle. Tämä johti nopeasti täysimittaiseen sotaan. Molempien maiden liittolaiset sotkeutuivat sotaan muutamassa päivässä.

Venäjä liittyi sotaan Serbian puolella, koska Serbian kansa oli slaavilaista, esimerkiksi Venäjä, ja slaavilaiset maat olivat sopineet auttavansa toisiaan, jos niitä vastaan hyökättäisiin. Koska Venäjä on suuri maa, sen piti siirtää sotilaita lähemmäs sotaa, mutta Saksa pelkäsi, että Venäjän sotilaat hyökkäävät myös Saksaan. Venäjä ei pitänyt Saksasta, koska Saksa oli aiemmin tehnyt asioita, joilla se oli vahvistunut. Saksa julisti sodan Venäjälle ja alkoi toteuttaa kauan aiemmin luotua suunnitelmaa sodan käymisestä Euroopassa. Koska Saksa on keskellä Eurooppaa, Saksa ei voinut hyökätä itään Venäjää kohti heikentämättä itseään lännessä, Ranskaa kohti. Saksan suunnitelmaan kuului Ranskan nopea kukistaminen lännessä ennen kuin Venäjä oli valmis taistelemaan ja sen jälkeen Saksan armeijan siirtäminen itään Venäjää vastaan. Saksa ei voinut hyökätä nopeasti suoraan Ranskaan, koska Ranska oli pystyttänyt paljon linnoituksia rajalle, joten Saksa hyökkäsi naapurimaahan Belgiaan ja hyökkäsi sitten Ranskaan Ranskan ja Belgian puolustamattoman rajan kautta. Iso-Britannia liittyi sitten sotaan ja sanoi haluavansa suojella Belgiaa. Jotkut historioitsijat ovat sitä mieltä, että vaikka Saksa olisi pysynyt poissa Belgiasta, britit olisivat silti liittyneet sotaan auttaakseen Ranskaa.

Pian suurin osa Euroopasta tuli mukaan. Osmanien valtakunta (nykyinen Turkki) liittyi sotaan Saksan ja Itävalta-Unkarin puolella. Ei ole selvää, miksi he liittyivät tai päättivät taistella niiden puolella, mutta he olivat ystävystyneet Saksan kanssa. Vaikka Italia oli Saksan ja Itävalta-Unkarin liittolainen, se oli suostunut taistelemaan vain, jos näitä maita vastaan hyökättäisiin ensin. Italia sanoi, että koska Itävalta-Unkari oli hyökännyt ensin Serbiaan, heidän ei tarvinnut taistella. He eivät myöskään pitäneet Itävalta-Unkarista. Italia liittyi sotaan vuonna 1915 liittoutuneiden puolella.

Saksa oli liittoutunut Itävalta-Unkarin kanssa. Venäjä oli liittoutunut Serbian kanssa. Saksan hallitus pelkäsi, että koska Itävalta-Unkari oli hyökännyt Serbian kimppuun, Venäjä hyökkäisi Itävalta-Unkarin kimppuun auttaakseen Serbiaa. Tämän vuoksi Saksa katsoi, että sen oli autettava Itävalta-Unkaria hyökkäämällä ensin Venäjää vastaan, ennen kuin se voisi hyökätä Itävalta-Unkariin.

Ongelmana oli se, että Venäjä oli myös Ranskan ystävä, ja saksalaiset uskoivat, että Ranska saattaisi hyökätä heidän kimppuunsa auttaakseen Venäjää. Niinpä saksalaiset päättivät, että he voisivat voittaa sodan, jos he hyökkäävät Ranskaan ensin ja nopeasti. He pystyivät mobilisoitumaan hyvin nopeasti. Heillä oli luettelo kaikista miehistä, joiden oli liityttävä armeijaan, ja siitä, minne heidän oli mentävä, sekä jokaisen junan kellonajat, joka kuljetti miehet sinne, missä heidän oli taisteltava. Ranska teki saman asian, mutta ei pystynyt tekemään sitä yhtä nopeasti. Saksalaiset ajattelivat, että jos he hyökkäävät ensin Ranskaan, he voisivat "tyrmätä" Ranskan sodasta ennen kuin Venäjä voisi hyökätä heihin.

