Yölaulu (Luscinia megarhynchos) – tunnistus, elintavat ja levinneisyys
Yölaulu (Luscinia megarhynchos) – tunnistus, vaikuttava laulu, pesimä- ja vaelluskuviot sekä levinneisyys. Käytännön vinkit havaintoihin ja lajin elintapoihin.
Yölaulu (Luscinia megarhynchos) on pieni laululintu, joka esiintyy pesivänä pääosin Euroopassa ja osissa Lounais-Aasiaa. Englanninkielisiä nimiä ovat muun muassa "rufous nightingale" ja "common nightingale". Lajin taksonomia on muuttunut: sitä on aiemmin luokiteltu Turdidae-heimoon, mutta nykyisin yölaulu sijoitetaan useimmiten vanhojen maailmojen peipot ja satakielet käsittävään heimoon (Muscicapidae, ns. Old World flycatchers).
Tunnistus
Yölaulu on noin 15–16,5 cm pitkä, eli hieman suurempi kuin esimerkiksi punarinta. Päältä se on laikukkaasti ruskea, pyrstö usein punertava, ja alapuolet vaaleanvalkoiset tai kellertävät. Sukupuolet ovat suurelta osin samanlaisia ulkonäöltään; uros voi olla hiukan kookkaampi. Laji on hillityn värityksensä vuoksi helposti sekoitettavissa muihin ruskeaihoisiin pensaikkolajeihin, mutta tunnusomainen koko, pyrstön sävy ja laulun kuuntelu auttavat tunnistuksessa.
Elintavat ja pesimäympäristö
Yölaulu on pääasiassa vaeltava hyönteissyöjä. Se rakentaa pesänsä usein tiheän pensaikon tai petäjä- ja pensaiden aluskasvillisuuden sisään tai sen viereen, matalalle maahan tai aivan maanpinnalle suojattuun paikkaan (esimerkiksi leskenlehtojen, orapihlajan tai vadelmapuskan juurelle). Pesimäpaikat ovat yleensä reheviä, pensaiden ja pensaikon reunoja sisältäviä elinympäristöjä kuten reheviä lehtoja, jokiuomia, pensasaitoja ja metsänreunoja.
Tutkimukset (esim. Wink 1973) osoittavat, että yölaulajat valitsevat pesimäalueiksi paikkoja, jotka usein täyttävät tietyt ympäristökriteerit, kuten:
- alle 200 metriä keskimääräisen merenpinnan yläpuolella
- kasvukauden keskielämpötila yli noin 14 °C
- yli 20 päivää vuodessa, jolloin lämpötila ylittää ~25 °C
- alle noin 750 mm sadevettä vuodessa
- avoimempi kattomuoto – ei tiiviisti suljettua latvuskattoa
Ravinto
Yölaulun ruokavalioon kuuluvat pääasiassa selkärangattomat: eri hyönteiset, toukat ja muut maassa tai matalassa kasvillisuudessa liikkuvat eläimet. Syksyllä ja lähtiessä etelään se käyttää myös marjoja ja siemeniä energian täydentämiseksi.
Pesimä ja lisääntyminen
Pesintäkausi sijoittuu usein keväästä alkukesään. Pesä on kuppimainen ja se rakennetaan matalalle pensaiden alle tai kasvillisuuden suojaan. Yleinen munamäärä on tavallisesti 4–6 munaa; munien inkubaatio kestää noin 13–14 päivää ja poikaset lähtevät pesästä noin 10–14 vuorokauden iässä, vaikka pesästäpoistumisen jälkeinen hoito jatkuu jonkin aikaa.
