Apartheid: Etelä-Afrikan rotuerottelu, historia ja purkaminen

Apartheid: Etelä-Afrikan rotuerottelun historia, lakien vaikutukset ja purkaminen 1948–1994. Lue inhimilliset tarinat, vapaustaistelu, neuvottelut ja Mandela-aika.

Apartheid oli rasistinen poliittinen ja sosiaalinen järjestelmä Etelä-Afrikassa, jossa valkoisen vähemmistön valta ja lainsäädäntö ylläpitivät systemaattista syrjintää ja erottelua. Järjestelmä kohdistui pääasiassa ihonväriin ja kasvonpiirteisiin, ja se oli virallisesti voimassa vuodesta 1948 aina 1990-luvun alkuun saakka. Sana apartheid tarkoittaa afrikaansin kielellä "erottelua". Rotuerottelua oli ollut olemassa eteläisessä Afrikassa vuosisatojen ajan, mutta kansallispuolueen voiton jälkeen vuoden 1948 vaaleissa erottelu kirjattiin systemaattisesti lakiin ja politiikkaan. Uusilla apartheid-lainsäädännöllä pyrittiin tiukentamaan valkoisen vähemmistön etuoikeuksia ja eristämään ei-valkoiset kansanryhmät arkielämässä, asumisessa ja liikkumisessa.

Keskeiset piirteet ja lait

Tässä järjestelmässä Etelä-Afrikan ihmiset jaettiin rotunsa perusteella, ja eri rotujen oli pakko elää erillään toisistaan. Erottelu toteutettiin muun muassa seuraavilla tavoilla:

• Väestön rekisteröinti ja luokittelu: Population Registration Act (1950) ja muut lait jakoivat kansalaiset roturyhmiin (valkoiset, mustat/africans, coloured ja intialaiset/aasialaiset), mikä vaikutti oikeuksiin, työmahdollisuuksiin ja asumiseen.
• Alueellinen erottelu: Group Areas Act (1950) määräsi eri roturyhmille omat asuinalueensa ja pakotti muutokset väestönmuutosten kautta.
• Koulutus ja kulttuuri: Bantu Education Act (1953) eriytti koulutusta niin, että mustille annettiin heikompia resursseja ja opetussuunnitelmia, jotka palvelivat apartheidin työvoimatarpeita.
• Passi- ja kulkukäytännöt: monet mustat työntekijät tarvitsivat erityisiä kulkulupia ("pass laws") työskennelläkseen kaupungeissa, ja näitä lakeja käytettiin kontrolloimaan liikkumista.
• Suhteet ja palvelut: Prohibition of Mixed Marriages Act (1949) ja erillisten palveluiden säännökset estivät rotujen väliset avioliitot ja ylläpitivät erillisiä julkisia palveluja (esim. Reserve of Separate Amenities Act 1953).
• Homelands/Bantustans: hallitus perusti niin kutsutut "kotimaat" (Bantustans) antaakseen näennäistä itsehallintoa mustille etnisille ryhmille, samalla riistäen heiltä Etelä-Afrikan kansalaisoikeuksia—esimerkiksi Transkei, Bophuthatswana, Venda ja Ciskei (ns. TBVC-maat) julistettiin osittain "itsenäisiksi", mutta niitä ei tunnustettu laajalti kansainvälisesti.

Vastarinta ja meille tunnetut tapahtumat

Apartheid kohtasi laajaa vastustusta sekä Etelä-Afrikassa että ulkomailla. Merkittäviä vastarinnan tahoja olivat African National Congress (ANC), Pan Africanist Congress (PAC), ammattiliitot, opiskelijaliikkeet ja muut järjestöt. Joitakin keskeisiä tapahtumia ja ilmiöitä olivat:

• Sharpeville 1960: poliisin ampumat kohtaukset mielenosoituksessa johtivat satoihin kuolemiin ja kansainväliseen tuomioon, minkä jälkeen monet järjestöt radikalisoituivat.
• Rivonia ja Nelson Mandelan vangitseminen: monet ANC:n johtajat, mukaan lukien Nelson Mandela, tuomittiin 1960-luvulla ja vangittiin pitkiksi ajoiksi (Robben Island), mikä teki heistä vankien kautta symbolihahmoja vastarinnalle.
• Soweto 1976: opiskelijoiden rauhanomainen protesti koulutuksen eriytystä vastaan eskaloitui väkivaltaiseksi, mikä kasvatti nuorten roolia vastarinnassa.
• Ulkomainen paine: kansainväliset talouspakotteet, sotilaallinen saarto, kulttuuri- ja urheiluboykotit sekä diplomaattinen eristäminen vaikuttivat apartheidin taloudelliseen ja poliittiseen kestävyyteen.

