Ääreishermosto eli PNS on osa hermostoa. Se koostuu keskushermoston (aivojen ja selkäytimen) ulkopuolella olevista hermoista ja hermosoluista. PNS:n tärkein tehtävä on yhdistää keskushermosto (CNS) raajoihin ja elimiin. Ääreishermostoon kuuluvat muun muassa aivohermot, selkäydinhermot, hermopäätteet ja perifeeriset gangliot, jotka välittävät sekä tunto- että liikeimpulsseja.

Rakenne

Perifeerinen hermosto sisältää erilaisia hermosäikeitä ja -soluja sekä tukirakenteita. Hermot ovat sidoksia, joissa kulkee sekä sensorisia (tunto) että motorisia (liike) aksonia. Aksonit voivat olla ympäröityjä myeliinitupella, jonka muodostavat PNS:ssä Schwannin solut. Hermo koostuu lisäksi sidekudoskerroksista: endoneurium, perineurium ja epineurium, jotka suojaavat ja erottavat säikeitä toisistaan.

Tehtävät

  • Afferentit (tunto) tehtävät: välittää aistinelimistä, iholta ja sisäelimistä tulevia ärsykkeitä keskushermostoon — kipu, lämpö, kosketus, proprioseptiikka.
  • Efferentit (liike) tehtävät: vievät keskushermostosta motorisia käskyjä lihaksille ja käynnistävät tahdonalaiset liikkeet.
  • Refleksit: PNS on välttämätön yksinkertaisten refleksikaarien toiminnalle, joissa reaktio tapahtuu nopeasti ilman aivojen suoraa osallistumista.
  • Autonominen säätely: säätää tahdosta riippumattomia toimintoja kuten sydämen sykettä, hengitystä, ruoansulatusta ja verenpainetta (ks. alla).

Jaottelu: somaattinen ja autonominen

PNS jaetaan perinteisesti somaattiseen hermostoon (SNS), joka ohjaa tahdonalaisia lihaksia ja tietoisuuteen liittyvää tuntoa, sekä autonomiseen hermostoon (ANS), joka säätelee elimistön sisäisiä toimintoja. Suolistohermosto (ENS) voidaan kuitenkin nähdä omana kolmantena haaranaan eikä osana autonomista hermostoa: ENS säätelee suoliston liikkeitä ja toimintoja laajasti itsenäisesti, vaikka se kommunikoi myös ANS:n ja keskushermoston kanssa.

Suoja, vaurioituminen ja uusiutuminen

PNS ei ole luun suojaama kuten keskushermosto. Siksi se altistuu myrkyille ja mekaanisille vammoille. Perifeeriset hermot voivat vaurioitua esimerkiksi trauman, puristuksen, tulehduksen, aineenvaihduntahäiriöiden (kuten diabetes) tai toksisten aineiden seurauksena. Tyypillisiä sairauksia ovat mm. diabeettinen neuropatia ja inflammaatoriset hermotulehdukset kuten Guillain–Barrén oireyhtymä.

Toisaalta PNS:llä on parempi kyky regeneroitua kuin keskushermostolla: Schwannin solut muodostavat kasvusuuntia (Bands of Büngner), jotka ohjaavat aksonin uudelleenlähtöä, jos hermon tukirakenteet ovat säilyneet kohtuullisesti. Toipuminen on kuitenkin hidasta ja riippuu vamman laajuudesta.

Kliininen merkitys ja tutkimus

Perifeerisen hermoston toiminta ja vauriot arvioidaan kliinisesti ja instrumentaalisesti. Tyypillisiä tutkimuksia ovat muun muassa elektroneuromyografia (ENMG), hermonjohtokoe ja kuvantamistutkimukset. Hoito voi sisältää leikkausta (vamma- tai puristustapauksissa), fysioterapiaa, lääkitystä kivun ja tulehduksen hallintaan sekä perussyyn hoitoa (esim. diabetes). Ennuste vaihtelee: osassa hermovaurioista toiminto palautuu lähes normaaliksi, toisissa jää pysyviä jäämiä.

Yhteenveto

Perifeerinen hermosto yhdistää keskushermoston kehoon ja ylläpitää sekä tietoista toimintaa että elintärkeitä tahdosta riippumattomia toimintoja. Sen rakenne (hermot, gangliot, Schwannin solut ja sidekudos) mahdollistaa tiedon kulun, mutta tekee siitä myös alttiin vammoille ja myrkyille. Autonominen järjestelmä ja suolistohermosto säätelevät sisäelinten toimintaa, kun taas somaattinen osa huolehtii liikkeistä ja aistimuksista. PNS:n vaurioihin on olemassa diagnostiikkaa ja hoitokeinoja, ja sen kyky uusiutua tekee oikeasta hoidosta tärkeän ennusteeseen vaikuttavan tekijän.