Perinteisessä kieliopissa predikaatti on lausekkeen tai lauseen toinen perusrakenne, jonka toinen osa on subjekti. Predikaatti kertoo subjektista: mitä subjektilla on, mitä se tekee, mitä sille tapahtuu tai millainen se on. Usein predikaatti muodostuu verbistä tai verbirakenteesta (verbipredikaatti), ja sen sisällä voi olla erilaisia täydenteitä, kuten objektit, predikatiivit ja adverbiaaliset lisät.
Predikaatin perusominaisuudet
- Finiitti- eli konjugoitu verbi on perinteisesti predikaatin keskeinen osa: se ilmaisee persoonan, ajan ja moduksen.
- Non-finiittiset muodot (infinitiivit, partisiipit) voivat esiintyä predikaatin osina (esim. apuverbin jälkeen) mutta itsenäisenä predikaattina yleensä vaaditaan finiittiverbi.
- Predikaatin tehtävä on täydentää subjektia: kertoa toimintaa, tilaa, muutosta tai arviointia subjektista.
Predikaatin tyypilliset komponentit
- Verbi (esim. tanssii, lukee, antaa, on) — predikaatin ydin.
- Objekti — suora tai epäsuora täydennys (esim. kirjan, minulle, hänet).
- Predikatiivi — lauseenjäsen, joka kuvaa subjektia tai objektia kopulaattiverbien tai valintaverbien yhteydessä (esim. presidentiksi).
- Adverbiaali / paikallislauseke — ajan, paikan tai muun olosuhteen ilmaisu (esim. puistossa).
- Apuverbit ja modaalirakenteet — muodostavat yhdessä pääverbin kanssa predikaatin (esim. on lukemassa, pitää tehdä).
Esimerkkilauseita ja selitykset
Hän tanssii. - pelkkä verbipredikaatti (finiittiverbi ilmaisee toiminnan)
Ben lukee kirjaa. - verbi + suora objekti (transitiivinen verbi täydennetty objektilla)
Benin äiti Felicity antoi minulle lahjan. - verbi + epäsuora objekti (minulle) + suora objekti (lahjan); ditransitiivinen rakenne
Hän kuunteli radiota. - verbi + objekti (tässä radiota on suora objekti; kuunnella verbi ohjaa partitiivia/objektimuotoa)
He valitsivat hänet presidentiksi. - verbi + objekti + predikatiivi (predikatiivi ilmaisee objektin aseman tai ominaisuuden valinnan seurauksena)
Hän tapasi miehen puistossa. - verbi + objekti + adverbiaali/paikallislauseke (puistossa ilmaisee tapauksen paikan)
Hän on puistossa. - olla-verbi + paikallislauseke; predikaatti ilmaisee tilan/paikan (kopulaattirakenne, jossa paikka toimii predikaatin täydenteenä)
Yksinkertaisessa tarkastelussa predikaatti siis antaa tietoa subjektista: toiminnasta, tilasta, toiminnan kohteesta tai siitä, millaiseksi tai miksi joku on valittu tai nimetty.
Yllä olevassa esimerkissä subjekti (NP) on merkitty vihreällä ja predikaatti (VP) sinisellä — tämä kuva esittää perinteistä NP–VP-jaottelua, jossa predikaatti vastaa verbistä ja siihen liittyvistä täydenteistä.
Vaihtoehtoinen näkökulma: riippuvuusrakenteinen kielioppi
On olemassa myös toinen tapa mallintaa lauserakennetta: riippuvuusrakenteinen kielioppi (dependency grammar). Tässä näkökulmassa lauseen keskeinen solmukohta on usein finiittiverbi, joka toimii riippuvuussuhteiden juurena. Riippuvuuskielioppi hylkää perinteisen binäärisen NP–VP-jaottelun ja kuvaa lauseen muodostuvan yksittäisistä sanakohtaisista riippuvuussuhteista, joissa verbi on keskeinen hallitsija.
Yhteenveto: mitä predikaatti voi sisältää
- finiittiverbi (pakollinen peruselementti perinteisessä analyysissa),
- yksi tai useampi objekti (suora/epäsuora),
- predikatiivi (substantiivi- tai adjektiivipredikatiivi),
- adverbiaalit / paikalliset ja muut liitteet,
- apuverbit ja muut verbiketjut.
Predikaatin tarkka luonne ja rajat vaihtelevat kieliopin teorian mukaan: perinteisessä lauseopissa predikaatti on VP:n kaltainen kokonaisuus, kun taas riippuvuusrakenteisessa mallissa finiittiverbi on lauserakenteen ydin ja muut lauseen osat riippuvat siitä.