Etelä-Afrikan Kansallinen puolue – historia, apartheid ja vaikutus (1914–1994)

National Party of South Africa oli afrikanerien hallitsema valkoinen eteläafrikkalainen kansallismielinen poliittinen puolue, joka vaikutti voimakkaasti maan politiikkaan vuosina 1914–1994. Puolueen perusti vuonna 1914 J.B.M. Hertzog sen jälkeen, kun hän erosi Etelä-Afrikan puolueesta (South African Party) ja halusi edistää vahvempaa afrikaner-identiteettiä, kielellistä itsenäisyyttä ja maatalousväestön etuja. Puolue kasvatti kannatustaan 1900-luvun alkuvuosikymmeninä erityisesti maaseudun afrikaner-äänestäjien keskuudessa.

Voitto 1948 ja apartheidin käyttöönotto

Vuoden 1948 vaaleissa Kansallinen puolue nousi hallitukseen, kun sen johtajasta Daniel Francois Malanista tuli Etelä-Afrikan pääministeri. Puolue aloitti systemaattisen rotuerottelun politiikan, joka tunnettiin apartheidina (apartheid). On kuitenkin huomattava, että suurin osa 1948 äänestäjistä äänesti Kansallista puoluetta osin vastalauseena Jan Smutsin johtamaa Yhdistynyttä puoluetta vastaan: monet afrikanerit pitivät Smutsia liian lojaalina Yhdistyneelle kuningaskunnalle toisessa maailmansodassa ja kokivat, että Smuts ei ollut riittävästi puolustanut afrikanerien taloudellisia ja sosiaalisia etuja.

Apartheidin rakenne ja keskeiset lait

Apartheidin juju oli rotuluokkajako, erilliset asuinalueet, eriytetyt palvelut ja työmarkkinat sekä poliittinen syrjäyttäminen ei-valkoisilta. Kansallinen puolue sääteli erottelua lainsäädännöllä. Keskeisiä lakeja ja toimia olivat muun muassa:

• Population Registration Act (1950) – väestön rekisteröinti rotuluokkiin.
• Group Areas Act (1950) – eriytetyt asuinalueet eri roturyhmille, pakko-evakuoinnit ja kaupunkisuunnittelu rotuerottelun mukaan.
• Prohibition of Mixed Marriages Act (1949) ja laajennettu Immorality Act – rotujen välisiä avioliittoja ja seksuaalisia suhteita kiellettiin.
• Bantu Education Act (1953) – eriytetty koulutusjärjestelmä, jonka tarkoituksena oli rajata mustan väestön koulutustasoa ja työmahdollisuuksia.
• Bantu Authorities Act (1951) ja myöhemmät bantustan‑ eli kotipaikka‑järjestelyt – pyrkimys siirtää poliittinen vastuu mustien ihmisryhmien paikallisille hallinnoille ja luoda niin sanottuja itsenäisiä kotimaita (bantustaneja).
• Passilainsäädäntö ja julkisten tilojen erottelu (Separate Amenities Act) – liikkumisen rajoitukset ja erilliset palvelut rotujen mukaan.

Johtajat ja ideologia

Kansallisen puolueen ideologia perustui afrikaner-kansallismielisyyteen, protestanttiseen (monesti kalvinistiseen) maailmankuvaan, konservatiivisuuteen ja voimakkaaseen antikommunismiin. Puolueen vaikutusta vahvesti salainen afrikaner-eliitin järjestö Broederbond, jonka jäsenet toimivat monilla keskeisillä paikoilla yhteiskunnassa.

Puolueen merkittävimpiä hallituksen johtajia ja heidän vaikutuksiaan:

• Daniel F. Malan (pääministeri 1948–1954) – apartheidin alkuvaiheiden vakiinnuttaja.
• J.G. Strijdom (1954–1958) – radikalisoitui monissa kysymyksissä ja jatkoi erottelua tiukentavia toimia.
• H.F. Verwoerd (1958–1966) – usein kutsuttu apartheidin arkkitehdiksi; hänen aikanaan erottautuminen lainsäädännössä syveni. Verwoerd murhattiin 1966.
• John Vorster (1966–1978) – kovempaa turvallisuuspolitiikkaa ja apartheidin ylläpitoa sekä kansainvälisen eristäytymisen kasvua.
• P.W. Botha (1978–1989) – pyrki joihinkin taloudellisiin ja hallinnollisiin uudistuksiin mutta piti perustan rodullisessa erottelussa; 1980‑luvulla julistettiin hätätiloja ja vastarintaa tukahdutettiin kovin ottein.
• F.W. de Klerk (1989–1994) – käynnisti järjestelmän purkamisen: hän kumosi osaa erottelulainsäädännöstä, antoi vapauttaa poliittisia vankeja ja aloitti neuvottelut apartheidin jälkeisestä siirtymäkaudesta.

Vastustus, levottomuudet ja kansainvälinen paine

Kansallinen puolue kohtasi jatkuvaa sisäistä ja ulkoista vastarintaa. Merkittäviä käännekohtia olivat muun muassa Sharpeville’n verilöyly (1960), joka lisäsi kansainvälistä tuomitsemista, ja Soweton oppilaiden mielenosoitukset (1976), jotka ilmaisivat laajaa tyytymättömyyttä koulutus- ja rotujärjestelmään. Etelä-Afrikka joutui 1970–1980-luvuilla kasvavan kansainvälisen eristämisen, talouspakotteiden ja kulttuuristen boikottien kohteeksi, mikä lisäsi painetta reformeihin.

Murros 1990-luvulla ja vaalit 1994

Vuoden 1989–1991 tienoilla taloudellinen paine, sisäiset levottomuudet ja kansainvälinen eristäminen pakottivat puolueen joitain jäseniä ja johtoa harkitsemaan muutosta. Presidentti F.W. de Klerk alkoi purkaa järjestelmää: hän julisti osittaisia uudistuksia, lakkautti osia apartheidin lainsäädännöstä, kumosi osan rodullisista kieltoista, antoi ANC:n ja muiden liikkeiden toimia laillisesti ja vapautti Nelson Mandelan vuonna 1990. Neuvottelut monipartiokentän kanssa johtivat siirtymäkauden järjestelyihin ja vuoden 1994 ensimmäisiin yleisiin vaaleihin, joissa kaikki aikuiset saivat äänestää. Vuoden 1994 vaaleissa Kansallinen puolue äänestettiin pois enemmistövallasta ja ANC nousi hallitusvastuuseen.

Perintö 1914–1994

Kansallisen puolueen sata vuotta kattanut toiminta muokkasi Etelä-Afrikan yhteiskuntaa syvästi: kielipolitiikka, kaupunkirakenne, maatalous- ja maankysymykset sekä koulutusjärjestelmä kantavat pitkäaikaisia vaikutuksia. Apartheidin lopetus aloitti monimutkaisen siirtymän kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa, mutta politiikan ja talouden epätasa-arvoa on korjattu hitaasti. Vaikka Kansallinen puolue menetti valtansa 1994, sen vaikutus Etelä-Afrikan 1900-luvun kehitykseen on merkittävä ja kiistanalainen.