Laulu ja käyttäytyminen
Yölaulun nimi tulee sen voimakkaasta ja monipuolisesta laulusta, jota laji esittää sekä päivällä että yöllä. Laulu koostuu pitkistä sarjoista vihellyksiä, trillejä ja rikkaasti muunneltuja ääniä; kuuluisin piirre on usein kovaääninen viheltävä crescendo. Yöllinen laulu on erityisen kuuluvana, koska muilla linnuilla ei ole yöllisiä lauluhetkiä, ja se palvelee etenkin vaeltelevien urosten puolesta parin houkuttelussa ja reviirin merkinnässä. Aamun varhainen laulaminen puolestaan liittyy reviirin puolustukseen. Kaupunkiympäristöissä yölaulajat voivat laulaa voimakkaammin ja puhua eri sävyillä päästäkseen eroon ympäristön taustahälystä. Lajilla on myös voimakas hälytysääni, jota on joskus kuvattu sammakkoa muistuttavaksi.
Levinneisyys ja muutto
Yölaulu pesii laajasti Euroopassa ja Lounais-Aasiassa ja talvehtii eteläisessä Afrikassa sekä Saharan eteläpuolisissa alueissa. Pesimäalue on yleisesti ottaen eteläisempi kuin hyvin läheisen sukulaislajin Luscinia luscinia (oksalintu). Laji muuttaa usein pitkiä matkoja, ja yksilöt kokoontuvat muuttoreiteille keväällä ja syksyllä.
Uhanalaisuus ja suojelu
Yölaulu on kansainvälisesti luokiteltu useimmiten vähintään huolenaiheeksi (IUCN:n luokitus: Least Concern), mutta tietyillä alueilla kannat ovat hiipuneet johtuen elinympäristöjen häviämisestä, maatalouden muutoksista, pensaikkojen raivauksesta ja kliimamuutoksesta. Kaupunkiympäristöissä laji on joskus sopeutunut hyvin ja äänekkäämmällä laululla kompensoinut taustamelua. Paikalliseen suojeluun kuuluu pesimäalueiden ja pensasvyöhykkeiden säilyttäminen sekä muuttoreittien ja talvehtimisalueiden huomioiminen monikansallisessa suojelussa.
Yölaulun tuntemus ja suojelu hyötyvät luonnon monimuotoisuuden vaalimisesta, pensasvyöhykkeiden ja kosteiden lehtojen säilyttämisestä sekä muuttoreittien suojelusta. Lajin musiikillinen merkitys ihmiskulttuurissa on suuri: sen laulua on ylistetty runoudessa ja kansanperinteessä vuosisatojen ajan.
Luscinia megarhynchos
Kulttuuri
- Provencelainen kansanlaulu The Nightingale Which Flies inspiroi Tšaikovskia hänen säveltäessään Humoresque opus 10-2:ta.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on yölaulun tieteellinen nimi?
V: Yökkösen tieteellinen nimi on Luscinia megarhynchos.
K: Mihin heimoon yökkönen kuuluu?
V: Yökkönen sijoitettiin ennen Turdidae-heimoon, mutta nykyään se sijoitetaan Vanhan maailman kärpäslintuihin, ryhmään, jota usein kutsutaan chatsiksi tai chat-thrushiksi.
K: Kuinka suuri yölaulu on?
V: Yökkönen on hiukan suurempi kuin punarinta, noin 15-16,5 cm pitkä.
K: Missä yökkönen pesii?
V: Yöperhoset pesivät metsissä ja pensaikoissa Euroopassa ja Lounais-Aasiassa. Ne pesivät maassa tiheässä pensaikossa tai sen vieressä.
K: Missä ne viettävät talvensa?
V: Yölaulajat viettävät talvensa eteläisessä Afrikassa.
K: Millä kriteereillä ne valitsevat pesimäpaikkoja? V: Tutkimukset ovat osoittaneet, että pesimäpaikkoja valitessaan yölaulajat näyttävät suosivan alueita, jotka ovat alle 200 metriä keskimääräisen merenpinnan yläpuolella, joilla ilman keskilämpötila on kasvukauden aikana yli 14 °C, joilla lämpötila on yli 20 päivänä vuodessa yli 25 °C, joilla sataa vähemmän kuin 750 mm vuodessa ja joilla ei ole umpinaista katosta.
K: Kumpi laulaa - urokset vai naaraat?
V: Vain parittomat urokset laulavat säännöllisesti sekä päivällä että yöllä; naaraslinnut eivät laula yhtä paljon kuin urokset.
Etsiä