Venäjällä oli suuri armeija, mutta Saksa arveli, että sen mobilisointi kestäisi kuusi viikkoa ja että kestäisi kauan ennen kuin se voisi hyökätä keskusvaltoja vastaan. Se ei pitänyt paikkaansa, sillä Venäjän armeija mobilisoitui kymmenessä päivässä. Lisäksi venäläiset ajoivat syvälle Itävaltaan.

Iso-Britannia liittoutui Belgian kanssa ja osallistui nopeasti sotaan. Britannia oli luvannut suojella Belgian puolueettomuutta. Saksa kulki Belgian läpi päästäkseen Pariisiin ennen kuin Venäjä ehti mobilisoitua ja avata toisen rintaman sitä vastaan. Elokuun 4. päivänä 1914 Britannia julisti sodan Saksalle Belgian tueksi. Britannialla oli suurin imperiumi (se hallitsi neljäsosaa maapallosta). Jos Saksa valloittaisi Ranskan, se saattaisi ottaa Britannian ja Ranskan siirtomaat ja tulla maailman voimakkaimmaksi ja suurimmaksi imperiumiksi.

Britannia oli myös huolissaan Saksan kasvavasta sotilaallisesta voimasta. Saksa oli kehittämässä suurta armeijaansa yhdeksi maailman voimakkaimmista. Britannian armeija oli melko pieni. Britannian kuninkaallinen laivasto oli maailman suurin ja paras, ja 1800-luvulla se riitti pitämään muut merivallat loitolla hyökkäyksistä. Saksa oli maavalta, ja Britannia oli merivalta. Mutta nyt saksalaiset olivat rakentamassa suurta laivastoa. Tätä pidettiin uhkana Britannialle. Päätös sodan julistamisesta tehtiin kuitenkin sen Belgian kanssa solmitun liiton nojalla Lontoon sopimuksessa (1839). Hallitus olisi voinut päättää toisin. Kukaan ei osannut ennakoida, kuinka kauan sota kestäisi ja mitkä olisivat sen hirvittävät kustannukset.

Osmanien valtakunta (Turkki) osallistui sotaan, koska se oli salaa liittoutunut Saksan kanssa, ja kaksi Saksan laivaston miehittämää turkkilaista sota-alusta pommitti venäläisiä kaupunkeja.

Britannia taisteli myös Turkkia vastaan, koska Osmanien valtakunta tuki Saksaa. Britannialla ei ollut mitään vihamielisyyttä turkkilaisia kohtaan. Taistelemalla turkkilaisia vastaan Mesopotamian alueella (nykyisen Irakin alueella), Arabian niemimaalla ja muualla Britannia pystyi kuitenkin voittamaan heidät Intian brittiarmeijan avulla. Myöhemmin sodan päätyttyä Britannia pystyi saamaan joitakin alueita hajoamassa olleesta vanhasta Turkin valtakunnasta ja liittämään ne Britannian imperiumiin.

Kreikka lähti sotaan, koska sen johtaja tuki liittoutuneiden asiaa. Kreikka ja Serbia olivat itsenäistyneet, mutta monet kreikkalaiset asuivat edelleen alueilla, jotka olivat ennen olleet kreikkalaisia mutta kuuluivat nyt Turkin Osmanien valtakuntaan. Koska kreikkalaiset olivat hiljattain voittaneet Balkanin sodat, he halusivat erityisesti hallita muita Bulgarian ja Turkin vallan alla olevia maita pohjoisessa, joten he julistivat sodan. Turkki tappoi suurimman osan Kreikan armeijasta, kun kreikkalaiset yrittivät saada takaisin osia Turkista. Toinen sota alkoi, kun kreikkalaiset pommittivat junaa. Turkki pyyhkäisi Kreikan takaisin omalle alueelleen. Siitä lähtien kreikkalaiset eivät enää koskaan julistaneet sotaa, kun taas Turkilla oli yksi maailman suurimmista armeijoista.

