Balalaikka — venäläinen kolmikielinen soitin: tyypit, viritys ja historia
Tutustu balalaikkaan: venäläisen kolmikielisen soittimen tyypit, viritykset ja kiehtova historia — prima, basso ja kontrabasso.
Balalaika on perinteinen venäläinen kansansoitin, joka tunnetaan kolmesta kielestään ja kolmikulmaisesta kitaramaisesta rungostaan. Balalaikaperheeseen kuuluvat useat eri koot ja tyypit, joista tavallisimmat ovat:
- piccolo balalaika (pienin ja korkeinta äänialaa)
- prima balalaika (yleisin, usein solistiroolissa)
- sekunda balalaika (säestys- ja harmoniatehtävissä)
- alttobalalaika (alempi ääni, tukee harmonioita)
- bassobalalaika (matalampi, rytmi- ja bassoääniä tuottava)
- kontrabassobalalaika (suurin ja matalin, orkesterin pohja)
Rakenne ja materiaalit
Balalaikan runko on tyypillisesti kolmiomainen tai kolmiomainen kotelo, kantava äänilaatikko ja pitkä kaula, jossa on nauhat. Kaikissa yleisimmissä tyypeissä on kolme kieltä; varhaisissa soittimissa saattoi esiintyä myös kahdesta kuuteen kieltä. Nykyään kielet ovat yleensä terästä tai nylonia, mutta ennen vanhaan ne valmistettiin eläinsuolesta (gut). Kannessa käytetään usein kuusta tai muuta pehmeää puulajia, selkäpuoli ja sivut voivat olla kovempaa puuta kuten vaahteraa tai koivua.
Viritys ja soitto
Balalaikan yleisin viritys on E–E–A, jossa kaksi kielen ensimmäistä ovat usein samassa sävelessä eli unisonossa. Virityksiä on kuitenkin useita; käytössä ovat myös esimerkiksi G–G–D ja A–A–E -variantit sekä eri oktaaviversiot basso- ja kontrabassomalleissa. Basso- ja kontrabassobalalaikatsoissa kielet viritetään huomattavasti alemmiksi niin, että ne muodostavat orkesterille matalan perustan.
Soittotekniikat vaihtelevat soittimen ja kappaleen mukaan:
- Prima-balalaikkaa soitetaan yleensä sormin tai peukalolla, ja siinä usein käytetään nopeaa tremoloa melodian soittamiseen.
- Sekunda- ja alttobalalaikkaa käytetään sekä säestykseen että melodian tukemiseen; ne voidaan soittaa sormilla tai plektralla kappaleen vaatimusten mukaan.
- Basso- ja kontrabassobalalaikatsoita usein soitetaan pehmeämmällä plektralla tai nahkapalalla/nahkakepillä, jolloin saadaan runsaampi bassoääni ja selkeä rytmi.
Historia ja kehitys
Balalaikan juuret ulottuvat keskiajan ja varhaismodernin ajan itäeurooppalaisiin ja keskiaasialaisiin luttuihin ja kielellisiin soittimiin. Varhaisissa kuvauksissa ja soittimissa esiintyi eri määrä kieliä (kaksi–kuusi), ja soittimen varhaiset kielet olivat usein sidottuja kaulaan. Nykyisenkaltaisen balalaikan vakiinnuttivat 1800-luvun lopun venäläiset kansanmusiikin kerääjät ja säveltäjät, joista merkittävin oli Vasili Andrejev. Hän standardisoi balalaikaperheen koot ja edisti balalaikkaorkesterien toimintaa, mikä nosti soittimen suosiota sekä Venäjällä että ulkomailla.
Käyttö ja merkitys
Balalaikka on keskeinen soitin venäläisessä kansanmusiikissa ja tansseissa, mutta sitä käytetään myös klassisissa sovituksissa, populaarimusiikissa ja nykysävellyksissä. Balalaikkaorkesterit ja -yhtyeet esittävät sekä perinteisiä lauluja ja tansseja että sovituksia suuremmille orkesterikokoonpanoille. Soittimella on myös kansainvälistä vetovoimaa, ja nykypäivänä se esiintyy usein myös maailmankansanmusiikin ja fuusiogenren yhteydessä.
Yhteenveto
Balalaika on tunnistettava ja monipuolinen venäläinen soitin, joka muodostaa laajan perheen pienimmästä piccolosta suurimpaan kontrabassoon. Sen yksinkertainen kolmikielinen rakenne, kilpailukykyinen ääni ja laaja soitto- ja viritysvaihtoehtojen kirjo tekevät siitä edelleen elävän ja kehittyvän osan sekä perinteistä että nykytaiteellista musiikkia.
Kehitys
Balalaikaa kehitti venäläinen Vasili Vasiljevitš Andrejev. Hän oli kuullut maatilallaan talonpoikien soittavan huonosti valmistettuja soittimia. Andrejev halusi parantaa soitinta ja käyttää sitä konserteissa. Hän vietti loppuelämänsä työskennellen tämän soittimen parissa kahden viuluvalmistajan ja puusepän avustuksella. He paransivat äänilautaa, mikä teki siitä äänekkäämmän. Hän keksi prima balalaikan, sekunda-, altto-, basso- ja kontrabassobalalaikan. Sen jälkeen hän vietti useita vuosia kirjoittamalla ja sovittamalla musiikkia balalaikkaryhmille soitettavaksi. Balalaikan soittajien ensemble soitti ensimmäisen kerran julkisesti vuonna 1888. Venäjän vallankumouksen jälkeen kommunistinen puolue kannusti soittimen soittamista, ja suuria balalaikkaorkestereita perustettiin.

Andreev pitää balalaikkaa
Kysymyksiä ja vastauksia
Q: Mikä on balalaika?
V: Balalaika on Venäjältä peräisin oleva soitin.
K: Mitä eri balalaikatyyppejä on olemassa?
V: Balalaikaperheeseen kuuluvat piccolo balalaika, prima balalaika, sekunda balalaika, alttobalalaika, bassobalalaika ja kontrabassobalalaika.
K: Kuinka monta jousta balalaikassa on?
V: Kaikissa balalaikoissa on kolme jousijohtoa.
K: Mikä on balalaikan yleisin viritys?
V: Yleisin viritys on E-E-A.
K: Miten erityyppisiä balalaikkoja soitetaan?
V: Prima-balalaikkaa soitetaan sormilla, sekundaa ja alttoa joko sormilla tai poimulla soitettavasta musiikista riippuen. Bassoja ja kontrabassoja, joiden jalat lepäävät lattialla, soitetaan nahkakepillä.
Kysymys: Kuinka monta jousta aikaisemmissa balalaikoissa oli?
V: Varhaisissa kuvissa balalaikasta näkyy, että siinä oli kahdesta kuuteen jousta, kuten joissakin keskiaasialaisissa soittimissa.
Kysymys: Mistä aikaisemmat balalaikan kitarat oli tehty?
V: Aikaisempien balalaikkojen kielet tehtiin eläinsuolesta ja sidottiin kaulaan, jotta soittaja pystyi liikuttelemaan niitä.
Etsiä