Naginata: Japanilainen niittomiekka — historia, käyttö ja merkitys

Naginata on perinteinen japanilainen teräase, jossa terä on kiinnitetty pitkään varteen. Sana "naginata" käännetään usein "niittomiekaksi" tai "niittomiekaksi". Terän pituus vaihtelee tyypillisesti noin metristä jopa kolmeen metriin; muodoltaan terä on leveä ja lehdenmuotoinen, kärjestä kaareva. Terä kiinnitetään puiseen vartaan niin, että tang (terän varren sisäinen osa) on lähes yhtä pitkä kuin terä itse, mikä varmistaa tukevan kiinnityksen. Varsi on yleensä 6–9 jalkaa pitkä, ja varren päässä on usein metallinen päätyosa, ishizuki, joka toimii tasapainopainona ja voi toimia myös iskuna tai tukea antaen.

Historia ja alkuperä

Naginataa on kuvausten perusteella käytetty jo varhain Aasiassa; joissain lähteissä sen kaltaisia aseita mainitaan Kiinassa jo antiikin ajalta. Japanissa yksi varhaisimmista maininnoista on Kojiki (712), ja myöhemmin sitä kuvataan mm. Tengyo no Ranin (Tengyon kapina) taistelukuvauksissa vuodelta 936. Naran kaudella (noin 710–784 jKr.) naginataa kehitettiin edelleen, ja 1100-luvulla se oli laajassa käytössä taisteluissa.

Kolme pääteoriaa selittävät naginatan syntyä:

• Yksi teoria esittää, että naginata kehittyi maanviljelijöiden työkalusta — pitkistä työkaluista, joiden toiseen päähän oli kiinnitetty teräviä kiviä tai metalliosia. Tällaisia työkaluja käytettiin sadon käsittelyssä ja myöhemmin myös itsepuolustuksessa.
• Kiinalainen teoria perustuu ajatukseen, että vastaavia valttikeppejä tai pitkäskaftisia aseita tuotiin Japaniin varhaisten siirtolaisten mukana (noin 200 eKr.), ja japanilaiset muokkasivat ja kehittivät aseen omaan sotataitoonsa sopivaksi.
• Kolmas teoria kertoo, että naginatan kaltaiset aseet syntyivät suoraan sotilasaseina, aluksi pronssiteräisinä ja myöhemmin teräksen kehityksen myötä tehokkaampina.

Käyttö keskiajalla ja myöhäiskeskiajalla

Naginataa käytettiin erityisesti jalkaväessä, ja se tarjosi etulyöntiaseman pidemmän ulottuvuuden ansiosta. Sotakentillä sitä käytettiin mm. vastaamaan ratsuväen iskuja: pitkällä varrella voitiin yrittää katkaista hevosen jalkoja tai harhauttaa ratsastajaa, minkä jälkeen aseistettu jalkaväki saattoi hyökätä. Naginataa käsiteltiin usein pyyhkäisevin ja ympyränmuotoisin liikkein; perinteisen miekkailun kaltaiset terävimmät pistot olivat varren pituuden vuoksi hankalampia.

Soturimunkit eli sohei käyttivät naginataa myös temppelin ja omaisuuden puolustamiseen. 1400-luvulla monien sotilaallisten ja poliittisten muutosten myötä munkkien sotilaallinen rooli heikkeni, ja naginatan sotakäyttö väheni.

Samurait, naiset ja yhteiskunnallinen merkitys

Samurait käyttivät naginataa tietyissä tilanteissa, erityisesti jos he kohtasivat useita vihollisia tai taistelivat ratsain. Toisaalta naginata oli myös suosittu ase nuorempien sotureiden keskuudessa: ennen täyspitkän katana-miekkan käytön hallitsemista nuoria opetettiin usein ensiksi naginatan käsittelyyn ja jousiammuntaan.

Edo-kaudella (1603–1868) sodankäynnin luonne muuttui, ja naginataa alettiin pitää myös samuraien naisten symbolisena aseena. Muoti ja sosiaaliset normit muuttivat laajasti aseiden käyttöä; naginataa harjoiteltiin itsepuolustuksen, perheen ja kodin suojelemisen sekä hyveiden vaalimisen välineenä. Joissain samuraiperheissä naginata sijoitettiin talon kunniapaikoille, ja ase saatettiin antaa esimerkiksi lahjaksi morsiamelle. Tunnettuja naissotureita ovat mm. Edo-kauden jälkeen tunnetuksi tullut Nakano Takeko (ei mainittu aiemmin tässä tekstissä) sekä muita onna-bugeisha–perinteen edustajia; alkuperäisessä tekstissä mainittu Itagaki lukeutuu myös esimerkkeihin, joissa naisten taidot naginatan käytössä huomattiin poikkeuksellisen kehittyneiksi.

