Kalliohanhikki (Lagopus muta) – tuntomerkit, levinneisyys ja suojelu

Kalliohanhikki (Lagopus muta) — tuntomerkit, levinneisyys ja suojelu: kattava opas lajin tunnistukseen, elinympäristöihin ja suojelutoimiin Suomessa ja maailmalla.

Kalliohanhikki (Lagopus muta) on keskikokoinen riistalintu, joka kuuluu kanalintujen heimoon. Se tunnetaan Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Kanadassa, jossa se on Kanadan Nunavutin alueen virallinen lintu ja Kanadan Newfoundlandin ja Labradorin provinssin virallinen riistalintu. Yhdysvalloissa se tunnetaan nimellä snow chicken. Japanissa se tunnetaan nimellä raichō (雷鳥), joka tarkoittaa "ukkoslintua". Se on Gifun, Naganon ja Toyaman prefektuurien virallinen lintu, ja se on suojeltu laji koko maassa.

Tuntomerkit

Kalliohanhikki on kookkuudeltaan yleensä noin 30–38 cm pitkä ja painaa 300–700 g, sukupuolten välillä on vain lievää kooneroa (urokset usein hieman suurempia). Lajille on tyypillistä vuodenaikamuutos: talvella höyhenpuku on lähes kokonaan valkoinen, mikä auttaa lumessa selviytymisessä, ja kesällä se muuttuu laikukkaaksi ruskehtavaksi tai harmaansävyiseksi, mikä antaa suojavärin kalliikkoon ja tundran kasvillisuuteen. Myös kasvot ja rinta voivat olla punertavat tai ruskeat erityisesti koirailla.

Yksi erottava piirre on höyhenpeitteiset jalat ja varpaat, jotka suojaavat kylmältä. Laput ja sulkien rakenne on pyöreä, lyhytnokainen ja sopeutunut elinympäristöön, jossa maastovaikutus on tärkeä.

Levinneisyys ja elinympäristö

Kalliohanhikki on laajalle levinnyt arktisella ja vuoristoisella alueella: sitä esiintyy Pohjois-Euroopassa (mukaan lukien Skandinaavia ja Islanti), Venäjän pohjoisosissa, Pohjois-Amerikassa (Alaska ja arktinen Kanadan alueet) sekä vuoristoisilla alueilla Keski- ja Itä-Euroopassa ja Aasiassa. Lajin esiintyminen Japanin vuoristoissa (Honshūn korkeimmilla alueilla) on kulttuurisesti merkittävä ja siksi siellä on erityinen suojelun asema.

Elinympäristöinä ovat avoimet tunturialueet, kivikot, kallioiset rinteet ja ylävuoriston alavat kasvillisuusvyöhykkeet. Kalliohanhikki suosii paikkoja, joissa on sekä suojakkaita pesäpaikkoja että ravintoa saatavilla.

Elintavat ja lisääntyminen

Kalliohanhikki on pääosin paikallinen ja vähän muuttava laji: yksilöt saattavat liikkua lokaaleissa vaihteluissa mutta eivät tee pitkiä muuttomatkoja kuten monet muut kanalinnut. Pesimäaikana koiraat ovat usein reviirillisiä ja pyrkivät houkuttelemaan useampia naaraita. Pesä sijaitsee maassa suojaisassa painanteessa tai kivikon lomassa; pesäkoriin munitaan yleensä 5–11 munaa.

Munintakausi on keväällä–kesällä, ja poikaset ovat heti kuoriuduttuaan poikueenmukaisia ja hyvin kehittyneitä (precocial). Emo tai molemmat vanhemmat huolehtivat poikueesta useita viikkoja, kunnes nuoret pystyvät lentämään ja etsimään ravintoa itsenäisesti.

Ravinto

Ravinto koostuu vuodenaikojen mukaan vaihdellen: kesällä dominointi on hyönteisillä (esim. koppakuoriaiset ja muita niveljalkaisia), mikä on erityisen tärkeää poikasten kehitykselle, sekä villikasvien silmuilla, lehdillä ja kukilla. Talvella ruokavalio painottuu kasvien versoihin, koristeellisiin lehtiin, jäkäliin ja puiden ja pensaiden neulasiin tai silmuihin. Paikoittain käytetään myös marjoja.

Uhat ja suojelu

Kansainvälisesti kalliohanhikki on pääosin luokiteltu IUCN:n toimesta vähä huolenaiheeksi (Least Concern), mutta monet paikalliset populaatiot kärsivät. Merkittävin nykyuhka on ilmastonmuutos: lämpötilan nousu ja lumipeitteen väheneminen heikentävät suojavärin toimivuutta ja muuttavat tunturien kasvillisuutta, mikä voi vähentää sopivaa pesimis- ja ravintoaluetta. Muita uhkia ovat elinympäristön pirstoutuminen, ihmisen aiheuttama häiriö (retkeily, rakentaminen, kaivostoiminta), sekä paikallisesti muuttuvat petosuhteet.

Monissa maissa on säädetty suojelutoimia: metsästykseen liittyy rajoituksia ja vuosikohtaisia kiintiöitä, tärkeät elinalueet on suojeltu kansallispuistoina ja luonnonsuojelualueina, ja Japanissa laji on erityisesti suojeltu symbolisuutensa vuoksi.

Merkitys ihmiselle ja suojelutoimet

Kalliohanhikki on historiallisesti ollut merkittävä riista- ja ravintolaji arktisilla alueilla. Nykyisin metsästystä säädellään useissa maissa, jotta populaatiot pysyvät kestävinä. Suojelutoimet, joita tutkijat ja luonnonsuojelujärjestöt suosittelevat, sisältävät:

• elinympäristöjen suojelun ja ennallistamisen;
• jatkuvan kannan seurannan ja tutkimuksen lisäämisen;
• säädellyn metsästyksen ja paikallisten käytäntöjen yhteensovittamisen;
• ilmastonmuutoksen hillinnän ja sopeutumistoimien tukemisen.

Kokonaisuutena kalliohanhikki on näyttävä ja sopeutunut laji, jonka tulevaisuus riippuu pitkälti ihmisen tekemistä päätöksistä elinympäristöjen ja ilmaston suojelemiseksi.

Hae kirjaimella