Bulgaria oli Kreikan ja Serbian tavoin Turkin omistuksessa ennen kuin Bulgaria irtautui Turkista. Bulgaria vaati paljon turkkilaisia maita kuuluvaksi Bulgarialle. Serbit ja kreikkalaiset kokivat tulleensa huijatuksi, koska heidän mielestään maa kuului Kreikalle tai Serbialle. Kreikkalaiset ja serbit ottivat maan takaisin, mikä suututti Bulgarian ja johti siihen, että maa liittoutui Turkin kanssa. He julistivat sodan Serbialle ja Kreikalle,mutta Bulgaria hävisi tämän sodan.

Venäjän vallankumous saa Venäjän taistelemaan Saksaa ja bolshevikkeja vastaan samanaikaisesti. Ja Venäjä antautui Saksalle, koska se taisteli neuvostoliittolaisia vastaan. Sen piti päästä pois sodasta, maksaa Saksalle paljon Saksan markkoja.

Useimmat ihmiset uskoivat, että sota olisi lyhyt. He ajattelivat, että armeijat siirtyisivät nopeasti hyökkäämään toistensa kimppuun ja toinen voittaisi toisen ilman, että liikaa ihmisiä kuolisi. He luulivat, että sodassa olisi kyse urheista sotilaista - he eivät ymmärtäneet, miten sota oli muuttunut. Vain muutamat ihmiset, esimerkiksi lordi Kitchener, sanoivat, että sota kestäisi kauan.

Saksan kenraalit olivat päättäneet, että paras tapa kukistaa Ranska oli kulkea Belgian läpi Schlieffen-suunnitelmalla. Sen oli keksinyt Saksan armeijan esikuntapäällikkö Alfred von Schlieffen. Näin he voisivat hyökätä Ranskan armeijaa vastaan samanaikaisesti sekä pohjois- että eteläpuolella. Saksan armeija meni Belgiaan 4. elokuuta. Samana päivänä Iso-Britannia aloitti sodan Saksaa vastaan, koska Britannia oli Belgian ystävä. Britit olivat sanoneet jo jonkin aikaa aiemmin, vuonna 1839, etteivät he antaisi kenenkään hallita Belgiaa, ja he pitivät lupauksensa.

Kun saksalaiset pääsivät belgialaiseen Liègen kaupunkiin, belgialaiset taistelivat kovasti estääkseen heitä pääsemästä kaupunkiin. Saksalaiset ajoivat lopulta belgialaiset ulos kaupungista, mutta se oli kestänyt kauemmin kuin saksalaiset kenraalit olivat suunnitelleet. Sitten saksalaiset hyökkäsivät Ranskan armeijan pohjoispuolelle. Ranskalaiset ja britit siirsivät miehiä taistelemaan saksalaisia vastaan. He pystyivät tähän, koska belgialaiset olivat taistelleet Liègessä niin pitkään. Saksalaiset kuitenkin työnsivät ranskalaiset takaisin rajoille, ja britit pitivät saksalaiset loitolla Monsin kohdalla, mutta sen jälkeen hekin vetäytyivät ja liittyivät perääntyvään Ranskan armeijaan, kunnes heidät pysäytettiin Marne-joen luona. Tämä oli ensimmäinen Marnen taistelu tai Marnen ihme.

Idässä venäläiset olivat hyökänneet saksalaisia vastaan. Venäläiset työnsivät saksalaiset takaisin, mutta sitten saksalaiset voittivat venäläiset Tannenbergin taistelussa.

Kaivantosodassa kuoli suuri määrä sotilaita. Uusilla aseilla, kuten konekivääreillä, ja pitkän kantaman tykistöllä oli suurempi tulinopeus, joka tappoi valtavia määriä sotilaita joukkomyrskyjen aikana, mikä oli vanhasta sodankäynnistä jäänyt taktiikka. Molempien osapuolten miehet ottivat lapiot ja kaivoivat kuoppia, koska he eivät halunneet tulla tapetuiksi. Kuopat yhdistyivät juoksuhautoiksi, kunnes juoksuhautalinjat ulottuivat Sveitsistä Pohjanmerelle asti. Juoksuhautojen edessä oli piikkilankaa, joka leikkasi jokaisen, joka yritti kiivetä sen yli, ja miinoja, jotka räjäyttivät jokaisen, joka yritti ylittää sen. Sodan loppuvaiheessa myös myrkkykaasu oli tärkeä ase.