Lopettaminen ja siirtymä uuteen aikaan

Järjestelmän purkaminen alkoi asteittain 1980-luvun lopulla ja kiihtyi 1990-luvulla taloudellisen ja poliittisen paineen kasvaessa. Viimeinen apartheid-aikana virassa ollut presidentti oli Frederik Willem de Klerk, joka vuonna 1990 lakkautti monia apartheidin säädöksiä, purki pakotteita kansalaisjärjestöjä kohtaan ja vapautti poliittisia vankeja, mukaan lukien Nelson Mandela. Neuvottelut eri poliittisten ryhmien välillä johtivat asteittaiseen apartheid-lainsäädännön kumoamiseen ja siirtymään kohti monietnisiä vaaleja.

Neuvottelujen onnistuttua Nelson Mandela valittiin Etelä-Afrikan presidentiksi huhtikuussa 1994 pidettyjen monirotuisten vaalien jälkeen, ja hänestä tuli maan ensimmäinen mustaihoinen presidentti. Hän oli tuolloin 75-vuotias. Kaksikolle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto heidän ponnisteluistaan rauhanomaisen siirtymän aikaansaamiseksi (rauhanpalkinto myönnettiin vuosina 1993 Mandela ja de Klerkille). Uusi perustuslaki ja demokraattiset instituutiot luotiin 1990-luvun aikana, ja vuoden 1994 vaalit symboloivat virallista siirtymää pois apartheidista.

Myöhemmin perustettiin totuuskomissio (Truth and Reconciliation Commission), jota johti arkkipiispa Desmond Tutu. Komissio kartoitti ja tutki apartheidin aikaisia ihmisoikeusloukkauksia, tarjosi mahdollisuuden tunnustuksiin ja suosiantamisoikeuden myöntämiseen anteeksiannon kautta sekä vaikutti yhteiskunnalliseen sovintoon.

Perintö ja nykyvaikutukset

Apartheidin perintö näkyy Etelä-Afrikan yhteiskunnassa edelleen taloudellisina ja alueellisina eriarvoisuuksina, koulutuksen ja terveydenhuollon eroina sekä asumisen ja työllistymisen jakautumisena roturyhmien mukaan. Vaikka laillinen erottelu on poistettu, eriarvoisuuden purkaminen on pitkä prosessi, joka vaatii koulutusta, talouspolitiikkaa ja sosiaalisia uudistuksia.

Nykyään termiä apartheid käytetään myös laajemmin kuvaamaan järjestelmiä tai käytäntöjä, joissa tiettyjä ihmisryhmiä syrjitään järjestelmällisesti esimerkiksi rodun, etnisen taustan tai uskonnon perusteella. Tällaisen käytön yhteydessä viitataan usein sekä historiallisen Etelä-Afrikan kokemukseen että kansainvälisiin ihmisoikeuskeskusteluihin.

Apartheidin historian ymmärtäminen auttaa hahmottamaan, miten lainsäädäntö ja poliittinen valta voivat luoda pitkäkestoisia sosiaalisia vääryyksiä — ja miksi kansainvälinen paine, sisäinen vastarinta ja sovinnonteko ovat olleet tärkeitä demokratian palauttamiseksi ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi.

Miten apartheid toimi Etelä-Afrikassa

Apartheidin aikana ihmiset jaettiin neljään roturyhmään ja erotettiin toisistaan lailla. Järjestelmän avulla evättiin monet perusoikeudet muilta kuin valkoihoisilta ihmisiltä, lähinnä Etelä-Afrikassa asuvilta mustilta. Laki salli valkoisten ihmisten oleskelun tietyillä alueilla. Mustien oli pidettävä mukanaan erityisiä kulkulupia tai saatava lupa matkustaa määrätyn alueen ulkopuolelle tai työskennellä tietyillä valkoisille varatuilla alueilla. Hallitus erotti sekayhteisöt toisistaan ja siirsi monet mustat väkisin pois mailtaan (vuosina 1960-1983 sovellettiin Bantustan-politiikkaa, jonka tarkoituksena oli siirtää Etelä-Afrikan mustat väkisin pois valkoisille tarkoitetuilta alueilta). Monia muitakin lakeja annettiin, esimerkiksi rotujen väliset avioliitot kiellettiin, mustat eivät voineet omistaa maata valkoisten alueilla eivätkä äänestää.

