Etelä-Afrikan Kansallinen puolue – historia, apartheid ja vaikutus (1914–1994)
Etelä-Afrikan Kansallinen puolue (1914–1994): historia, apartheidin synnyttäjä ja poliittinen vaikutus — miten afrikaner-valta muokkasi Etelä-Afrikkaa ja sen siirtymää demokratiaan.
National Party of South Africa oli afrikanerien hallitsema valkoinen eteläafrikkalainen kansallismielinen poliittinen puolue, joka vaikutti voimakkaasti maan politiikkaan vuosina 1914–1994. Puolueen perusti vuonna 1914 J.B.M. Hertzog sen jälkeen, kun hän erosi Etelä-Afrikan puolueesta (South African Party) ja halusi edistää vahvempaa afrikaner-identiteettiä, kielellistä itsenäisyyttä ja maatalousväestön etuja. Puolue kasvatti kannatustaan 1900-luvun alkuvuosikymmeninä erityisesti maaseudun afrikaner-äänestäjien keskuudessa.
Voitto 1948 ja apartheidin käyttöönotto
Vuoden 1948 vaaleissa Kansallinen puolue nousi hallitukseen, kun sen johtajasta Daniel Francois Malanista tuli Etelä-Afrikan pääministeri. Puolue aloitti systemaattisen rotuerottelun politiikan, joka tunnettiin apartheidina (apartheid). On kuitenkin huomattava, että suurin osa 1948 äänestäjistä äänesti Kansallista puoluetta osin vastalauseena Jan Smutsin johtamaa Yhdistynyttä puoluetta vastaan: monet afrikanerit pitivät Smutsia liian lojaalina Yhdistyneelle kuningaskunnalle toisessa maailmansodassa ja kokivat, että Smuts ei ollut riittävästi puolustanut afrikanerien taloudellisia ja sosiaalisia etuja.
Apartheidin rakenne ja keskeiset lait
Apartheidin juju oli rotuluokkajako, erilliset asuinalueet, eriytetyt palvelut ja työmarkkinat sekä poliittinen syrjäyttäminen ei-valkoisilta. Kansallinen puolue sääteli erottelua lainsäädännöllä. Keskeisiä lakeja ja toimia olivat muun muassa:
- Population Registration Act (1950) – väestön rekisteröinti rotuluokkiin.
- Group Areas Act (1950) – eriytetyt asuinalueet eri roturyhmille, pakko-evakuoinnit ja kaupunkisuunnittelu rotuerottelun mukaan.
- Prohibition of Mixed Marriages Act (1949) ja laajennettu Immorality Act – rotujen välisiä avioliittoja ja seksuaalisia suhteita kiellettiin.
- Bantu Education Act (1953) – eriytetty koulutusjärjestelmä, jonka tarkoituksena oli rajata mustan väestön koulutustasoa ja työmahdollisuuksia.
- Bantu Authorities Act (1951) ja myöhemmät bantustan‑ eli kotipaikka‑järjestelyt – pyrkimys siirtää poliittinen vastuu mustien ihmisryhmien paikallisille hallinnoille ja luoda niin sanottuja itsenäisiä kotimaita (bantustaneja).
- Passilainsäädäntö ja julkisten tilojen erottelu (Separate Amenities Act) – liikkumisen rajoitukset ja erilliset palvelut rotujen mukaan.
Johtajat ja ideologia
Kansallisen puolueen ideologia perustui afrikaner-kansallismielisyyteen, protestanttiseen (monesti kalvinistiseen) maailmankuvaan, konservatiivisuuteen ja voimakkaaseen antikommunismiin. Puolueen vaikutusta vahvesti salainen afrikaner-eliitin järjestö Broederbond, jonka jäsenet toimivat monilla keskeisillä paikoilla yhteiskunnassa.
Puolueen merkittävimpiä hallituksen johtajia ja heidän vaikutuksiaan:
- Daniel F. Malan (pääministeri 1948–1954) – apartheidin alkuvaiheiden vakiinnuttaja.
- J.G. Strijdom (1954–1958) – radikalisoitui monissa kysymyksissä ja jatkoi erottelua tiukentavia toimia.
- H.F. Verwoerd (1958–1966) – usein kutsuttu apartheidin arkkitehdiksi; hänen aikanaan erottautuminen lainsäädännössä syveni. Verwoerd murhattiin 1966.
- John Vorster (1966–1978) – kovempaa turvallisuuspolitiikkaa ja apartheidin ylläpitoa sekä kansainvälisen eristäytymisen kasvua.
- P.W. Botha (1978–1989) – pyrki joihinkin taloudellisiin ja hallinnollisiin uudistuksiin mutta piti perustan rodullisessa erottelussa; 1980‑luvulla julistettiin hätätiloja ja vastarintaa tukahdutettiin kovin ottein.
- F.W. de Klerk (1989–1994) – käynnisti järjestelmän purkamisen: hän kumosi osaa erottelulainsäädännöstä, antoi vapauttaa poliittisia vankeja ja aloitti neuvottelut apartheidin jälkeisestä siirtymäkaudesta.