Uudet konekiväärit, tykistö, juoksuhaudat ja miinat vaikeuttivat hyökkäyksiä. Kenraalit olivat käyneet monia sotia ilman näitä laitteita, joten he määräsivät armeijansa hyökkäämään vanhaan tapaan marssimalla rivissä, jolloin vihollinen saattoi ampua ne helposti alas. Sommen taistelussa vuonna 1916 kuoli 60 000 brittimiestä yhden päivän aikana. Se oli yksi Britannian armeijan historian verisimmistä päivistä. Sodan loppuvaiheessa britit ja ranskalaiset keksivät panssarivaunut ja käyttivät niitä hyökätäkseen saksalaisten tukikohtien kimppuun, mutta ne eivät pystyneet valmistamaan niitä riittävästi, jotta niillä olisi ollut suurta merkitystä. Saksalaiset keksivät erityisen Sturmabteilung-taktiikan tunkeutuakseen vihollisen asemiin, mutta nekin olivat liian vähän ja liian myöhään.

Britit käyttivät pillejä kommunikoidakseen muiden sotilaiden kanssa, joten ennen kuin he pommittivat saksalaisia juoksuhaudoista, he puhalsivat pilliin. Saksalaiset kuitenkin ymmärsivät tämän taktiikan jonkin ajan kuluttua, joten pommituksen jälkeen, kun brittisotilaat tulivat lopettamaan saksalaissotilaat, saksalaiset olivat valmiina konekivääreineen, koska he tiesivät brittien olevan tulossa.

Lentokoneita käytettiin laajalti ensimmäisen kerran ensimmäisessä maailmansodassa. Lentokoneita ei käytetty kovinkaan paljon taisteluissa ennen ensimmäistä maailmansotaa, joka oli ensimmäinen sota, jossa lentokoneita käytettiin aseina. Lentokoneita käytettiin ensin tiedusteluun, kuvien ottamiseen vihollisen maasta ja tykistön suuntaamiseen. Kenraalit, sotilasjohtajat, käyttivät lentokoneita tärkeänä osana hyökkäyssuunnitelmiaan sodan lopussa. Ensimmäinen maailmansota osoitti, että lentokoneet voivat olla tärkeitä sota-aseita.

Ensimmäisen maailmansodan aikaiset lentokoneet valmistettiin puusta ja kankaasta, eräänlaisesta karkeasta kankaasta. Ne eivät kestäneet pitkään. Sodan alussa ne eivät voineet lentää kovin nopeasti. Ne pystyivät lentämään vain 116 kilometriä tunnissa eli 72 mailia tunnissa. Sodan lopussa ne pystyivät lentämään jopa 222 kilometriä tunnissa (138 mailia tunnissa). Ne eivät kuitenkaan voineet lentää yhtä nopeasti kuin nykyiset lentokoneet. Tykit asennettiin lentokoneisiin ensimmäistä kertaa sodan aikana. Lentäjät, ihmiset, jotka lentävät konetta, käyttivät aseita ampuakseen viholliskoneita. Eräs lentäjä käytti metallilevyjä, metallinpaloja, panssaroidakseen lentokoneensa. Myös muut lentäjät alkoivat käyttää metallilevyjä. Lentäjät myös paransivat lentokoneitaan konekivääreillä, aseilla, jotka ampuvat luoteja paljon nopeammin. Konekiväärit tekivät taisteluista vaikeampia ja vaarallisempia lentokoneiden välillä.

Lentäjien oli käytettävä tiettyjä vaatteita lentäessään lentokonetta ensimmäisessä maailmansodassa, koska he lensivät korkealla, missä ilma on kylmää. Lentäjän vaatteet pitivät hänet lämpimänä ja suojasivat häntä tuulelta ja kylmältä. Lentäjät käyttivät nahkatakkia suojatakseen kehoaan. Heillä oli pehmustettu kypärä ja suojalasit, suuret silmälasit, joissa oli erikoislinssit, suojaamaan päätä ja kasvoja. Kaulassaan he pitivät huivia. Huivi esti tuulta puhaltamasta niskaan, kun lentäjä käänsi päätään.

