Suomalaisessa mytologiassa Kinahmi on suuri pyörre meressä, joka toimii porttina kuolleiden maan, Tuonelan, suuntaan. Tarinoissa Kinahmi näyttää kuoleman ja tuonpuoleisen tien konkreettisena, pelottavana ilmentymänä: pahojen ihmisten sielujen kerrotaan ajautuvan tai uivan Kinahmin läpi päästäkseen Tuonelaan. Pyörteen mukana liikkuvat miekat, kirveet ja neulat kuvaavat sielun kulkua väkivaltaisen läpikäynnin kautta — esineet satuttavat pahojen ihmisten sieluja ja merkitsevät rangaistusta tai puhdistusta, ennen kuin matka Tuonelaan jatkuu.
Toisaalta sameaa veden kuvaa seuraa toinen, monissa runoissa ja kertomuksissa esiintyvä esitys: Tuonelaan johtava vesi voi olla myös rauhallinen, musta joki. Tässä vaihtoehtoisessa kuvauksessa vesi on tyyni, syvä ja hiljainen, eikä itse kulku ole myrskyisä pyörre vaan vakaa, painava virta. Tällainen "Tuonelan joki" esiintyy useissa runo- ja kansantarinoissa ja kuvastaa kuoleman vakautta ja etäisyyttä elävien maailmaan — usein korostetaan myös tarinan haikeutta ja arvoituksellisuutta, ei vain pelkoa.
Pyörrekuvauksissa on usein mukana laajempaa kosmista ajattelua. Tarinoiden mukaan maailmaa kantaa maan kiekon keskellä sijaitseva taivaan tai maailman pylväs, joka pitää taivaankaton paikallaan ja estää sen putoamisen maahan. Tämä taivaankupoli kiertää itseään; kupolia ja sen tähtiä seurataan taivaankaaren liikkeessä. Tähdet ovat osa taivaankupolia, ja liike saa ne näyttämään etenevän; ainoana paikoillaan pysyvänä ilmenee Pohjantähti, joka toimii kuin naula tai kiinnipitäjä, yhdistäen taivaankupolin maailmanpylvääseen. Maailmanpylväs pyörii taivaankupolin mukana ja sen kerrotaan ulottuvan alapuolelta Jäämereen, keskelle maapalloa. Tämän pylvään pyöriminen saa veden muodostamaan suuren pyörteen; pyörre on niin syvällä ja voimakas, että sen kautta voidaan kulkea Tuonelaan, joka sijaitsee tarinoissa maan alla.
Uudemmissa kertomusmuodoissa Kinahmi tai vastaava pyörre saatetaan kuvata myös siten, että se kulkee maapallon läpi ja yhdistää kaksi vastakkaista puoliskoa. Tällöin pyörre imi laivoja sisään toiselta puolelta ja sylki ne ulos toiselta puolelta — merimatka maapallon läpivedon läpi kestäisi vuosia, ja merenkulkijat voisivat selvitä siitä vain, jos heillä olisi riittävästi ruokaa ja kestävyyttä. Kun tällaiset versiot muotoutuivat, ihmiset tiesivät jo usein, että maapallo on pyöreä, ja myytti sovitettiin uuteen maailmankuvaan.
Monet Kinahmi- ja pyörrekuvaukset heijastavat myös todellisia merellisiä pelkoja ja ilmiöitä: voimakkaat virtaukset ja pyörteet, kuten Pohjois-Euroopan vuonoissa ja arktisilla vesillä esiintyvät maelström-tyyppiset virtaukset, ovat voineet toimia innoittajina näille kansantarinoille. Tarinat voivat siis yhdistää kosmologista kuvittelua, moraalista kertomusta (missä paha saa kärsiä) ja konkreettisia merellisiä havaintoja.
Kulttuurinen merkitys: Kinahmi ja muut Tuonelaan liittyvät kuvat kertovat suomalaisten ja karjalaisten mytologian rajantakaisesta ajattelusta: kuolema on sekä luonnollinen että pelottava siirtymä, jonka reitit, muodot ja hallitsijat vaihtelevat kertomuksesta toiseen. Nykylukijalle nämä tarinat tarjoavat näkymän siihen, miten ihmiset ennen selittivät maailmankaikkeuden rakennetta, tähtien liikettä ja kuoleman luonnetta. Kinahmi on myös esimerkki siitä, miten vanhaa perinnettä muokattiin, kun uusikin tieto (esimerkiksi maapallon muodosta) tuli tunnetuksi — myytti sopeutui uusiin käsityksiin, mutta säilytti alkuperäisen symboliikkansa.