Tekniikka ja välineen rakenne

Naginatan käyttö perustuu etäisyyden hallintaan, liikkeen voimaan ja nopeisiin käsiasennon vaihteluihin varren pituutta pitkin. Kädet liukuvat varrella eri etäisyyksille, jotta käyttäjä voi hyödyntää koko varren ulottuvuutta ja muuttaa otetta nopeasti. Tavallisia liikkeitä ovat pyyhkäisyt, kaarevat leikkaukset ja koukkaavat liikkeet, jotka sopivat sekä jalkaväkeä että ratsuväkeä vastaan.

Rakenteellisesti naginatan pääosat ovat:

• Terä – leveä, kaareva leikkuureuna.
• Nakago (tang) – terän varteen ulottuva sisäosa, joka kiinnittyy varttaan.
• Varsi – pitkä puinen kahva, jonka pituus vaihtelee tyypin ja käyttötarkoituksen mukaan.
• Ishizuki – varren päässä usein oleva metallinen päätyosa, joka toimii tasapainopainona ja voi myös olla iskukäyttöön sopiva.

Moderni harjoittelu ja atarashii naginata

Nykyajan Japanissa ja muualla maailmassa naginatan perinteitä on säilytetty sekä historiallisena taiteena että nykyaikaisena kamppailulajina. Modernilla kilpailullisella tyylillä, atarashii naginata -muodolla, on vakiintunut sääntökokoelma, suojavarusteet sekä kilpailumuodot. Harjoittelussa käytetään usein bambusta tai muusta pehmeämmästä materiaalista tehtyjä harjoitusaseita sekä suojavarusteita turvallisuuden lisäämiseksi. Lajin tavoitteena on säilyttää traditioiden tekniikat mutta myös tarjota turvallinen ja säännelty ympäristö kilpailemiseen ja kunnon ylläpitoon.

Yhteenveto

Naginata on monipuolinen ase, jonka pitkä historia ulottuu antiikin ja keskiajan vaihteeseen Aasiassa. Sen muoto ja käyttö vastasivat muuttuvia sotatekniikoita ja yhteiskunnallisia tarpeita: se oli jalkaväen etu, ratsuväkeä vastaan tehokas ase, munkkien ja myöhemmin myös naissotureiden työkalu sekä lopulta perinteinen symboli ja harjoitusväline. Nykyään naginataa harjoitetaan sekä perinteisinä tekniikoina että modernina kamppailulajina, mikä pitää lajin historiallista perintöä elossa.

Kamppailulaji

Naginata tunnetaan myös japanilaisena taistelulajina, jota harrastavat miehet, naiset ja lapset. Tämän taistelutekniikan juuret juontavat juurensa yli 1000 vuotta sitten. Tämän taistelulajin keskiössä on japanilainen miekka - Naginata. Ase on erittäin tehokas niin ratsastajia kuin jalkaväkeä vastaan. Miekka on hyvin tasapainoinen ja painotettu, minkä ansiosta naiset ja lapset voivat käyttää sitä. Naginata-taistelutapa on hyvin siro, koska naginata-miekka heiluu ympyränmuotoisesti.

Nykyään Naginata on taistelujärjestelmä, joka opettaa kunnioitusta, kärsivällisyyttä, etikettiä, itseluottamusta ja itsehillintää. Naginatan harjoittelu opettaa täydellistä kehon hallintaa ja tasapainoisia liikkeitä. Kun tähän taitoon ryhdytään, tarvitaan kurinalaisuutta ja keskittymistä, jotta saavutetaan liikkeiden sirous ja tehokkuus. Lisäksi se vahvistaa henkilön luonnetta kehittämällä kunniaan perustuvaa moraalisäännöstöä.

Nykyaikainen naginata on muuttanut muotoaan historian saatossa. Nyt se muistuttaa enemmän eurooppalaista halberdia tai glaivea. Terä muistuttaa pikemminkin saksiharjaa kuin wakizashia. Naginata koki länsimaistumisen vaikutuksen Meiji-restauraation (1868-1912) jälkeen, jolloin taistelulajien arvo laski, ja se säilyi Showa-kauteen (1912-1926) asti, jolloin naginatasta tuli osa julkista koulujärjestelmää.

Naginatan käsittelyssä on kehitetty erilaisia tyylejä, jotka ovat luoneet maailmankuuluja kouluja (ryu). Atarashii Naginata -koulu ja Jikishin-kage ryu ovat suosituimpia. On myös tunnettuja koulukuntia kuten Tendo ryu ja Toda Ha Buko ryu. Näiden koulukuntien välisistä eroista huolimatta Naginata-taistelulajin perustana on yhden alkuperäisimmän aseen käyttämisen taito, ja niiden tavoitteena on kehittää henkilön perinteistä etikettiä ja henkistä koulutusta.

Kysymyksiä ja vastauksia

Kysymys: Mikä on naginata?

K: Milloin naginataa käytettiin ensimmäisen kerran?

K: Kuka käytti naginataa?

K: Mitä teorioita on olemassa siitä, miten naginata syntyi?

K: Miten jalkaväki käytti tätä asetta?

K: Miksi tätä pidettiin tehokkaana naisten aseena?

Hae kirjaimella