Saksan johtajat päättivät käyttää sukellusveneitä. Nämä sukellusveneet nimettiin U-veneiksi saksankielisestä sanasta Unterseeboot (vedenalainen vene). U-veneet hyökkäsivät matkustajalaivoihin, kuten siviilejä Isoon-Britanniaan kuljettaneeseen RMS Lusitaniaan. Ne eivät noudattaneet sodan lakeja, koska britit olisivat voineet tuhota ne, jos ne olisivat noudattaneet niitä. Amerikka myi aseita Saksan vihollisille mutta ei Saksalle, joten se ei ollut puolueeton. "Neutraali" tarkoittaa, että maa ei osallistu sotaan. Sukellusveneet tappoivat monia amerikkalaisia ja brittiläisiä, jotka eivät olleet taistelijoita.

Saksa kirjoitti Meksikolle salaisen sähkösanoman, jossa ehdotettiin, että nämä kaksi maata tekisivät yhteistyötä hyökätäkseen Yhdysvaltoihin. Tätä viestiä kutsutaan Zimmermanin sähkeeksi, koska Arthur Zimmerman lähetti sen. Siinä tarjottiin Meksikolle maata Lounais-Yhdysvalloissa, jonka Yhdysvallat oli ottanut aiemmissa sodissa. Yhdistyneen kuningaskunnan vakoojat saivat tietää viestistä ja kertoivat siitä Yhdysvalloille. Amerikkalaiset suuttuivat, ja monet päättivät, että he halusivat maansa osallistuvan sotaan Saksaa vastaan. Näistä ja muista syistä Yhdysvallat julisti 6. huhtikuuta 1917 sodan Saksalle ja liittyi liittoutuneiden joukkoon.

Venäjän tappio itärintamalla aiheutti levottomuutta valtakunnan sisällä.

Venäjän ensimmäinen vallankumous

Vuonna 1917 Venäjällä oli vallankumous. Tsaari Nikolai II:n oli sanottava, ettei hän enää olisi tsaari ja että valta olisi annettava kansalle. Aluksi ajateltiin, että Venäjä taistelisi kovemmin nyt, kun tsaari oli poissa. Venäjän kansa ei kuitenkaan halunnut enää taistella, koska sen armeijalla ei ollut riittävästi ruokaa, sopivaa aseistusta tai riittäviä teitä. Sota oli rasittanut heitä, ja monet heistä olivat köyhiä ja nälkäisiä. He alkoivat vihata uutta hallitustaan, koska se ei lopettanut sotaa.

Venäjän toinen vallankumous

Sitten oli lokakuun vallankumous. Kaksi ryhmittymää taisteli Venäjän herruudesta. Menshevikit hävisivät bolshevikkeja vastaan. Bolševikkien johtaja oli Vladimir Lenin (1870-1924), kommunisti, joka noudatti Karl Marxin ajatuksia. Uusi hallitus pyysi saksalaisilta rauhaa ja allekirjoitti Brest-Litovskiksi nimetyn rauhansopimuksen keskusvaltojen kanssa maaliskuussa 1918 Brest-Litovskin kaupungissa. Saksalaiset ja venäläiset lopettivat taistelut. Näin Saksa sai maata Itä-Euroopassa ja Itämerellä.

Sodan jälkeen saksalaisten oli suostuttava Versaillesin sopimukseen. Saksan oli maksettava noin 31,5 miljardia dollaria korvauksia. Saksan oli myös otettava vastuu sodasta. Osassa sopimusta sanottiin, että maailman maiden pitäisi kokoontua yhteen ja perustaa kansainvälinen järjestö sotien lopettamiseksi. Tätä järjestöä kutsuttiin Kansainliitoksi. Yhdysvaltain senaatti ei hyväksynyt tätä, vaikka se oli Yhdysvaltain presidentin Woodrow Wilsonin ajatus. Woodrow Wilson yritti kertoa Yhdysvaltain kansalle, että heidän pitäisi suostua, mutta Yhdysvallat ei koskaan liittynyt Kansainliittoon. Sopimuksen ongelmat Saksassa johtivat myöhemmin toiseen maailmansotaan.

• Kansainliitto
• Muistopäivä
• Toinen maailmansota