Yhdistyneet Kansakunnat ei hyväksynyt Etelä-Afrikan hallituksen apartheid-politiikkaa. Etelä-Afrikassa järjestettiin mielenosoituksia, kuten Sharpevillessä vuonna 1960 ja Sowetossa vuonna 1976. Sharpevillen verilöylyn jälkeen YK yritti poistaa Etelä-Afrikan vuonna 1974. Ranska, Yhdysvallat ja Yhdistynyt kuningaskunta estivät sen. Soweton kansannousut alkoivat, koska afrikkalaiset pakotettiin opiskelemaan koulussa joitakin aineita afrikaansiksi. Monet mustat eivät pitäneet afrikaansista, koska se oli apartheid-hallituksen ja heidän sortajiensa kieli.

 
Kyltti Etelä-Afrikasta apartheidin aikana. Tämä kyltti tarkoitti, että vain valkoiset ihmiset olivat sallittuja tällä tietyllä alueella.  

Loppu apartheid

Vuonna 1989 F. W. de Klerkistä tuli Etelä-Afrikan presidentti. Hän halusi uudistaa järjestelmää. Vuonna 1990 pitämässään puheessa de Klerk sanoi, että Afrikan kansalliskongressia koskeva kielto oli kumottu. Hän päätti myös, että Nelson Mandela vapautetaan vankilasta.

Vuonna 1991 YK loi kansallisen rauhansopimuksen. Rauhansopimuksen tarkoituksena oli "lopettaa poliittinen väkivalta" Etelä-Afrikassa. Siitä sopi 27 järjestöä ja hallitusta. Tämän jälkeen perustettiin demokraattisen Etelä-Afrikan valmistelukunta (CODESA). CODESA pyrki löytämään ratkaisun väkivaltaisuuksiin.

Ensimmäiset monirotuiset vaalit, joissa kaikki rodut saivat äänestää, pidettiin 27. huhtikuuta 1994. Presidentiksi valittiin Nelson Mandela ja varapresidenteiksi De Klerk ja Thabo Mbeki. Tätä päivämäärää pidetään apartheidin loppuna. Totuus- ja sovintokomissio perustettiin auttamaan uhreja puhumaan ja hakemaan oikeutta. Sen puheenjohtajana toimi 1990-luvulla Desmond Tutu.

Vaikka mustille eteläafrikkalaisille myönnettiin lailla yhtäläiset oikeudet pitkän taistelun jälkeen, mustien ja valkoisten välillä on edelleen valtavaa taloudellista eriarvoisuutta. Vuonna 2012 Etelä-Afrikassa järjestettiin ensimmäinen väestönlaskenta yli kymmeneen vuoteen. Siinä todettiin, että keskimääräinen mustaihoinen perhe ansaitsi kuudesosan (noin 17 prosenttia) siitä, mitä keskimääräinen valkoinen perhe ansaitsi. "Nämä luvut kertovat meille, että mustien enemmistö on köyhyyden, työttömyyden ja eriarvoisuuden pohjalla", presidentti Jacob Zuma sanoi tulosten julkistamisen yhteydessä. Nelson Mandela vietti suurimman osan elämästään taistellen apartheid-lainsäädäntöä vastaan, ja ilman hänen aktivismiaan monet muutokset eivät olisi koskaan tapahtuneet.

 
Kyltti rannalla: Tämä ranta on varattu vain valkoihoisille.  

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mitä tarkoittaa sana "apartheid"?

K: Milloin apartheid oli voimassa Etelä-Afrikassa?

Kysymys: Miten apartheidissa toteutettiin erottelua?

K: Kuka oli vastuussa apartheidin lopettamisesta Etelä-Afrikassa?

K: Kenestä tuli Etelä-Afrikan presidentti huhtikuussa 1994 pidettyjen monirotuisten vaalien jälkeen?

Kysymys: Kuinka vanha Nelson Mandela oli tullessaan Etelä-Afrikan presidentiksi?

K: Minkä palkinnon Frederik Willem de Klerk ja Nelson Mandela saivat ponnisteluistaan apartheidin lopettamiseksi?

Hae kirjaimella