Phantasmagoria: 1800-luvun kauhu- ja valoesitys
Phantasmagoria — 1800‑luvulta: karmiva kauhu- ja valoesitys täynnä aaveita, takaprojisointia ja historiallista mystiikkaa.
Phantasmagoria oli eräänlainen elävä viihde- ja kauhuesitys 1800-luvulta. Siinä käytettiin yhtä tai useampaa taikalamppua, joilla heijastettiin pelottavia kuvia, kuten luurankoja, demoneja ja aaveita, seinille, savulle tai puoliksi läpinäkyville näytöille. Tyypillisesti käytettiin takaprojisointia, jotta lyhty pysyi poissa näkyvistä. Käytettiin siirrettäviä tai kannettavia projektoreita, joiden avulla projisoitu kuva saattoi liikkua ja muuttaa kokoaan näytöllä, ja useiden projisointilaitteiden avulla voitiin nopeasti vaihtaa eri kuvia. Monissa esityksissä keskeisiä elementtejä olivat myös karmiva koristelu, täydellinen pimeys, (itse)vihjaileva sanallinen esitys ja äänitehosteet. Joissakin esityksissä lisättiin kaikenlaisia aistien stimulointia, kuten hajuja ja sähköiskuja. Jopa vaadittu paasto, väsymys (myöhäiset esitykset) ja huumeet on mainittu keinoina, joilla varmistettiin, että katsojat olisivat vakuuttuneempia näkemästään. Näytökset alkoivat varsinaisten istuntojen varjolla Saksassa 1700-luvun lopulla, ja ne saavuttivat suosiota suuressa osassa Eurooppaa (erityisesti Englannissa) 1800-luvulla.
Tekniikka ja lavastus
Phantasmagoria perustui tavallisesti taikalamppuun (magic lantern) eli lasikalvoille maalattujen tai valokuvien esittämiseen valon avulla. Kuvia valmistettiin käsin maalatuilla lasilevyillä, osia leikattiin pois tai käytettiin eri kerroksia, jotta saatiin syvyyttä ja liikettä. Suuren dramaattisen vaikutuksen saavuttamiseksi esiintyjä liikutti lamppua lähemmäs tai kauemmas näytöstä, jolloin kuva suureni tai pieneni; tätä tekniikkaa käytetään edelleen visuaalisessa illuusiossa. Savu, höyry ja puoliläpinäkyvät kankaat antoivat kuville onttoisuutta ja häilyvyyttä, ja piilotetut äänilähteet, kellot, urut tai ihmisäänet lisäsivät pelon tuntua.
Esittäjät ja yleisön reaktiot
Esityksiä tekivät usein taikurit, kuvanäyttäjät tai noituutta ja henkimaailmaa hyödyntävät esiintyjät, joita kutsuttiin joskus phantasmagoristeiksi. Tunnettuja nimiä liitetään lajiin, ja esimerkiksi Parisissa esittänyt Étienne‑Gaspard Robertson (myös Robertson-nimellä tunnettu) on jäänyt historiaan yhtenä muotoilijoista, joka tehosti esityksiä liikkeellä olevilla lampuilla ja monilla esityskerroksilla. Katsojien reaktiot vaihtelivat ihailusta voimakkaaseen pelkoon: kertomuksissa mainitaan huutoja, pyörtymisiä ja paniikkia. Tällaiset reaktiot ruokittiin usein esityksen ympärille rakennetuilla kertomuksilla, vihjauksilla ja osallistavilla temppuiluilla.
Historiallinen tausta ja kulttuurivaikutus
Phantasmagoria syntyi myöhäisen 1700-luvun kiinnostuksesta optisiin ilmiöihin, sähköön ja henkimaailmaan. Se kytkeytyi sekä viihteeseen että pseudo‑tieteellisiin istuntoihin ja spiritiistisiin ilmiöihin, jolloin erot esityksen ja aidon henkiinherättämisen välillä hämärtyivät. 1800‑luvulla laji levisi laajasti, erityisesti Isossa‑Britanniassa ja Ranskassa, ja muodosti sillan perinteisen teatterin ja myöhemmän visuaalisen median, kuten kuvakierrosten ja elokuvan, välille.
Lopetus ja perintö
Teknologinen kehitys, valonlähteiden parantuminen, valokuvat ja myöhemmin liikkeen taltioiva elokuva tekivät phantasmagoriasta vähitellen tarpeettoman. Kuitenkin sen vaikutus näkyy edelleen kauhuviihteessä, teatteritekniikassa ja elokuvan visuaalisissa keinoissa: harmaa, savuinen valaistus, yllätyselementit ja voimakkaat ääni‑ ja valotehosteet ovat perua samanlaisesta pyrkimyksestä aiheuttaa tunnekokemus yleisössä. Phantasmagoria muistuttaa myös siitä, miten teknologia, taide ja yhteiskunnalliset pelot voivat yhdistyä luomaan nopeasti suosittuja ja joskus kiistanalaisia ilmiöitä.
Robertsonin Fantasmagoryn tulkinta,1867.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on Phantasmagoria?
V: Phantasmagoria oli 1800-luvulla suosittu elävän viihteen ja kauhuesityksen laji.
K: Miten Phantasmagoria-esitysten pelottavat kuvat luotiin?
V: Yhden tai useamman taikalyhdyn avulla heijastettiin pelottavia kuvia, kuten luurankoja, demoneja ja aaveita, seinille, savulle tai puoliksi läpinäkyville näytöille.
K: Minkälaista projisointia käytettiin Phantasmagoria-esityksissä?
V: Tyypillisesti käytettiin takaprojisointia, jotta lyhty pysyi poissa näkyvistä.
K: Mikä mahdollisti sen, että projisoitu kuva saattoi liikkua ja muuttaa kokoaan valkokankaalla?
V: Käytettiin siirrettäviä tai kannettavia projektoreita, joiden avulla projisoitu kuva saattoi liikkua ja muuttaa kokoaan valkokankaalla.
K: Mitkä olivat Phantasmagoria-esitysten keskeisiä elementtejä?
V: Phantasmagoria-esitysten keskeisiä elementtejä olivat karmiva koristelu, täydellinen pimeys, äänitehosteet, (itse)vihjaileva sanallinen esitys ja aistien stimulointi.
K: Mistä Phantasmagoria-esitykset ovat peräisin?
V: Phantasmagoria-esitykset alkoivat todellisten istuntojen varjolla Saksassa 1700-luvun lopulla, ja ne saavuttivat suosiota kaikkialla Euroopassa, erityisesti Englannissa, 1800-luvulla.
K: Mitä äärimmäisiä menetelmiä käytettiin, jotta katsojat saatiin vakuuttuneemmiksi siitä, mitä he näkivät Phantasmagoria-esityksissä?
V: Joissakin Phantasmagoria-esityksissä käytettiin menetelmiä, kuten paastoamista, väsymystä (myöhäisnäytökset) ja huumeita, jotta katsojat olisivat vakuuttuneempia näkemästään.
Etsiä