Vastustus, levottomuudet ja kansainvälinen paine
Kansallinen puolue kohtasi jatkuvaa sisäistä ja ulkoista vastarintaa. Merkittäviä käännekohtia olivat muun muassa Sharpeville’n verilöyly (1960), joka lisäsi kansainvälistä tuomitsemista, ja Soweton oppilaiden mielenosoitukset (1976), jotka ilmaisivat laajaa tyytymättömyyttä koulutus- ja rotujärjestelmään. Etelä-Afrikka joutui 1970–1980-luvuilla kasvavan kansainvälisen eristämisen, talouspakotteiden ja kulttuuristen boikottien kohteeksi, mikä lisäsi painetta reformeihin.
Murros 1990-luvulla ja vaalit 1994
Vuoden 1989–1991 tienoilla taloudellinen paine, sisäiset levottomuudet ja kansainvälinen eristäminen pakottivat puolueen joitain jäseniä ja johtoa harkitsemaan muutosta. Presidentti F.W. de Klerk alkoi purkaa järjestelmää: hän julisti osittaisia uudistuksia, lakkautti osia apartheidin lainsäädännöstä, kumosi osan rodullisista kieltoista, antoi ANC:n ja muiden liikkeiden toimia laillisesti ja vapautti Nelson Mandelan vuonna 1990. Neuvottelut monipartiokentän kanssa johtivat siirtymäkauden järjestelyihin ja vuoden 1994 ensimmäisiin yleisiin vaaleihin, joissa kaikki aikuiset saivat äänestää. Vuoden 1994 vaaleissa Kansallinen puolue äänestettiin pois enemmistövallasta ja ANC nousi hallitusvastuuseen.
Perintö 1914–1994
Kansallisen puolueen sata vuotta kattanut toiminta muokkasi Etelä-Afrikan yhteiskuntaa syvästi: kielipolitiikka, kaupunkirakenne, maatalous- ja maankysymykset sekä koulutusjärjestelmä kantavat pitkäaikaisia vaikutuksia. Apartheidin lopetus aloitti monimutkaisen siirtymän kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa, mutta politiikan ja talouden epätasa-arvoa on korjattu hitaasti. Vaikka Kansallinen puolue menetti valtansa 1994, sen vaikutus Etelä-Afrikan 1900-luvun kehitykseen on merkittävä ja kiistanalainen.
Kysymyksiä ja vastauksia
Q: Mikä on Etelä-Afrikan kansallispuolue?
A: Etelä-Afrikan kansallinen puolue oli valkoisten eteläafrikkalaisten kansallismielinen poliittinen puolue, jota hallitsivat afrikaanerit ja joka hallitsi maata vuodesta 1948 vuoteen 1994.
Q: Kuka perusti Etelä-Afrikan kansallisen puolueen?
V: Etelä-Afrikan kansallisen puolueen perusti J.B.M. Hertzog vuonna 1914 erimielisyyksien vuoksi, jotka johtuivat hänen ja Etelä-Afrikan puolueen johtajien välisestä erimielisyydestä, jonka jäsen hän tuolloin oli.
K: Kenestä tuli Etelä-Afrikan pääministeri vuonna 1948 ja mitä hän teki?
V: Daniel Francois Malanista, kansallisen puolueen johtajasta, tuli Etelä-Afrikan pääministeri vuonna 1948, ja hän aloitti apartheidin toteuttamisen maassa.
K: Oliko apartheid ainoa syy siihen, että Kansallispuolue nousi valtaan?
V: Ei, vaikka apartheid olikin tärkeä asia, joka auttoi Kansallispuolueen valtaan pääsemisessä, useimmat ihmiset, jotka äänestivät sitä vuonna 1948, äänestivät enemmänkin Jan Smutsin johtamaa aiempaa Yhdistynyttä puoluetta vastaan.
K: Mitkä muut asiat ärsyttivät afrikaner-äänestäjiä ja saivat heidät äänestämään Kansallispuoluetta Yhdistyneen puolueen sijasta?
V: Afrikkalaisäänestäjiä ärsyttivät muun muassa afrikkalaisten köyhyys, alkuperäisafrikkalaisten kilpailu työpaikoista, afrikkalaiskaupunkien kaupungistuminen ja kommunismin uhka, jota Smuts oli heidän mielestään käsitellyt väärin, ja he katsoivat, että ongelmat olivat osittain hänen syytään.
Kysymys: Kuka oli viimeinen Etelä-Afrikan hallituksen johtaja, joka kuului kansallispuolueeseen, ja mitä hän teki?
V: FW de Klerk oli viimeinen Etelä-Afrikan hallituksen johtaja, joka kuului kansallispuolueeseen. Hän lakkautti apartheidin 1990-luvulla ja salli kaikkien rotujen aikuisten äänestää ensimmäistä kertaa vuonna 1994, minkä seurauksena Kansallispuolue äänestettiin pois hallituksesta.
Kysymys: Milloin kansallinen puolue menetti vallan Etelä-Afrikassa?
V: Kansallispuolue menetti vallan Etelä-Afrikassa vuonna 1994 sen jälkeen, kun FW de Klerk lakkautti apartheidin ja salli kaikkien rotujen aikuisten äänestää ensimmäistä kertaa.
Etsiä