Ottava rima – määritelmä, rakenne ja historialliset esimerkit
Ottava rima on kahdeksanrivinen säkeistö, jonka tyypillinen riimikaavio on abababcc (eli a-b-a-b-a-b-c-c). Muodossa vuorottelevat kolme paremparia riimejä ja lopussa on erillinen loppukahdeksikko (parillinen säkeiden 7–8 parillinen lopetus), mikä antaa säkeistölle sekä eteenpäin vievää liikettä että mahdollisuuden terävään tai yhteen vetävään lopetukseen.
Ottava rima on italialaista alkuperää ja se tuli erityisen suosituksi renessanssin aikana eeposten ja pitkien kertovien runojen muodossa. Alun perin italialaisessa käytössä säkeet ovat yleensä endecasillabi eli 11-tavuista hendekasyllabista mittaa. Muissa kielissä muoto mukautuu kielen paino- ja rytmijärjestelmään: esimerkiksi englanniksi ottava rimaa tyypillisesti kirjoitetaan iambisessa pentametrissa (kymmenen tavua), kun taas espanjassa ja portugalissa käytetään usein vastaavaa 11-tavuista mittaa.
Muodossa runoilivat merkittävästi italialaiset ja iberialaiset runoilijat 1400–1500-luvuilla: esimerkiksi Ludovico Ariosto ja Torquato Tasso Italiassa, Alonso de Ercilla y Zúñiga Espanjassa sekä Luís Vaz de Camões Portugalissa käyttivät ottava rimaa suurissa kertovissa runoissaan. Englannissa muoto ei heti saanut yhtä suurta suosiota, mutta myöhemmin esimerkiksi Lordi Byron valitsi ottava riman muodon satiiriselle eepokselleen Don Juan — Byronin käyttö osoittaa, kuinka muoto soveltuu sekä vakavaan että ironiseen kerrontaan.
Ottava riman rakenne palvelee kerrontaa monella tapaa: rivien vuorottelu (ababab) ylläpitää narratiivista jatkumoa ja rytmiä, ja loppukahdeksikko (cc) tarjoaa tilaisuuden tiivistykseen, yllätykseen, ironiseen huomautukseen tai voimakkaaseen loppukuvaukseen. Tämän vuoksi muoto on ollut suosittu eepoksissa, historiallisissa kertomuksissa ja myös parodian tai satiirin välineenä.
Käytännön vinkkejä ottava riman kirjoittajalle:
- Valitse ensin kielikohtainen mitta (esim. italiaksi 11 tavua, englanniksi iambinen pentametri) ja pidä mitta tasaisena säkeiden välillä.
- Huolehdi riimijärjestelmästä abababcc: kolme vuorottelevien riimien paria ja loppukahden säkeen oma parempi.
- Käytä loppukahdeksikkoa painopisteenä — se voi tiivistää ajatuksen, lykätä lopetusta tai antaa säkeistölle ironisen käänteen.
- Rytmin ja riimien yhteispeli luo muodon tyypillisen etenemisen: pyri sekä kielelliseen luonnollisuuteen että riimien luontevaan sijoitteluun.
Esimerkkejä klassisesta käytöstä löytyvät renessanssieepoksista, ja modernimmissa teoksissa muotoa on sovellettu sekä vakavaan että humoristiseen runouteen. Esimerkki löytyy Emma Lazaruksen runoudesta:
